Kirjoitukset avainsanalla Kalevala

Eri puolilla valitellaan, että on sitä käynyt sietämättömäksi tämä vihapuhe nykyään. Moni valittajista on jonkinlainen toimittaja tai muuten ollut etuoikeutettu sanankäyttäjä. 

Kun ns. tavallinen kansa on oppinut käyttämään sosiaalista mediaa ja tuomaan tuntojaan esille kansan kielellä, niin nämä oman erinomaisuutensa kuplassa leijailleet piirit ovat pahasti pahastuneet unohtaen sen, että kansan kieli on ollut aina erilaista kuin paremmissa piireissä.

Jo Kalevalasta löytyy nykyään varmaan vihapuheeksi leimattavaa kieltä, esimerkkinä olkoon vaikka Joukahaisen sanat Väinämöiselle: Ken ei käy miekan mittelöhön/ Sen minä sijaksi laulan/Alakärsäksi asetan/. Kovempaakin kieltä löytyy.

Entäs sitten Aleksis Kivi, joka syntyi 1834, vuotta ennen kuin Kalevala julkaistiin ja jonka syntymäpäivää hiljan vietettiin. Kivi käytti kansan kieltä ja joutui oppineiden pannaan värikkäistä ilmaisuistaan, joita myös sensuroitiin ja joita varmaan voidaan pitää nykyisen vihapuheen alkusysäyksenä. 

Mitä on sanottava vaikkapa sonninsuoroisista, mullisaukon pojista, höyrypäisistä kukoista, killiäisistä, vuohipukeista ja sioista herroista puhuttaessa.

Mutta kuka piru tämän alulle pani. Se selviää Oiva Paloheimon runosta Legenda Pirusta ja Johann Gutenbergistä. Kuka ei ole lukenut, mars lukemaan.

Runossa Piru kiertelee 1400-luvulla Saksanmaata ja ihmettelee, miten kirkoissa pyhimyskuvista säteili Jumalainen valo, jonka edessä kaikki langenneet saivat uskoa ja voimaa. Puisesta kuvasta. 

Jotain täytyy asialle tehdä, ajatteli Piru kävellessään ja tuli lopulta Mainzin kaupunkiin.

Siellä hän osui kirjanpainaja Gutenbergin pajaan. Gutenberg kaiversi suurta P:tä leveään tauluun, johon jokainen sana oli erikseen kaiverrettu. Gutenberg kiroili vaivalloista työtä ja runoilijoiden vimmaa.

Piru sai idean ja ehdotti, että teepä Johann hyvä jokainen kirjain erikseen ja niitä kirjaimia sitten vain ladot peräkkäin. Johan nopeutuu. Gutenberg kokeili ja ihastui ikihyviksi ja arveli tulevansa Pirun neuvolla kuuluisaksi. Kuten kävikin.

Paloheimo päättää runonsa näin: 

Täten alkoi se sivistys, valistus, ja se hyvän ja pahan kina./ Joka ainoa näppärä pännämies nyt on moukkien tuomarina./ Tuli propaganda ja mainostus, politiikkojen kirjoitelmat,/ tuli sanomalehdet ja kirjallisuus/ tuli tällaiset runoelmat.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Ajankohtaisia asioita elämästä, politiikasta, kulttuurista, liikunnasta, digitaidoista sun muusta, mitä eteen tulee.