Lapsi ehdotti, että leikitään kukkakauppaa kokeiltuamme monia muita jännittäviäkin leikkejä. Mikäpä siinä, näin mummina en ensin ymmärtänyt, mitä se viisivuotiaan maailmassa tarkoittaa.  Kun minun lapsuudessani leikittiin kauppaa – varsinkin pihamaalla isossa lapsijoukossa – ratamon lehdet olivat rahoja ja apilat ja timoteiheinät jotain syötävää, joiden roolia en muista, mutta kyllä siinä kaikki pihan kasvit käytettiin hyväksi perunoina, hilloina, leipinä, lihoina.

Nyt lapsi lavasti pienen pöydän kaupaksi  hyvin määrätietoisesti.  ”Missä on kynttilät?” hän kysyi.  Ja kaivoin esille ledi-kynttilöitä ja selitin, että jos nämä olisivat oikeita, en voisi niitä antaa hänelle.   Sytytettiin kolme ledi-kynttilää.  Yksi punainen ja kaksi väritöntä. Ledikynttilät olivat kauniissa ”kynttilänjalassa”.

 

Kukkakaupassa on oltava kukkia ja lapsi sai idean.  Hän piirsi tussilla kukan pahville – jostain syystä sen oli oltava vihreä ja sanoi:”Leikkaa, mummi!” Ja mummi leikkasi.  Kukkia piirrettiin ja leikattiin monta.  Ne olivat aika isokokoisia, mutta kun ne laitettiin siniseen juomalasiin, näkymä oli melko kiva, ledikynttilät ja kukat.  Ja vielä yksi myyjäisistä ostettu oranssi keramiikkakukka  paransi tunnelmaa.

 

Mutta mistä rahat kaupantekoa varten?

Vanha valkoinen käsilaukku otettiin käyttöön ja ajateltiin, että rahat laitetaan siihen, mutta mistä rahat? Jälleen tarvittiin lapsen piirustustaitoa: ympyröitä syntyi pahville ja ne olivat leikissä tarvittavia rahoja. Ja mummi leikkasi rahat irti pahvista.  Niitä oli erikokoisia, mutta niiden arvo oli toisarvoinen seikka.

 

Emme oikein päässeet kauppaleikin alkuun, kun valmisteluja oli niin paljon.

Tätä leikkiä ei kestänyt kovin kauan, koska melkein hauskempaa kuin leikkiä tiettyä leikkiä on suunnitella ja valmistella leikkiä,  jos nyt ei oteta huomioon bussi- tai junaleikkejä, jotka leikitään heti.

 

Seuraavalla kerralla jatkoimme kukkakauppaleikkiä, mutta emme päässeet vielä silloinkaan varsinaiseen kaupankäyntiin, mutta kukkia ilmestyi lisää ja kaikki vihreitä – olisivatko ne astereita vai niittyleinikkejä?  Vai ihan ritarinkannuksia?

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogi Ratikoita ja Rosmariinia lähestyy elämänilmiöitä eläkkeellä olevan Marjatan näkövinkkelistä lonkkaleikkauksen jälkeen, aviomiehen, kolmen lapsen ja viiden lapsenlapsen rikastuttamassa elämässä. Kirjoituksissa kuvataan kaupunkilaiselämää ratikoissa ja busseissa, kaupoissa ja kirpputoreilla, kirkoissa ja gallerioissa, uusia näkökulmia ehkä nostalgisin painottein. Marjatta on ollut yliopiston opettaja ja journalisti. Harrastuksena on ollut ja on maalaaminen, jossain määrin käsityöt ja maailman tarkkailu. Elämääni kuuluu myös Katolinen kirkko.

Hae blogista