Uskontoja on maailmaan kehittynyt runsaasti ja jokaisella on oma selitysmallinsa. Kaikkien uskontojen taustalla on kysymys ihmisen tietoisuudesta, että me kaikki kuolemme ja myös toivo kuoleman voittamisesta ja pelastumisesta ikuiseen elämään.
Kristillisiäkin uskon tulkintoja on kymmeniä tuhansia erilaisia. Yhteistä niille on, että ensimmäisen elävän ihmisen nimi on Aadam, jonka Jumala on luonut kuvakseen ja kaltaisekseen. Kaikki opit, selitykset ja tulkinnat on johdettu samasta kirjasta, Raamatusta. Yhteistä näille suuntauksille on, että nyt on löytynyt se oikea ja puhdas oppi, joka vie turvallisesti taivaan portille. Kun ihmiset alkavat tulkita Jumalan sanaa ja tarkoituksia oman harkintansa mukaan, tuloksena on monia vaihtoehtoja kuten on havaittu. Raamattu sanoo aiheesta:
”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen isän tahdon. Monet sanovat minulle sinä päivänä ’Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja’. Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: ’En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryyden tekijät! ” (Matt.7:21,22).
Tieteellinen selitysmalli ylenkatsoo ajatusta, että luominen olisi ihmisen alkuperä. Tieteellä ei kuitenkaan ole tarjota vastaukseksi muuta kuin oletuksia. Oletetaan (pidetään jopa varmana), että ihminen polveutuisi lähinnä apinasta. Paleontologit tekevät merkittävää ja mielenkiintoista työtä kun he etsivät ja löytävät muinaisia luun kappaleita ja muodostavat niistä ihmisen edeltäjiä eri aikakausilta. Mielenkiintoista sinänsä, mutta luomiskertomusta parempana pitävä voi ajatella evoluution olevan osa Jumalan teknistä suoritusta ja että sopivassa kehitysvaiheessa Jumala on tuonut ihmisen maan päälle. Tätä ajatusmallia tukee se, että ainoastaan ihmisellä on omatunto ja kyky tehdä valintoja toisin kuin eläimillä, jotka toteuttavat vaistojaan.
Kristityn näkemys elämästä
Kaikki, hyvä ja paha, tapahtuu minulle nyt, tässä ainutkertaisessa elämässä.
Ajattelen olevani ikuinen olento, joka vietän osan ikuisuudesta tässä maailmassa.
Se on osa Jumalan tarkoitusta ja suurta suunnitelmaan.
Kaikki osoittaa, että on olemassa Jumala, kaikki mitä on maan päällä, sen liike ja myös kaikki planeetat, jotka liikkuvat säännöllisessä järjestyksessään.
Elämä on lahja Jumalalta, joka on luonut ja saanut aikaan tämän kauniin maailman ja maailmankaikkeuden. Siinä näkyy Jumalan rakkaus.
Elämän tarkoitus on hyvä elämä, johon sisältyy optio ikuisesta elämästä.
Vastaus Epikurokselle
Jumala tahtoo estää pahan, mutta Hän ei ole osapuoli. Jumala on pannut ihmisen toimimaan ja olemaan toiminnan kohteena. Hän antaa ohjeet miten elää.
Hyvä tai paha tulee ihmisen vapaan valinnan kautta. Elävistä olennoista vain ihminen on saanut ymmärryksen, omantunnon ja valinnanvapauden koska Jumala on Jumala.