Kirjoitukset avainsanalla jäätelö

 En tiedä mitään niin taivaallisen hyvää kuin jäätelö. Eikä tuo herkku ole mitään maito- tai kasvisrasvaihmetystä vaan ihanan pehmeäksi sulanutta vaniljakermajäätelöä ilman mansikkahilloa, marenkia tai muita karnevaalihöpötyksiä. Sitä nautiskelisin mielelläni vaikka soppalautaselta ja kahmalokaupalla. Onneksi herkkuja ei tarvitse saada joka päivä eikä elämänlaatuni kärsi, vaikka olisin viikkoja ilman jäätelöä. 


Varhaisin jäätelömuistoni on vuodelta 1957. Olimme sukulaisen luona kylässä ja täti antoi veljelleni rahaa ja pyysi hakemaan lähikioskista ”jänskiä”. Meidän mielestämme sana oli todella hassu ilmaisu jäätelöstä. Minä lyöttäydyin tietysti kauppakaveriksi 7-vuotiaalle veljelleni. Olin utelias 4-vuotias ja yritin kovasti kurkotella luukulle nähdäkseni, kuinka myyjä kietoi valkoisen, viistolaitaisen jäätelöpaketin paperiin. Voi, että herkku maistui hyvälle, kun sitä sai syödä lasilautaselta aikuisten kanssa samassa pöydässä. 


Kun olin kouluikäinen, kaupungille ilmestyi kesäisin jäätelökioskeja. Lapsuudenkotini lähelle, kahden puutalon väliin, oli tuotu pieni valkoinen koppi, jonne mahtui myyjä, tuoli ja kaksiluukkuinen pakastelaatikko. Toiselta puolelta otettiin puikko- ja pakettijäätelöt ja toiselta puolelta myyjä kauhoi vohvelitorveen vanilja-, mansikka- tai suklaajäätelöä. Muuta ei silloin ollut. 


Meidän perheen suosiossa oli tötteröjäätelö. Äitini oli yhtä innokas herkuttelija eikä meidän lasten tarvinnut ihan joka kerta kärttää jäätelörahaa, sillä tilauksia teki myös äiti. Lukemattomat kerrat hilpaisin kioskille ostoksille ja hämmästelemään myyjän taitoa pyöräyttää vohveliin isot pallot ja ujuttaa kaikki kolme ostosta samaan paperipussiin. Kiirettä piti, kun juoksin kotiin ennen kuin herkku ehti sulaa. 

Kerran äiti tuumasi, että jäätelöä on vähän hankala syödä pieneltä lautaselta. Niin me perheen naiset kävelimme torin laidalla olevaan Tavara-aittaan, jossa myytiin kaikkea mahdollista mitä muovista siihen aikaan tehtiin. Minä sain valita kuusi puolukanpunaista muovikulhoa, jotka ovat nyt toimittaneet tehtäväänsä loistavasti jo yli puoli vuosisataa. Vieläkin ne ovat käytössä, kun neljäs sukupolvi herkuttelee.


Omia lapsiani ei tarvinnut houkutella jäätelönsyöntiin. Lauantai-iltaamme kuului usein joku elokuva tai poliisisarja ja tietysti jäätelö. Nyt aikuiset lapseni moittivat herkkua lihottavaksi kaloripommiksi, mutta hyvältä se silti maistuu. Mieluimmin tarjoan lastenlapsillekin jäätelöä, kuin karkkia.


Nykyään markettien pakastealtaista löytyy lukemattomia makuja ja muotoja, joista minäkin olen maistellut monia. Pari suosikkiakin on, mutta kumpikaan ei ole yltänyt vaniljajäätelön ykköspaikalle. Vuosia sitten meidänkin kujalle ajeli jäätelöauto, josta lähitalojen lapset kävivät ostoksilla. Nyt ovat lapset kasvaneet ja muuttaneet maailmalle. Jäätelöauto käy edelleen, mutta nyt sinne rientävät eläkeläiset. Minäkin kävin tällä viikolla oikein kassin kanssa ja kädessäni oli kuvallinen mainos, josta olin ympyröinyt ostettavat tuotteet.
 
 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Vanha sananlasku sanoo, että yrittänyttä ei laiteta.  Olen ehtinyt tehdä monia asioita suuren innostuksen vallassa ja vaihtelevalla menestyksellä. Onnistumiset ovat innostaneet aina uusiin juttuihin. Mahalaskuista olen ottanut opikseni ja kehrännyt niistä huumoria, kun suurin harmitus on hälvennyt. Parhaita hetkiä ovat olleet ne, kun olen rohjennut mennä oman mukavuusalueeni ulkopuolelle.

 Vuosia sitten kiinnostuin vanhusten viriketoiminnasta. Tai ylipäätään siitä, miten aika kuluu silloin, kun ei ole mitään tekemistä. Mielessäni on myös, millaisen loppuelämän itselleni haluan. Nyt olen vielä voimissani, mutta entä kun en enää ole? Haluan elää ja asua omassa kodissani niin pitkään kuin mahdollista – kuten muutkin. Jos tarvitsen kotiapua, niin mitä voin tehdä keventääkseni heidän työtään?

Sirkka Jalonen

Kategoriat