Teknologia on tämän ajan jumalista mahtavin, uskonnoista suurin ja juuri tässä meidän pienessä maassamme voimassaan aivan ylivertainen.

Minä olen elänyt kohtuupitkän elämän. Elämäni alusta asti on ollut olemassa auto. Elämäni aikana ihminen pääsi kuuhun. Ison osan elämästäni tietokone on kuitenkin ollut vain scifielokuvien valoja vilkuttava seinäkoriste.

Nykyihminen on ollut olemassa 300 000 vuotta, vähän laskutavasta riippuen. Tästä ajasta se on osannut lähettää sähköpostia noin 30 vuoden ajan eli elinkaarestaan vaivaiset 0.01%

Tietotekniikan vallankumous on ollut nopeaa ja lähes eksponentiaalista volyymissään. Silti ihminen eli tekniikan käyttäjä on biologisesti se ihan sama jässikkä, joka istui luolassa ja yritti vuolla nuijastaan tikkuja onnistuakseen sytyttämään tulen.

Minun sähköpostini kaapattiin muutama viikko sitten. Sain yliopiston helpdeskiltä viestin, että tilini tullaan deaktivoimaan, jollen käy muuttamassa tilitietoja. Sähköpostin oli allekirjoittanut yliopiston helpdesk ja viestipohjana oli tuttu helpdeskin nettisivu. Ensin en hetkeäkään epäillyt viestin aitoutta. Täsmälleen samalla kaavalla saan viestin puolen vuoden välein, kun tilini salasana pitää vaihtaa. Jostain pieni epäilys kuitenkin hiipi ja lähetin helpdeskin chattiin viestin, onko kyseessä aito pyyntö. Ei ollut. Tästä kului toista viikkoa, kun eräänä aamuna en enää päässyt omalla salasanallani puhelimen sähköpostikansioon. Soitin IT-tukeen. Joku oli käynyt vaihtamassa salasanani samana aamuna ja lähettänyt tililtä mittaamattoman määrän viestejä ties minne. Vuorokauden kesti, että tilini saatiin palautettua. Koko tuon ajan adrenaliini jyskytti sykettäni ja ohimoa pakotti pirusti. Tunne lienee hyvin samankaltainen kuin jos kotiin olisi murtauduttu.

Tässä kohtaa korostan, että minä en siis vastusta teknologista kehitystä. Tyhmähän olisin jos niin tekisin. Ampuisin samalla jopa omaan nilkkaan. Mutta minä kysyn, onko järkevää rakentaa näin haavoittuvaa systeemiä. Kaikki vekottimet sähköisiksi, kaikki tieto internettiin ja kaikki viestintä koneiden kautta?

Yritykset siirtyvät kovaa vauhtia paperittomiksi. Tietojärjestelmiä syntyy kuin sieniä sateella. Kukin kehittää omiaan, eikä harmonisointiin ole aikaa. Maamme terveysjärjestelmät ovat tästä hyvä esimerkki. Käyttäjät eksyvät tietojärjestelmien paljoudessa eikä kukaan kohta enää muista, missä mikäkin dokumentti oli. Puhumattakaan salasanoista, joita pitää kuhunkin järjestelmään vaihtaa erilaisilla frekvensseillä. Minä otin kollegan suosituksesta käyttööni salasanojen säilytysjärjestelmän. Nyt eikun odotan, että unohdan säilytysjärjestelmän salasanan.

Firmat siirtyvät myös viestimään pitkin omia nettikanaviaan. Sähköposti ei enää riitä. Vakuutusyhtiö lähetti minulle pari päivää sitten tekstiviestin, että ovat lähettäneet minulle viestin heidän .fi palvelimeensa. Minulta meni puoli tuntia ja 24 erilaista painallusta löytää viesti. Se oli sopimus digitaalisesta asioinnista. Minun tulisi hyväksyä sopimus sähköisesti 15 minuutin kuluessa. Missään ei ollut ohjeita, miten hyväksyntä piti tehdä. Yksikään nappi ei ohjannut eteenpäin. Jätin siis hyväksymättä.

Suomi otti aikanaan viranomaistunnistautumisen välineeksi pankkitunnukset eli Tupas-järjestelmän. Kansalaiskeskustelua asiasta ei käyty. Pankit hyrisivät tyytyväisyyttään. Alkuun systeemi oli helpohko, tarvittiin vain pari numerosarjaa. Nyt pitää olla loggausohjelman lisäksi myös älypuhelin, joka käy kurkkaamassa pankin järjestelmiin samanaikaisesti kuin itse olet kirjautumassa sisään.

Mitä sitten, kun yhteys ei toimikaan? Tai kun vaihdat puhelinta? No helppoahan se on, senkun haet uuden aktivointikoodin mobiilisovelluksella. Mutta kun mobiilisovellus ei aukeakaan ilman tunnuslukusovellusta, joka taas ei toimi ilman aktivointikoodia. Tervetuloa tietotekniseen karuselliin. Ja jippii, uutta on luvassa, kun nyt näyttää siltä, että tämäkään järjestelmä ei kohta enää täytä uusia turvallisuusvaatimuksia.

Yhdysvaltalainen Ted Kaczynski jätti 1970-luvulla lupaavan akateemisen uransa matemaatikkona ja muutti sähköttömiin eräolosuhteisiin ollakseen omavarainen. Historiaan hän jää kuitenkin Unabomberina, joka vastusti teknologista vallankumousta ja toi manifestinsa ilmoille mitä karmaisevimmalla tavalla, lähettämällä kirjepommeja ja siten tappamalla ihmisiä. Kaczynski myönsi itse, että hänen tekonsa olivat äärimmäisiä, mutta kuitenkin välttämättömiä, jotta kiinnitettäisiin huomiota ihmisarvon heikkenemiseen modernin teknologian edessä. Ted Kaczinsky istuu tuomiotaan vankilassa elämänsä loppuun asti ja kirjoittaa. Hänen tekstejään julkaistaan. Älymystön mielipide tuntuu olevan, että mies ei ole hullu, jopa päinvastoin. Kaczinskyn ydinsanoma on, että teknologinen kehitys on lisännyt epävakautta yhteiskunnissa, tehnyt ihmiselämästä riittämätöntä ja levittänyt ympärilleen psyykkistä pahoinvointia. Hän sanoo, että usea ihminen ymmärtää kyllä tilanteen, mutta siihen tyydytään väistämättömänä. Tuloksena ihminen turtuu täyttämään elämäänsä tyhjänväiväisellä viihteellä ja muilla sijaistoiminnoilla, joiksi hän myös laskee tieteellisen piipertelyn.

Minä lopetan sanomalla, ettei pommeja ehkä kuitenkaan kannata lähettää, mutta ajatella kannattaa. Ja puhua. Sekä kirjoittaa.

Ihminen on pätevä olento. Senhän aika on jo moneen kertaan näyttänyt. Nyt olisi aika ottaa hattu kauniiseen käteen ja myöntää, ettei ihan kaikkea ole pakko tehdä vain sen takia, että se osataan tehdä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen vanheneva korkeita kouluja käynyt nainen. Tunnen herkästi. Analysoin syvältä. Kirjoitan kirjoja. Teen biologista johtotyötä. Asun Suomea miehen ja koiran mukana. Lapset ovat kasvaneet aikuisiksi. Kunnioitan itsenäisyyttä, pelkään yksinäisyyttä. Kysyn degeneroidunko väistämättä tyhmäksi.

Teemat

Hae blogista