Tekemällä oppii ja virheitä tekemällä oppii enemmän. Opimme paljon ja nyt olemme vahvempia.  Mikä ei tapa, se vahvistaa. 

Onkohan näin, vaikka itse filosofi Friedrich Nietzcshe on niin sanonut? Riippuu ainakin siitä, miten asiaa katsoo. Näkeekö sen epäonnistumisesta voimaa ja toivoa antavana, vai julmana näkemyksenä, että muuten ei voi menestyä. 

Väite tuskin pitää kategorisesti paikkansa. Jos joku yritys on kriisissä, se joutuu keskittämään voimavaransa selviytymiseen, pitääkseen asiakkaansa, rahoituksen saamiseen, kestämään tiedotusvälineiden spekulaatiot ja väärät viestit ja estämään avainhenkilöiden pakenemisen. 

Kriisistä selvinnyt yritys on omasta (johtajien) näkökulmasta noussut kriisiä vahvempana, mutta kyse on näköharhasta: kriisi on kriisi eikä mikään vahvistumisprosessi. Miksi asiat piti laskea niin pitkälle, että järki palasi vasta kriisin myötä. Eikö mitään ollut tehtävissä aikaisemmin. Unohtuiko, että kriisissä voi myös tuhoutua, kuten suurimmalle osalle kriisiin joutuneille yrityksille käykin. Sattumako pelasti johdon viisaita lausumaan.

Oudoilta tuntuvat myös ne “elän nyt aivan toisin” -lausumat, joita kuulee siinä vaiheessa kun joku on selvinnyt tupakanpolttonsa aiheuttamasta keuhkotaudista, alkoholin aiheuttamasta maksavauriosta, vääränlaisen ravinnon aiheuttamasta verisuonitukoksesta, liiallisen työnteon aiheuttamasta stressistä, huumeiden käytöstä yms. 

Jos uudessa elämäntavassa on nyt järkeä, miksi siinä ei ollut aikaisemmin. Ettei vain kyse ollut ajattelun velttoudesta, jota joku kutsuu ajattelemattomuudeksi tai tyhmyydeksi, josta sakotetaan.

On harhaa kuvitella, että vakavat sairaudet tai riippuvuudet tekevät meille hyvää, ne jättävät aina jälkensä. Keho ei ole terveempi kuin ennen sairastumista ja riippuvuuden neuronit väijyvät jossain retkahdusta odottamassa. 

Kun jatkossa joku sanoo tai jossain lukee, että “se, mikä ei tapa, vahvistaa”, on meidän syytä miettiä asiaa tarkemmin. Onko niin, vai onko kyseessä mielemme sisäisen imagokonsultin” sepittämä tarina.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Ajankohtaisia asioita elämästä, politiikasta, kulttuurista, liikunnasta, digitaidoista sun muusta, mitä eteen tulee.

Hae blogista