Taas sataa. Kummallinen talvi, helmikuu ja tammikuu ovat vaihtaneet paikkaansa. Aamulla kävin kaupungilla ostoksilla, vähän enemmän juoksemista, koska illalla oli tulossa vieraita. Seisoin Alkon käytävällä ja valitsin punaviiniä: valinnan ensimmäinen osa on aina maantieteellinen. On kokemuksia espanjalaisista, italialaisista, ranskalaisista ja etelä-afrikkalaisista. Joskus israelilaisiakin, mutta niitä ei nyt näkynyt. Tuttava väittää, että Alkossa kannattaa katsoa mitä opiskelijatytöt ostavat, koska tytöt perinteisesti hankkivat edullista mutta hyvää pippaloihinsa. Nyt ei näkynyt paljon opiskelijoita, ei tähän aikaan, mutta pullorivien aukoista voi luovalla tavalla päätellä asioita. Hämärästi tuttua italialaista punaviiniä oli mennyt eniten ja kas vain, juuri samaa viiniä nuori nainen ojentautui ottamaan pari pulloa. “Tuo se on,” ajattelin ja päätin kokeilla sisilialaista punaviiniä.

Minulla ei ollut kovin paljon ostoksia: Violetti kynttilä ja punaviinipullo. Päätin mennä kotiin bussilla. Bussista on vaikeampi kömpiä ulos kuin ratikasta, mutta ratikka oli juuri mennyt ja kakkosen ratikka ei kulje kovin usein - toisin kuin nelonen ja kymppi. Ja aikataulutkaan eivät kovin hyvin pidä kutiaan.

Bussissa matkalla kotiin olin aika väsynyt. Sitten viereeni tuli keski-ikäinen nainen. Päästin hänet ikkunapaikalle, koska hänellä oli enemmän kantamuksia ja itse nousisin pian pois. Nainen mutisi itsekseen ja kun vilkaisin, sanoi ääneen: ”Kylmää on, koskaan ei tiedä säätä. Pitäisi kantaa mukana koko vaatevarasto.” Minä sanoin:”Niinpä.” Juttelimme liukastumisista ja vierustoveri osoittautui oikeaksi tilastojen aarreaitaksi. "Työikäisistä tänä talvena on liukastunut 15% enemmän kuin viime talvena.” Nyökyttelin ja sanoin: “Ne jäiset laikut asfaltissa ovat vaarallisia.” Totta se on, jokainen tuntee jonkun, joka on talven kuluessa liukastunut, ehkä ei sairaalaan asti mutta kuitenkin niin, että tuntuu. Jäin omalla pysäkilläni mielenkiintoisen ajatustenvaihdon virkistämänä ja toivotimme toisillemme liukastumatonta kotimatkaa ja huomiseksi vähemmän liukkaita kelejä.

Kotona totesin, että sisilialainen viini oli erinomaista. Hinta ei siis pilannut viinin makua. Söin vielä suklaata, asiaa sen kummemmin ajattelematta. Illalla alkoivat sitten auramigreenin tutut oireet, sahalaidat ja tunnottomuus kasvoissa. Onneksi kipulääkkeet tehoavat melko hyvin. Makasin turtana ja mietin mistä mokoma kiusa nyt yhtäkkiä tuli.

Seuraavana päivänä katsoin tapani mukaan Wikipediasta olisiko siellä jotakin. Hyvin nopeasti kävi asia selväksi, suklaa ja punaviini yhdessä ovat oikein klassisia migreenin laukaisijoita. Kaipa sitten yhdistelmä valkkari ja suklaa on sallittu, mietin toivorikkaana.   

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogi Ratikoita ja Rosmariinia lähestyy elämänilmiöitä eläkkeellä olevan Marjatan näkövinkkelistä lonkkaleikkauksen jälkeen, aviomiehen, kolmen lapsen ja viiden lapsenlapsen rikastuttamassa elämässä. Kirjoituksissa kuvataan kaupunkilaiselämää ratikoissa ja busseissa, kaupoissa ja kirpputoreilla, kirkoissa ja gallerioissa, uusia näkökulmia ehkä nostalgisin painottein. Marjatta on ollut yliopiston opettaja ja journalisti. Harrastuksena on ollut ja on maalaaminen, jossain määrin käsityöt ja maailman tarkkailu. Elämääni kuuluu myös Katolinen kirkko.

Hae blogista