Kuvituskuva kirjasta Amurin likka – Haapasen Helmin muistikuvia menneestä ja ajatuksia elämänmenosta
Helmi Haapanen ja Ester Haapanen Koukkuniemen kukkaiskuningatar viikolta.
 

 

Hissu-täti oli jo vanha ja asui Koukkuniemen vanhainkodissa. Olin alle kouluikäinen, kun kävimme häntä siellä tervehtimässä. Tädillä oli oma huone ja soittokello, jota kerran vahingossa painoin ja hoitaja tuli paikalle.  Kukaan ei ollut minulle vihainen vaikka turhaa juoksua aiheutin.  Äitini oli silloin alle 40-vuotias ja hän puhui usein, että Koukkuniemeen hänkin haluaa sitten, kun on vanha. On oma huone, ruoka ja hoito talon puolesta.

Kun asia tuli ajankohtaiseksi, äiti oli 86-vuotias. Koukkuniemeen hän ei halunnut, mutta jonnekin muualle, joka ei olisi kaukana. Kotipalvelun piirissä hän oli ollut monta vuotta ja välillä tuskastunut vaihtuviin hoitajiin, ainaiseen hoppuun ja tehtävien laiminlyöntiin. Eikä monisairaan vanhuksen mieltä ilahduttanut hoitajan toteamus; ethän sinä voi olla niin sairas, kun olet aina hyvällä tuulella ja pirteän oloinen. Äiti yritti olla ystävällinen kaikille, että hommat sujuisivat. Kerran hän oli käännyttänyt ovelta hoitajan, joka oli valittanut kiirettä ennen kuin oli saanut takkia yltään. Äiti oli tuumannut, että turha riisua takkia vaan mene saman tien sinne missä on tähdellisempiä hoidettavia. Minä kyllä pärjään. Porukassa oli toki muutama hoitaja, joihin äiti tykästyi.
Tehostetun palveluasumisen paikka löytyi keskeltä kaupunkia. Äiti oli tyytyväinen kerrostalohuoneeseensa, kun huolto pelasi ja ikkunasta sai katsella Stockmannille virtaavaa ihmisvilinää. Se vain harmitti, että juttukavereita ei oikein ollut, koska äidillä järki pelasi, mutta kavereilla oli haasteita. 

Joskus mietin tulevaa vanhuuttani, sitä aikaa, kun en itse ihan kaikkea pysty tekemään. En halua olla kenellekään vaivaksi – en lapsilleni, kotipalvelun työntekijöille enkä ainakaan hoivakotien henkilökunnalle. Sen tiedän, että lapsiltani saan apua ”matalalla kynnyksellä”, kuten minulle on luvattu. Kotipalvelun työntekijöiden kiireitä haluan osaltani helpottaa ja siihen olen jo suunnitelmia tehnytkin vaikka asia ei ole edes ajankohtainen. Hoivakotiin en toivottavasti koskaan päädy.

Olen jo vuosia seurannut hoitajien työtaakkaa, suurten hoivayritysten hinkua ostaa pienemmät pois kartalta ja odottanut milloin rysähtää. Ymmärrän, että yrityksen pitää tuottaa myös voittoa, mutta tämän päivän ahneus on käsittämätöntä. Pääomasijoitusyrityksiltä puuttuu eettisen näkemyksen lisäksi myös taito hoitaa yritystään lakipykälien mukaan. On todella surullista, että tyhmyydestä ja ahneudesta kärsivät pitkän elämäntyön tehneet vanhukset ja sydämellään työtä tekevät hoitajat. Eikä helpolla pääse omaisetkaan, jotka leimataan hankaliksi ihmisiksi, kun he puolustavat hauraan ihmisen oikeuksia.

On totta, että meillä on myös hyviä hoivakoteja, joissa vanhusta kunnioitetaan ja hoidetaan hyvin. Toivon todella, että tämä rytäkkä antaisi mahdollisuuksia myös pienten ja kodinomaisten yrityksien toimintaan. Vaikka raha ratkaisee monia asioita, ei pidä unohtaa inhimillisyyttä ja oikeutta hyvään vanhuuteen myös heille, jotka tarvitsevat muiden apua.

Minua lähinnä vihastuttaa kuunnella poliitikkojen ja päättäjien keskustelua aiheesta. Vaikka vaalit ovat kynnyksellä, ei asiaa paranna syyttely siitä kuka on ollut milloinkin hallituksessa leikkaamassa tai parsimassa vanhusten asioita. Kaikki tahto, taito ja energia tarvitaan nyt asioiden korjaamiseen eikä äänten kalasteluun. Siitä huolimatta muistutan, kuinka tärkeä on käydä äänestämässä, kunhan se päivä tulee eteen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015
1/4 | 

Tärkeä asia tämä vanhusten hoidon laatu ja että se saadaan kuntoon. Myös minua suorastaan ällöttää tilanteen käyttäminen poliittisten irtopisteiden kalasteluun. Vaalikiimaa, ymmärrän. Silti en hyväksy.

Ikääntyvä Anjakaarina

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Sirkka
Liittynyt8.3.2016

Vaalien läheisyydessä luvataan aina yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Taivastellaan asioita, joita olisi voinut aikaisemminkin paimentaa, mutta on helppoa haukkua aina muita. Milloinkahan me ihmiset opitaan tekemään asioita oikein ja pyyteettömästi? 

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/4 | 

Miten arvoisa kirjoittaja on ajatellut järjestää sen, ettei joudu hoivakotiin? Tekisin sitten perässä. Haluaisin asua loppuun asti kotona, mutta en ole keksinyt, miten se olisi mahdollista. 

Sirkka
Liittynyt8.3.2016

Ensimmäinen asia on pitää hyvää huolta itsestään nyt, kun se on vielä mahdollista. Olen kuvitellut millaista elämäni on sitten, kun tarvitsen kotipalvelua. Oman äitini kokemuksista otan oppikseni ja käytän hyväkseni myös lähihoitajakoulutustani. Meille opetettiin miten vanhuksen kanssa toimitaan, valitettavasti hoitajilla ei nykyään ole sellaiseen aikaa vaikka haluaisivat. Näistä asioista kirjoitan myöhemmin. Totta on, että minäkään en osaa ennustaa elämäni kulkua ja voin hyvinkin päätyä hoivakotiin vaikka en haluaisi.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Vanha sananlasku sanoo, että yrittänyttä ei laiteta.  Olen ehtinyt tehdä monia asioita suuren innostuksen vallassa ja vaihtelevalla menestyksellä. Onnistumiset ovat innostaneet aina uusiin juttuihin. Mahalaskuista olen ottanut opikseni ja kehrännyt niistä huumoria, kun suurin harmitus on hälvennyt. Parhaita hetkiä ovat olleet ne, kun olen rohjennut mennä oman mukavuusalueeni ulkopuolelle.

 Vuosia sitten kiinnostuin vanhusten viriketoiminnasta. Tai ylipäätään siitä, miten aika kuluu silloin, kun ei ole mitään tekemistä. Mielessäni on myös, millaisen loppuelämän itselleni haluan. Nyt olen vielä voimissani, mutta entä kun en enää ole? Haluan elää ja asua omassa kodissani niin pitkään kuin mahdollista – kuten muutkin. Jos tarvitsen kotiapua, niin mitä voin tehdä keventääkseni heidän työtään?

Sirkka Jalonen

Hae blogista