Katsellessani ympärilleni Lahden kaupunginteatterissa perjantai-iltana ja odotellessani Tommi Kinnusen romaaniin perustuvan näytelmän alkua havaitsin, että lähes kaikki olivat kaltaisiani eläkeläisiä, etupäässä mammaraisia, seassa jokunen kaltaiseni papparainen.

Väistämättä ajatus juontui Etelä-Suomen Sanomain taannoiseen pääkirjoitukseen, jossa tylysti tuotiiin esiin Lahden poliittisten päättäjien näkemys, jonka mukaan kaupunki on kyllästynyt lapioimaan rahaa hyvinvointikuntayhtymän jatkuvasti kasvaviin menoihin. Kaupungilla on lehden ja päättäjien mukaan muitakin kohteita, jotka tarvitsevat rahaa. Niin varmaan on.

Neljäntienristeys nivoo yhteen neljä elämäntarinaa, joista jokaisessa tuodaan esiin naisten asema yhteiskunnassa, sen kehittyminen tai oikeammin kehittymättömyys, yhteiskunnan kylmyys toisenlaisia kohtaan ja salaisuuksien taakan raskas kantaminen.

Työ on selviytymisväline. Luonteen kovettaminen tuo apua, joka selviytymiskeinona johtaa katkeroitumiseen ja oman kärsimyksen siirtämiseen muille avaten kuitenkin lopulta tien omien virheiden havaitsemiseen ja anteeksipyyntöön.

Mietin missä määrin nykyistä ilmapiiriä, jossa eläkeläiset koetaan taakaksi, voidaan kuvata risteyksenä, johon jokainen on tullut omaa tietään työtä tehden, talon rakentaen, lapset kasvattaen, lastenlapsista huolehtien ja tarkoituksenaan tulla omillaan toimeen, aivan kuten näytelmän kätilö Maria teki.

Risteykseen on rakennettu liikenneympyrä, joka pitää sisällään matkalla kertyneen ahneuden, oman edun tavoittelun ja itsekkyyden, jotka ovat siirtyneet tiedostamatta jälkipolville ja ovat nyt edessämme.

Valittavana on se, mille tielle ympyrästä käännymme. Käännymmekö sille tielle, jonka muut ovat valinneet, vai käännymmekö tielle, jonka valitsemme itse.

Jos päätämme mennä muiden mukana, toimimme kuin näytelmässä Marian tytär Lahja, joka yrittää sopeutua joukkoon ja lopulta katkeroituu.

Jos valitsemme oman tien, meidän pitää ymmärtää ne syyt, jotka ovat johtaneet siihen, että vanhuksia kohdellaan kuin ongelmajätettä, toimia kuten Lahjan miniä Kaarina, joka ymmärtäessään pystyi antamaan anteeksi.

Kun pystyy antamaan anteeksi, ei katkeroidu, vaan voi pitää puoliaan ja vaatia pää pystyssä nykypolvia kunnioittamaan sitä työtä, minkä eläkeläiset ovat tehneet, voi vaatia pröystäilemätöntä mutta asianmukaista hoitoa.

Puolien pitämiseen löytyy keinoja. Viimeistään seuraavissa kuntavaaleissa 2021, jolloin voi läpivalaista päättäjien arvomaailman. Tarkkana kannattaa olla jo nyt, koska ymmärtäjien määrä lisääntyy vaalien alla.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Ajankohtaisia asioita elämästä, politiikasta, kulttuurista, liikunnasta, digitaidoista sun muusta, mitä eteen tulee.

Hae blogista