Rooman vainojen voidaan sanoa alkaneen Neron valtakaudella 64 jaa. Vainot jatkuivat Diocletianuksen hallituskauden loppuun 305 jaa. Tähän aikaväliin sisältyi monia jaksoja jolloin vaino oli ankaraa ja toisia jolloin elettiin suhteellisen rauhallista aikaa. Kristityt kirjoittajat ovat jaksottaneet vainot kymmeneen erilliseen kauteen. Kirkko oli kuitenkin pakanoiden vainon ja sorron kohteena n. kaksi ja puoli vuosisataa.

.

Neron vaino

Ensimmäinen Rooman keisarin käskystä alkanut kristittyjen vainon toimeen pani keisari Nero vuonna 64 jaa. Neron valtakauden lopulla tuli tuhosi suuren osan Rooman kaupunkia. Keisaria epäiltiin syylliseksi tähän onnettomuuteen. Nero pyrki kääntämään huomion parjattuihin kristittyihin. Asiasta kirjoittaa ei-kristitty aikalainen Tacitus, jota pidetään arvossa historioitsijana.

”Lopettaakseen nämä puheet Nero teki syntipukeiksi kansan kristityiksi nimittämät, rikostensa takia vihatut henkilöt, ja rankaisi heitä valikoiduin kidutuksin. Nimitys oli saanut alkunsa Kristuksesta, jonka prokuraattori Pontius Pilatus oli teloituttanut Tiberiuksen aikaan. Turmiollinen taikausko talttui hetkeksi, mutta levisi sitten uudelleen, ei ainoastaan Juudeaan, jossa paha oli saanut alkunsa, vaan jopa Roomaankin. Kaikki inhottava ja hävettävä näet kerääntyy tänne ja viihtyy täällä. Ensiksi vangittiin ne jotka tunnustivat, ja heidän ilmiantonsa perusteella suunnaton joukko muita, joita ei syytetty niinkään tuhopoltosta kuin vihasta ihmissukua kohtaan. Tuhoon tuomittujen kustannuksella pilailtiin. Heitä annettiin eläinten taljoihin puettuina koirien raadeltaviksi tai naulittiin ristiin. Illan hämärtyessä heitä käytettiin soihtuina yötä valaisemaan. Nero oli luovuttanut puutarhansa tätä näytelmää varten ja pani siellä toimeen kilpa-ajot. Hän liikkui kilpa-ajajan asussa kansanjoukkojen keskuudessa tai seisoi kilpa-ajorattailla. Tämä sai kuitenkin aikaan sääliä uhreja kohtaan, vaikka he olivatkin syyllisiä ja ansaitsivat mitä ankarimpia rangaistuksia, sillä heitä ei uskottu tuhottavan yleisen edun vuoksi vaan yhden henkilön julmuuden tyydyttämiseksi.” Tacitus: Keisarillisen Rooman historia

Tämä ensimmäinen Rooman valtiovallan kristittyihin kohdistama vaino päättyi Neron kuollessa vuonna 68 jaa. Perimätiedon mukaan apostolit Paavali ja Pietari kärsivät marttyyrikuoleman tuona aikana. Paavali mestattiin ja Pietari ristiinnaulittiin. Kerrotaan, että Pietarin vaimo surmattiin vähän ennen miestään.

.

Domitianuksen vaino

Toinen Rooman valtion virallinen vaino alkoi n. vuonna 93 jaa. Domitianuksen valtakaudella. Kristityt ja myös juutalaiset joutuivat epäsuosioon koska he kieltäytyivät kunnioittamasta patsaita, joita keisari oli pystyttänyt palvonnan kohteiksi. Varhaisen ajan kirjoittajien mukaan oli toinenkin syy miksi keisari vihasi kristittyjä. Hän pelkäsi ennustuksen toteutuvan, jossa sanottiin, että Jeesuksen suvusta nousisi mies, joka heikentäisi Rooman valtaa. Mosheim ja muut historioitsijat sanovat, että vaino päättyi keisarin ennen aikaiseen kuolemaan. Eusebius, joka kirjoitti neljännellä vuosisadalla, lainaa aiemman kirjoittajan tekstiä, jossa Domitianus käski tuoda eteensä Vapahtajan suvun elossa olevia jäseniä. Keisari vakuuttui heitä kuultuaan, ettei hänellä ollut pelättävää heidän taholtaan ja päästi heidät menemään sekä lopetti vainot. Apostoli Johanneksen karkotus Patmokselle uskotaan tapahtuneen Domitianuksen toimesta.

.

Vaino Trajanuksen aikana

Kolmas kirkkoon kohdistunut vaino tapahtui keisari Trajanuksen valtakaudella vuosina 98 – 117 jaa. Trajanus oli suosittu vaikkakin sotaisa keisari. Hän hyväksyi kristittyjen vainot, jotka johtuivat näiden itsepäisyydestä olla uhraamatta roomalaisten jumalille. Keisarin kirjeenvaihdosta on säilynyt kirje, jossa sen kirjoittaja Plinius nuorempi, Pontoksen käskynhaltia, pyytää keisarilta ohjeita. Myös keisarin vastauskirje on säilynyt. Kirjeenvaihto valaisee hyvin miten laajalle kristinusko oli levinnyt ja miten valtakunnan virkamiehet kohtelivat kristittyjä.

.

Plinius keisari Trajanukselle

”Hyvä keisari. Minulle on tullut tavaksi kääntyä puoleesi ollessani epävarma jostakin. Kukapa pystyisi paremmin neuvomaan minua, kun epäröin tai en tunne asiaa? Koska en ole milloinkaan ollut läsnä kristittyjä vastaa järjestetyissä oikeudenkäynneissä, en tiedä mitä niissä on tapana tutkia ja kuinka ankaria rangaistukset voivat olla. Lisäksi olen epätietoinen siitä, onko syytetyn iällä merkitystä vai ovatko aivan nuoret samassa asemassa kuin aikuiset, osoitetaanko katuvalle armoa vai eikö kristinuskosta luopuneelle ole mitään hyötyä luopumisestaan, rangaistaanko kristinuskon tunnustamisesta, jos siihen ei liity mitään rikoksia, vai niistä rikoksista jotka syytetty on tämän uskon tunnustajana tehnyt.

Olen tähän asti menetellyt seuraavasti niiden suhteen, jotka minulle on annettu ilmi kristittyinä. Olen kysynyt heiltä ovatko he kristittyjä. Jos he ovat tunnustaneet, olen kysynyt toisen ja kolmannen kerran uhaten heitä kuoleman rangaistuksella. Ne, jotka ovat pysyneet itsepintaisina, olen käskenyt teloittaa. Olipa heidän uskontonsa millainen tahansa, ainakin heidän itsepäisyytensä ja uppiniskainen taipumattomuutensa oli mielestäni rangaistavaa. Heidän joukossaan oli muitakin yhtä mielettömiä, mutta koska nämä olivat Rooman kansalaisia, määräsin heidät lähetettäväksi Roomaan.

Sitten käsittelyn aikana, kuten usein tapahtuu, syytökset lisääntyivät ja yhä uusia tapauksia tuli esiin. Minulle esitettiin anonyymi luettelo, joka sisälsi useita nimiä. Katsoin oikeaksi vapauttaa ne, jotka kielsivät olevansa tai olleensa kristittyjä ja minun saneluni mukaan kutsuivat avukseen jumalia ja uhrasivat suitsuketta ja viiniä kuvallesi, jonka olin käskenyt yhdessä jumalankuvien kanssa tuoda tätä varten paikalle, ja tämän lisäksi he herjasivat Kristusta – kaikki sellaista, johon todellista kristittyä sanotaan olevan mahdoton pakottaa. Toiset ilmiannetut myönsivät ensin olevansa kristittyjä, sitten kielsivät sen. He sanoivat tosin olleensa kristittyjä, mutta väittivät luopuneensa tästä uskonnosta kuka kolme vuotta, kuka useita vuosia, jotkut jopa yli kaksikymmentä vuotta aikaisemmin. Myös kaikki nämä osoittivat kunnioitusta kuvallesi ja herjasivat Kristusta. He vakuuttivat kuitenkin, että heidän suurin rikoksensa tai erehdyksensä oli ollut se, että heillä oli ollut tapana kokoontua määräpäivänä ennen aamunkoittoa ja esittää vuorolauluna hymni Kristukselle ikään kuin jumalalle. He olivat myös tehneet valan, eivät kuitenkaan missään rikollisissa aikeissa, vaan vannoen, etteivät varastaisi, ryöstäisi, tekisi aviorikosta, pettäisi lupaustaan eivätkä kieltäytyisi antamasta takaisin huostaansa uskottua omaisuutta. Tämän jälkeen heillä oli ollut tapana hajaantua ja kokoontua sitten uudelleen ja nauttia yhdessä ateria, aivan tavallinen ja viaton. He sanoivat luopuneensa tästäkin sen jälkeen kun olin julkaissut ediktini, jossa määräystesi mukaan kielsin yhdistykset. Saadakseni totuuden selville katsoin välttämättömäksi antaa kuulustelussa kiduttaa kahta orjatarta, joita sanottiin diakonissoiksi. En kuitenkaan saanut selville muuta kuin vääristynyttä ja suunnatonta taikauskoa. Sen vuoksi siirsin oikeudenkäyntiä ja käännyin sinun puoleesi saadakseni neuvoja.

Asia vaatii nähdäkseni sinun kannanottoasi, varsinkin koska syytettyjen lukumäärä on suuri. Syytettynä on ja tulee olemaan suuri joukko kaikenikäisiä ja -säätyisiä, sekä miehiä että naisia. Eivät ainoastaan kaupungit ole saaneet tartuntaa tästä taikauskosta, se on kulkutaudin tavoin levinnyt myös kyliin ja maaseudulle. Taudin pysäyttäminen ja parantaminen näyttää kuitenkin mahdolliselta. Nyt on jo nähtävissä, kuinka lähes tyhjillään olleisiin temppeleihin alkaa kokoontua ihmisiä ja kauan keskeytyksissä olleet uhritoimitukset alkavat elpyä. Joka puolella myydään uhrieläinten lihaa, jolla ei vähän aikaa sitten juuri yhtään ostajia. Tästä on helppo päätellä, kuinka monien erehdys on korjattavissa, jos suodaan mahdollisuus katumukseen.”

.

Trajanuksen vastaus Pliniukselle

”Hyvä Plinius. Olet menetellyt aivan oikein tutkiessasi niiden tapauksia, jotka on annettu sinulle ilmi kristittyinä. On mahdotonta määrätä mitään yleisesti sovellettavaa ja ehdotonta menettelytapaa. Heitä ei ole varta vasten etsittävä; niitä, jotka annetaan ilmi kristittyinä ja syytetään, on rangaistava, kuitenkin niin, että jos joku kieltää olevansa kristitty ja todistaa sen käytännössä, siis rukoilemalla jumaliamme, hän saa katumuksensa vuoksi armahduksen, vaikka hänen menneisyytensä olisikin epäiltävä. Nimettömät ilmiannot eivät saa vaikuttaa minkään syytteen nostamiseen. Niistä muodostuu vaarallinen ennakkotapaus ja ne ovat ajallemme sopimattomia.” Kirjeitä keisariajan Roomasta.

.

Seuraavaksi:  Suuri muutos

Kommentit (0)

Seuraa 

Laadin kirjan ”Ihmisen kysymyksiä –kirkot vastaavat” ja esittelen sitä tässä blokissa.

Ihmisen kysymykset ovat niitä, joita jokainen joskus elämänsä varrella kysyy, varsinkin myöhemmällä iällä kun on jo kertynyt näkemystä maailmasta ja alkaa iltakin sarastaa.

Sain päähäni ajatuksen, että olisi hyvä kun voisi vertailla eri kirkkojen opetuksia näistä asioista. Koska ajatus ei jättänyt rauhaan, se piti toteuttaa. Esitin kaikkien suomessa toimivien kristillisten kirkkojen virallisille edustajille vastattavaksi 10 aihetta yhteensä 35 kysymystä, kaikille samalla tavalla ja odotin vastauksia.

Pyrin saamaan kirkon vastauksen. Siksi vaivasin kirkkojen virallisia tahoja. Olen Kari B Lilja, totuuden etsijä, pieni ihminen, maallikko, ei teologi, joka kysyy.

Kirjassa ja tässä blokissa kerrotaan mistä kristillisyydessä on kysymys. Myös uskonnottomuutta käsitellään. Mielestäni on kohtuullinen odotus ja myös vaatimus, että kirkot vastaavat avoimesti keskeisiin ja oleellisiin ihmisen kysymyksiin. Mikä on heidän oppinsa ja ajattelunsa? Kirkkojen vastaukset avaavat mielenkiintoisen näkymän kristillisyyteen tänään.

Kirkoille esitettyihin kysymyksiin voi tutustua osoitteessa www.kristillinensuomi.com