Talo on tyhjä. Ulkona myrskyää. Päätän kokeilla tyhjyyden täyttämistä tietokonevälitteisellä keskustelulla.

Kuulun somessa oman kaveripiirini lisäksi muutamaan keskusteluryhmään. Ne liittyvät kieleen ja kirjallisuuteen. Olen ollut näissä ryhmissä passiivinen sivustakatsoja. Nyt kirjoitan kaksi avausta. Vaste pöyristyttää minut jonnekin itkun ja kiukun välimaastoon.

Mieleeni tulee Ritva Valkama, joka eräässä vanhassa Neil Hardwickin ohjaamassa TV-sarjassa vastaa ystävättärensä kysymykseen, miksei hänellä ole miestä: ”Koska miesten kanssa ei voi keskustella. Kun mieheni kysyi, mikä on lempivuodenaikani ja minä vastasin, että kevät, sen jälkeen hän sanoi omansa olevan syksy ja puhui siitä puoli tuntia.”

Suljen somekanavan ja siirryn blogiin. Minä olen kirjoittamalla ajatteleva naishenkilö. Tämä näpytyksen muoto sopii minulle erinomaisesti. Olen joskus kritisoinut foorumia sen yksisuuntaisuudesta. Tänään en välitä siitäkään. Parempi olla kokonaan ilman vastauksia kuin saada kahdeksankymmentä tyhmää sellaista.

Minä halusin nuorena vain ja ainoastaan opiskella viestintää, tulla toimittajaksi ja kirjoittaa. Näin ei tapahtunut. Viestintä ei kuitenkaan ole koskaan lakannut kiinnostamasta minua. Ihminen on laumaeläin. Me tarvitsemme toisiamme. Meidän tarvitsee viestiä toisillemme. Ja voi että kun se osaakin olla vaikeaa.

Sano viisihenkisen tiimisi edessä yksi lause. Se tulkitaan viidellä eri tavalla. Yksi kuulee sisällön, toinen epävarmuuden ja kolmas ylimielisyytesi. Yhtä kuulijaa viestisi muistuttaa edellisen työpaikkan yt-neuvotteluista ja toista tämän äidin vaihdevuosista. Yksi on nukkunut huonosti ja toista muuten vaan vituttaa. Kolmas on juuri rakastunut ja ottaa sen vuoksi viestistäsi vastaan vain kultaisen kuorrutuksen. Joka kerta viestin perillemenoon vaikuttaa enemmän kuulija kuin viesti itse tai sen kertoja.

Viestinnän suuri suomalainen asiantuntija Osmo A. Wiio sanoo viisaasti: ”Jos viestintä voi epäonnistua, niin se aivan varmasti epäonnistuu.” Voiko asiaa enää paremmin sanoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen vanheneva korkeita kouluja käynyt nainen. Tunnen herkästi. Analysoin syvältä. Kirjoitan kirjoja. Teen biologista johtotyötä. Asun Suomea miehen ja koiran mukana. Lapset ovat kasvaneet aikuisiksi. Kunnioitan itsenäisyyttä, pelkään yksinäisyyttä. Kysyn degeneroidunko väistämättä tyhmäksi.

Teemat

Hae blogista