Kun matkustin kahdeksan vuotta sitten junalla läpi Siperian, tunsin tekeväni matkan enempi ajassa kuin maantieteessä. Kun sukulaispoika maalta vieraili viime viikonloppuna kotonamme Helsingissä, koin vierailun enempi ajan kuin matkan takaa. Kun rakennamme parhaillaan taloa Lappiin vanhojen päivien varalle, odotan enempi paluuta jonnekin entisen ajan kaltaiseen kuin muuttoa uudelle paikkakunnalle.

Tiedän katsovani maailmaa vanhenevan ihmisen vinkkelistä. Se nostaa monilta ihmisiltä ihokarvat pystyyn. Ainahan vanhat ihmiset ovat vastustaneet uutta ja kaivanneet vanhaa. En väitä vastaan, mutta tänään haluan nostaa esille yhden ainoan sanan. Aika.

Jo pitkään suurin muutos, mitä ihminen on vanhentessaan kohdannut suhteessa nuoruuteensa, on ollut tekniikan kehittyminen. Alkuun se oli teollistumista ja höyrykoneita. Sitten se oli liikennettä, autoja ja lentokoneita. Myöhemmin tietotekniikkaa ja älypuhelimia. Kaikkia noita kehitysaskeleita on yhdistänyt lupaus. ”Tämä innovaatio auttaa sinua. Pääset tavoitteesi nopeammin. Saat itsellesi lisää aikaa.”

Konkreettisin nopeuteen liittyvä kehittyminen on tapahtunut matkustamisessa. Kuuntelen parhaillaan äänikirjana historiallista romaania. Minua hymyilyttää, kun matkaa Helsingistä Vihtiin tehdään hevosella kestikievareiden kautta melkein viikko. Tänä päivä suurin osa matkailijoista pitää junamatkailuakin liian hitaana. Toiselle puolen maailmaa pitää päästä saman päivän aikana. Maksoi mitä maksoi. Itselle tai maapallolle.

Myös tietotekniikka on nopeuttanut elämämme rytmiä. Tämä näkyy erityisesti kommunikaatiossa. Kun ennen oli aikaa odottaa ystävän vastausta kirjeitse toista viikkoa, nyt pidetään itsestäänselvänä, että vastaus sähköpostiin tulee samana päivänä.

Mutta ovatko nämä elämäämme nopeuttaneet tekniset kehitysaskeleet antaneet meille lisää aikaa ja täten tehneet elämästämme ilmavampaa eli hitaampaa? Eivät ole. Väittäisin jopa että päinvastoin. Samalla ne ovat tuoneet mukanaan kiireeseen liittyviä lieveilmiöitä.

Koska kommunikaatiosta on tullut niin näppärän nopeaa, viestejä lähetellään yhtenään. Sähköpostilaatikot täyttyvät eikä meileihin ehditä reagoida. Syntyy huonosti käyttäytymisen kulttuuri. Ja koska ihmisen hyvinvoinnin peruspilareita ovat hänen paikkansa laumassa ja yhteytensä toisiin ihmisiin, välinpitämättömyys luo ympärilleen uskomattoman määrän pahaa oloa.

Minä vietän työstä vapaata viikkoa kirjailijaresidenssissä Välimeren rannalla. Olen sulkenut sähköpostilaatikkoni. Kirjoittamisen ohessa kävelen kauniissa kevätsäässä vähintään pari tuntia päivässä. Eilen osuin kävelyreissullani pieneen kivijalkakauppaan, joka oli omistautunut kirjeiden kirjoittamiselle. Ostin kauniin lehtiön, joka toi mieleeni lämpimiä muistikuvia lapsuudesta. Illalla googeloin itseni kansainväliselle kirjekaverisivustolle, joka on omistautunut vanhanaikaisen kirjeidenkirjoittamiskulttuurin elvyttämiselle. Rekisteröidyn jäseneksi ja jään odottamaan ensimmäistä kirjettä. Se tulee parin viikon päästä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Kirjeiden kirjoittaminen on valitettavasti jäänyt. Kakkosluokkalainen lapsenlapseni asuu 800 kilometrin päässä ja olemme päättäneet olla kirjeenvaihdossa. Se on varsin mukavaa hommaa ja kirjeitä on kiva lähettää  ja odottaa. Yritin etsiä monesta kaupasta kaunista ja kivaa kirjepaperia, mutta eihän sitä  enää löydä  mistään. Se on harmi. No, voihan sitä koristella kirjeensä itsekin. Olisi todella hienoa, jos "vanhanaikaisten" kirjeiden kirjoittaminen kokisi uuden tulemisen. Postikin voisi ilahduttaa asiakkaitaan alentamalla postimaksuja :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen vanheneva korkeita kouluja käynyt nainen. Tunnen herkästi. Analysoin syvältä. Kirjoitan kirjoja. Teen biologista johtotyötä. Asun Suomea miehen ja koiran mukana. Lapset ovat kasvaneet aikuisiksi. Kunnioitan itsenäisyyttä, pelkään yksinäisyyttä. Kysyn degeneroidunko väistämättä tyhmäksi.

Teemat

Hae blogista