Keisari suosi kirkkoa. Tästä seurasi, että kirkon viroista alettiin käydä kovaa kilpailua. Piispan virasta tuli arvokkaampi kuin kenraalista. Kristilliseen kirkkoon kuulumattomuudesta tuli epäsuosittua ja taloudellisessa mielessä epäviisasta. Pakanatemppeleitä muutettiin kirkoiksi. Kirkkohistorioissa mainitaan, että yhden vuoden aikana Roomassa kastettiin kaksitoistatuhatta miestä kirkon jäseniksi ja samassa suhteessa naisia ja lapsia. Keisari itse toimi kirkon todellisena päänä.

Kristuksen perustama ja apostolien tunnetuksi tekemä kirkko muuttui Rooman keisarin johtamaksi laitokseksi. Kirkosta oli tullut luopio kun sitä arvostellaan ja verrataan alkuperäiseen kirkkoon.

Ensimmäinen varsinaisista syistä mikä myötävaikutti kirkon muuttumiseen on evankeliumin yksinkertaisista periaatteista luopuminen ja sen ajan filosofisten ajatusten sekoittuminen kirkon oppeihin.

.

Vieraat opit vaikuttivat kirkossa

Pyrkimystä liittää vieraita oppeja Kristuksen evankeliumiin tapahtui jo apostolisen ajan alkuvuosina. Voimme lukea Simon noidasta, joka tunnusti uskovansa ja otettiin kirkon jäseneksi kasteen kautta, mutta joka oli niin kaukana evankeliumin hengestä, että yritti rahalla ostaa pappeuden voimaa ja valtuutta.

”Kun Simon näki, että ne, joiden päälle apostolit panivat kätensä, saivat Hengen, hän tarjosi heille rahaa ja sanoi: ’Antakaa minullekin tuollainen valta, että kenen päälle panen käteni, se saa Pyhän Hengen’. Mutta Pietari sanoi hänelle: ’Kadotukseen joudut rahoinesi, kun luulet että Jumalan lahja on rahalla ostettavissa!’” (Ap.t.8:18-20).

Tämä mies aiheutti jatkuvaa häiriötä kirkolle opettaen harhaoppeja. Hänen seuraajansa tunnettiin neljännelle vuosisadalle saakka lahkona. Eusebius kertoo heistä:

”Täytyy kummastella niiden menettelyä, jotka tähän päivään asti liittyvät hänestä lähteneeseen inhottavaan lahkoon, sillä kantaisänsä tapaan he luikertelevat kirkkoon niin kuin rutontapainen syyhytauti ja vahingoittavat kovasti niitä, joihin heidän onnistuu istuttaa heihin itseensä kätkeytynyt vaikeasti poistettava ja vaarallinen myrkky.” Eusebiuksen kirkkohistoria, II:1.

Historia tuntee tämän Simonin nimellä Simon Magus, harhaopin luojana. Kirkollisilla viroilla käytävää kauppaa ryhdyttiin kutsumaan simoniaksi.

Kirkon puhtaan opin turmeltumisen voi ajatella alkaneen siitä kun omaksuttiin pakanallisia ja juutalaisia käsityksiä. Juutalaisuudessa oli jo kristillisen ajan alussa annos pakanuudesta omaksuttuja seremonioita. Oli lukuisia lahkoja, ryhmiä, kultteja ja koulukuntia, jotka esittivät kilpailevia teorioita sielusta, synnistä, jumaluudesta ja muista vaikeista kysymyksistä. Kristityt joutuivat keskenään loputtomiin erimielisyyksiin.

Kristinuskoon kääntyneet juutalaiset pyrkivät soveltamaan uuden uskonnon oppeja niin, että heidän juutalaisuuteen kuuluvia perinteitään voisi sovittaa yhteen. Tulos oli turmiollinen. Vapahtaja osoitti miten mahdotonta on yhdistää uusia periaatteita vanhoihin oppeihin tai päinvastoin. Hän sanoi kuvaavasti:

”Ei kukaan ota kutistamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan viittaan. Viitta repeää sellaisen paikan vierestä, ja reikä on entistä pahempi.” (Matt.9:16).

Evankeliumi tuli uutena ilmoituksena, joka tarkoittaa lain täyttymistä. Se sisälsi uuden ja iankaikkisen liiton. Vanhan juutalaisuuden viitan paikkausyritykset uuden evankeliumin kankaalla saivat aikaan vain pahemman repeämän.

.

Gnostilaisuus

Gnostilaisuus on varhainen kristinoppia vääristelevä uskonnolis-filosofinen liike. Gnostilaiset käsitykset perustuivat juutalaisuuteen, kreikkalaiseen filosofiaan ja kristinuskoon. Alkuaikoina yritettiin soveltaa tämän järjestelmän opinkappaleita kristinuskoon ja että Kristuksen ja Pyhän Hengen selitettiin kuuluvan aionien perheeseen. Tämä johti siihen, ettei myönnetty Jeesuksella olleen ruumista edes maan päällä eläessään.

Gnostilaisuudesta irtautui monia lahkoja ja kultteja, mistä voi päätellä, ettei tuo oppi tyydyttänyt edes niitä, jotka sanoivat uskovansa siihen.

.

Donatolaisuus

Donatus Suuri oli 300-luvulla Karhagon piispana. Hänen mukaansa uskonnollinen liike ja kirkko sai nimensä. Pohjois-Afrikassa kristillisyys jakaantui katolisiin ja donatolaisiin. Donatolaisten oleellisimpana oppina oli kirkon pyhyys, joka riippui sen yksityisten jäsenten siveellisyydestä. Muun muassa Augustinus vastusti jyrkästi donatolaisia. Augustinuksen mukaan papin henkilökohtainen arvottomuus ei tehnyt sakramenttien pätevyyttä kyseenalaiseksi. Keisari riisti donatolaisilta kansalaisoikeudet vuonna 414 jaa. Donatolaiset katosivat arabien valloittaessa Pohjois-Afrikan 600 -luvulla.

.

Sibellius

Afrikan seurakunnan piispa Sibellius puolsi kolmannen vuosisadan keskivaiheilla oppia ”kolminaisuudesta yhdessä jumaluudessa”. Hänen mukaansa Kristuksen jumalallinen luonne ei ollut Jeesuksen persoonallinen ominaisuus, vaan osa jumalallisen Isän säteilyä, joka oli Pojalla väliaikaisesti. Samoin Pyhä Henki oli osa jumalallista Isää. Ajatus ei kelvannut kaikille. Toiset vastustivat yhtä kiivaasti kuin toiset puolsivat.

.

Areiolaisuus

Areiolaisuus oli kristinuskon oppisuunta, jonka perustaja oli Aleksandrialainen pappi Areios n. 300 jaa. Areiolaisen ajattelun mukaan Kristus on Jumalan ensimmäinen luomus, eikä Isästä syntynyt. He eivät uskoneet Jumalan kolminaisuuteen vaan, että Poika oli joka suhteessa Isän vertainen ja myös samaa olemusta. Areioksen mukaan Poika oli välikappale, jonka kautta Isän tahto toteutettiin ja siksi Poika oli Isää alempi. Vastaavasti Pyhä Henki oli alempi kuin muut jumaluuden jäsenet.

.

Nikean kirkolliskokous

Areiolaisuutta kannatettiin ja arvosteltiin kiivaasti. Syntynyt riita raastoi kirkkoa. Lopulta keisari Konstantinus puuttui asiaan rauhoittaakseen riitelevät kirkonmiehet. Hän kutsui koolle Nikean kirkolliskokouksen 325 jaa. Kokous tuomitsi Areioksen opin ja Areios itse joutui maanpakoon. Yleisen eli katolisen kirkon oikeasta opista annettiin seuraava julistus:

”Me uskomme yhteen Jumalaan, Isään Kaikkivaltiaaseen, kaikkien näkyvien ja näkymättömien Luojaan. Ja yhteen Herraan Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan, joka on Isästä syntynyt ainosyntyinen, se on Isän olemuksesta, Jumala Jumalasta, Valkeus Valkeudesta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt eikä tehty; joka on Isän kanssa yhtä olemusta, jonka kautta kaikki ovat tehdyt, jotka ovat taivaassa ja maan päällä; joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas ja tuli lihaan ja syntyi ihmiseksi; kärsi ja nousi ylös kolmantena päivänä, astui ylös taivaisiin, ja on tuleva tuomitsemaan elävät ja kuolleet. Ja Pyhään Henkeen. Mutta ne, jotka sanovat: ’oli aika, jolloin häntä ei ollut’ ja ’ennen kuin hän syntyi, häntä ei ollut’, ja että ’hänet tehtiin tyhjästä’ tai jotka sanovat että Jumalan Poika on ’toista hypostaasia eli olemusta’ tai ’muuttuva’ tai ’toisenlaiseksi tuleva’, heidät kiroaa katolinen ja apostolinen kirkko.” Kristillisen opin vaiheet s. 56-57

Tämä on nikealaisen uskontunnustuksen alkuperäinen hyväksytty versio.

Nikean kirkolliskokous on ehkä kirkkohistorian kuuluisin ja tärkein kirkon johtajien virallinen kokous. Siellä ratkaistiin monia kiistakysymyksiä: väittely pääsiäisen viettoajasta ratkaistiin, areiolaisuudesta päästiin eroon, Novatuksen esittämä kysymys siitä, voidaanko kirkkoon ottaa takaisin luopioita, jotka ovat tehneet parannuksen, ym.

Seuraava suuri kirkollinen kokous oli Konstantinopolin kirkolliskokous, jonka keisari Theodosius I kutsui koolle v. 381 jaa. Nikealainen uskontunnustus muuttui jonkin verran mutta jäi pääosin ennalleen. Uskontunnustuksen uudistajana on pidetty Athanasiosta, joka oli areiolaisuuden päävastustaja.

Opillisten kiistojen jälkeen kirkko on lähes neljänsadan vuoden jälkeen saanut määriteltyä uskontunnustuksen. Tämä kertoo kirkon luopuneen alkuperäisestä opista ja siitä, että ollaan edelleen eksyksissä.

.

Seuraavaksi: Kirkko etsii itseään 2

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Laadin kirjan ”Ihmisen kysymyksiä –kirkot vastaavat” ja esittelen sitä tässä blokissa.

Ihmisen kysymykset ovat niitä, joita jokainen joskus elämänsä varrella kysyy, varsinkin myöhemmällä iällä kun on jo kertynyt näkemystä maailmasta ja alkaa iltakin sarastaa.

Sain päähäni ajatuksen, että olisi hyvä kun voisi vertailla eri kirkkojen opetuksia näistä asioista. Koska ajatus ei jättänyt rauhaan, se piti toteuttaa. Esitin kaikkien suomessa toimivien kristillisten kirkkojen virallisille edustajille vastattavaksi 10 aihetta yhteensä 35 kysymystä, kaikille samalla tavalla ja odotin vastauksia.

Pyrin saamaan kirkon vastauksen. Siksi vaivasin kirkkojen virallisia tahoja. Olen Kari B Lilja, totuuden etsijä, pieni ihminen, maallikko, ei teologi, joka kysyy.

Kirjassa ja tässä blokissa kerrotaan mistä kristillisyydessä on kysymys. Myös uskonnottomuutta käsitellään. Mielestäni on kohtuullinen odotus ja myös vaatimus, että kirkot vastaavat avoimesti keskeisiin ja oleellisiin ihmisen kysymyksiin. Mikä on heidän oppinsa ja ajattelunsa? Kirkkojen vastaukset avaavat mielenkiintoisen näkymän kristillisyyteen tänään.

Kirkoille esitettyihin kysymyksiin voi tutustua osoitteessa www.kristillinensuomi.com

Hae blogista