Yksinäinen hanhi taapertaa reipasta vauhtia luokseni, kun parkkeeraan pyöräni veden rantaan. Sama on toistunut jo useampana päivänä peräkkäin. Uusi lintuystäväni on saapunut lätäkölle sukunsa ja ystäviensä mukana, mutta loukkaantunut reissun päällä eikä kykene enää lentämään. Niinpä muu porukka jatkoi matkaa ja hanheni jäi yksin. Ruokaa sille toistaiseksi riittää, mutta kovin yksinäiseltä linnun olo tuntuu. Niinpä se tarraa ihmiseen, kipittää luokseni heti kun saan pyörän lukkoon, kävelee pää pystyssä vierelläni kuin koira ja tulee uimaan perässäni. Kun jatkan polkumatkaa, perääni jää tuijottamaan surullisen näköinen eläin.

Minä päätän pysähtyä polkumatkalla ystävättäreni luona. Meidän molempien lapset ovat hiljan aikuistuneet. Ystävä nauttii omasta ajasta ja arjen vapautumisesta. Minä sen sijaan oireilen iltaa itsekseni.

Lämmitän kotona pakastepizzan ja avaan television juuri ennen puoli yhdeksää. Iltauutiset kertovat paavin saapuneen Tallinnaan ja liikkuneen kaupungin läpi vaatimattomasti autolla. Minun tekisi mieleni kommentoida tyhmää lausetta. Miten ihmeessä paavin olisi Ylen mielestä pitänyt liikkua, ettei kulkeminen olisi ollut vaatimatonta? Helikopterilla? Enkelin siivin? Mutta olohuoneessa ei ole ketään kelle sanoa mitään.

Uutisten jälkeen alkaa ajankohtaisohjelma, jossa teemana on nuorten syrjäytyminen. Koskettava teema ja silmä kostuu pariin otteeseen. Toimittaja on löytänyt nuoren, joka on suostunut antamaan syrjäytymiselle kasvot. Kun pojalta kysytään, miten hänen syrjäytymiskierteensä olisi voinut katkaista, hän vastaa: ”Minut olisi pitänyt hakea yksinäisyydestä ja joutilaisuudesta pois, ihmisten joukkoon.” Toimittaja jatkaa lukemalla tutkimuksesta, että nuoret tarvitsevat ennen kaikkea tekemistä. Rutiineja. Aikatauluja päiväänsä.

En näe sohvaltani juurikaan eroa syrjäytyneiden nuorten tai yksinäistyvien vanhusten tilanteessa. Molempien kannattaa pysyä kiinni muissa ihmisissä.

Ihminen on laumaeläin. Kuten hanhikin. Suuri joukko saattaa ärsyttää. Mutta yksi riittää ystäväksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen vanheneva korkeita kouluja käynyt nainen. Tunnen herkästi. Analysoin syvältä. Kirjoitan kirjoja. Teen biologista johtotyötä. Asun Suomea miehen ja koiran mukana. Lapset ovat kasvaneet aikuisiksi. Kunnioitan itsenäisyyttä, pelkään yksinäisyyttä. Kysyn degeneroidunko väistämättä tyhmäksi.

Teemat

Hae blogista