Kirjoitukset avainsanalla sairaus

Kun luennoin syöpämarkkereista, minun oli tapana aloittaa puheeni lauseella ”puolet teistä tässä luentosalissa tulee saamaan syövän ja joka neljäs tulee kuolemaan siihen.” Nyt luvut ovat muuttuneet entisestään. Kyse ei ole niinkään syövän lisääntymisestä tai muuttumisesta jotenkin agressiivisemmaksi. Kyse on isosta kuvasta, jossa ihminen yksinkertaisesti elää pidempään, kun muita tauteja on opittu hallitsemaan paremmin, ja täten todennäköisyys saada kontrolloimattomaan solukasvuun johtava mutaatio nousee. Osan isosta kuvasta kattaa myös syöpädiagnostiikan parantuminen ja yhteiskunnan panostamisen siihen.

Tänään on minun vuoroni seulontojen ketjussa. Kun vieras nainen puristelee rintojani ja tunkee niitä tutkimuslevyjen väliin, en voi olla miettimättä prosessin mielekkyyttä. Tai mielettömyyttä.

Kun entinen esimieheni, eturauhassyövän kanssa elämäntyönsä tehnyt grand-old-man uskalsi julkisesti kyseenalaistaa eturauhassyöpäseulonnan järkevyyden, hän sai päälleen potilasjärjestön vihaisen kommenttiryöpyn. Kuinka joku uskalsi väittää, että heidän olisi ollut parempi elää tietämättä, että heillä oli syöpä.

Minun tissiseulontani on ohi viidessä minuutissa. Prosessi toimii kuin teollinen tuotantoketju. Ihmistä ei juuri huomioida. Yksi sisään, toinen ulos. Mitä nopeammin, sitä enemmän tulee rahaa. Seulontojen saamisesta kilpailevat monet yksityiset laboratorioalan toimijat. Syöpäseulonnat ovat massiivinen bisnes. Paitsi laboratorioille, myös diagnostiikkayrityksille. Rintojani skriinannut laite on kallis. Ja niitä tarvitaan monta. Valtavan kokoisen seulontakokonaisuuden kustantaa yhteiskunta. Kuten hoidotkin. Osan tarpeeseen, mutta ison siivun myös ”varmuuden vuoksi”.

Biologi minussa unohtaa seulonnat nopeasti. Kirje tulee kotiin kuukauden kuluessa. Kuten on tullut edellisinäkin vuosina. Ajatus kääntyy huomiseen ja vaikeuteen valita ruokalajia. Olen luvannut kokata ystävättärelleni, jonka syöpähoidot ovat kesken. Vaativaa elämäntilannetta muutenkin taapertavalla ystävälläni diagnosoitiin viime kesänä rintasyöpä. Jälkihoidot ovat raskaat ja vievät voimia entisestään. Ruokavaliotakin on rajoitettu. Päätän kokata kalaa vihannespedillä.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Makaan kotisohvalla ja poden flunssaa. Olen peittänyt palelevan kehoni hiljattain virkkaamallani torkkupeitolla. Täytän sairauslomapäivää vuoron perään kirjalla, ristikolla, televisiolla ja unella.

Olen yllättynyt kuinka apeaksi virus minut vetää. En nimittäin ole ollut elämäni aikana mikään huono sairastaja. Puolessa välin päivää nimeän tautini "miesflunssaksi" ja teen havainnon. Tämä flunssa kun on ensimmäinen, jota sairastan vaihdevuosien jälkeen. Entä jos estrogeeni suojaakin naista jollakin mystisellä tavalla sairastumisen henkisiltä vaikutuksilta? Ajatus on huvittava, mutta pohdinnalla voi siitä huolimatta leikitellä. Onhan estrogeenin poistumisella naisen elimistöstä lukuisia muitakin vaikutuksia, kuten karvojen harveneminen päälaelta ja niiden ilmestyminen naisen kasvojen alaosaan. Estrogeenin henkisistä vaikutuksista puhutaan vähemmän. Ne kun eivät näy. Eikö yksi looginen mekanismi voisi olla suojata naista kivulta, kun naisen elämänkaareen kuuluu kivulias synnytysprosessi. Jos pelkästään biologiperspektiivistä katsoo, eikö tässä olla juuri naisen biologisen merkityksen ytimessä. Kaipa elimistö haluaisi auttaa naista. Naishormoni olisi siihen hyvä väline. Nyt kun kyseinen hormoni on minusta poistunut, olenko siis sairauksien edessä henkisesti haavoittuvampi, kuten miesten tyypillisesti haukutaan olevan?

Ajatusleikki piristää minua hiukan ja teen retken lähiapteekkiin. Viruksen karkoittamiseksi oman puolustusmekanismin buustaaminen on tervehtymisen kannalta olennaisinta. Päätän tukea kroppaani parilla vitamiinilla, valkosipulilla ja auringonhattu-uutteella. Ostan mukaan myös uuden trendituotteen, purkillisen sinkkiasetaattitabletteja. Kasa aavistuksen ristiriitaisia tutkimuksia, yksi suomalainenkin, sanoo imeskeltäessä vapautuvan ionisen sinkin lyhentävän flunssan kestoa noin puoleen. Yritän löytää molekyylitason tietoa mekanismista, mutta sitä ei ole. Markkinointiläpysät kertovat sinkin ehkäisevän rhinoviruksen tarttumista isäntäsolun reseptoriin. Kiinnostun tästä, koska olen aikanaan käsitellyt kyseistä reseptoria väitöskirjassani. En löydä ainoatakaan todistetta. Siitä huolimatta imeskelen pahanmakuisia tabletteja parin tunnin välein. Sillä mikäli teoria pitää paikkansa, vaikutus syntyy ainoastaan, jos molekyyliä on nielussa tarjolla. Samaan ideaan perustuu myös kuuman juominen flunssan aikana, sillä lämpötilan tiedetään vaikuttavan viruksen tarttumiseen. Mutta kuten olen lapsilleni heidän flunssiensa aikana opettanut, täysi teho saavutettaisiin vasta, mikäli nielu olisi lämmin lähes yhtenään.

Joko lääkebuustauksesta johtuen tai siitä riippumatta henkinen olotilani on noussut illansuussa jo lähelle harmaata keskivaihetta. Päätän vielä shokeerata viruksen piinaamaa kroppaani perisuomalaiseen tapaan. Joenvarren hirsisauna lämpiää jokaisena perjantai-iltana lokakuusta huhtikuulle. Uimaankin pääsee. Vielä ei tarvita edes avantoa.

Kun nousen joesta pitkin puisia portaita, puolikas kuu möllöttää kirkkaan mustan veden päällä. Mietin, että henkinen olotila ei voi tästä juurikaan parammaksi tulla. Uskon voittavani viruksen.

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen vanheneva korkeita kouluja käynyt nainen. Tunnen herkästi. Analysoin syvältä. Kirjoitan kirjoja. Teen biologista johtotyötä. Asun Suomea miehen ja koiran mukana. Lapset ovat kasvaneet aikuisiksi. Kunnioitan itsenäisyyttä, pelkään yksinäisyyttä. Kysyn degeneroidunko väistämättä tyhmäksi.

Teemat