Tampereelle on nyt pakkasta 20 astetta. Hurraa!  Pakastin kannattaa sulattaa nyt ja jäälyhtyjäkin voi valmistaa. Itse värjäsin jäälyhtyni punajuuriliemellä. Metallinen kakkuvuoka on varma valinta muotiksi. Olen parikin muoviämpäriä saanut halki lyhtyjä tehdessä.

Nyt kun vihdoinkin tuli pakkasta, niin se kannattaa hyödyntää. Sulatin kaappipakastimeni pikapikaa. Keräsin tavarat muovikasseihin ja vein ne ulkorappusille. Ensin tietysti tsekkasin tuotteiden päiväykset. Sekä kaupantuotteet että itse pakastamani. Epämääräiset pakasteet menivät roskiin. Muistan jatkossa merkata sekä sisällön että päivämäärän tarkasti. Laitoin pakasteet järkevästi eri hyllyille. Ensimmäiseen leivät ja pullat. Toiseen marjat, keittojuurekset ja vihannekset. Kolmanteen laitoin kalat ja lihat. Neljänteen menivät jäätelöt, annosateriat ja kylmäkallet.
Pakastimen pikasulatus näin: kiehauta vettä vedenkeittimellä ja laita sitä kattiloihin. Kattilat vaan pakastimeen, niin johan sulaa nopeasti. Alimmalla tasolla on ”juoksutusputki” ja siten vesi valuu astiaan. Lattialle siis vati johonka sulatusvesi siirtyy. Varaa sanomalehtiä ja pyyhkeitä varoiksi. Föönillä voi varovasti auttaa sulamista. Mutta ole varovainen: sähkö ja vesi eivät ole hyvä yhdistelmä! Kuivaa vielä pakastin kunnolla ja laita tuotteet takaisin. Imuroi vielä jääkaappipakastimen tausta ja alusta. Kun yhdistelmässä on pyörät alla, vaikka vaan takaosassa niin sen jaksaa nainenkin yksin siirtää.

Vielä voisin pölypunkitkin tappaa. Petivaatteet vaan ulos pakkaseen useaksi tunniksi. Kunnon ravistelu tai imurointi vielä käsittelyn lopuksi.

 

 

Kommentit (6)

Maija
Liittynyt15.10.2015

Sulatus on vielä helpompaa, jos pakastin on suunniteltu kuten minun: alin laatikko jätetään paikoilleen, ja kaikki sulamisvedet valuvat siihen. Tosi siistiä!

Ammattijärjestäjän arkea

Maija, sulla on parempi pakastin kuin minulla ;-)

PR

Voisitko vinkata merkin, mikä pakastin sinulla. Ei ole sellaista tullut eteen.

Ammattijärjestäjän arkea

Rosenlew Vähävirtanen ja sillä on ikää jo noin 16 vuotta. Jääkaappipakastin.

Ammattijärjestäjän arkea

Minulla Rosenlew Vähävirtanen ja sillä on ikää jo noin 16 vuotta. Jääkaappipakastin. Useimmissa jääkaappipakastimissa on pyörät alla. Siirto on kevyempää kuin uskoisi. Toki kannattaa siirtää silloin kun pakastin on tyhjä. Ja jääkaapistakin voi ottaa useimmat tuotteet pois. Vaikka meillä on kissa, niin yhdistelmän taakse tulee todella vähän imuroitavaa ;-)

Seuraa 

Olen Tuula Lahtinen, syntyperäinen Tampereen likka ja täällä kotikonnuilla olen koko elämäni viihtynyt. Kun minä tulin maailmaan, niin Kekkonen täytti 60-vuotta. Olen toiminut ammattijärjestäjänä ja yrittäjänä vuodesta 2008 alkaen. Annan vinkkejä kuinka tavarakaaos saadaan kuriin kotikonstein. Tervetuloa!

Kategoriat