"Hieno rouva Fuengirolasta", ystäväni Salme soitti ja kysyi, saisiko hän tulla viikonloppuna meille, kun hän on niin LOHDUTON. Minä vastasin, että tänne vaan kaikki lohduttomat, täällä se vaiva tunnetaan.

 

 

Me oikein väänsimme ja pyöritimme tätä sanaa ja aihetta - analysoimme omaa lohduttomuuttamme ja ruoskimme itseämme. Salme arvioi, ettei hän ole masentunut eikä halua kuolla, mutta LOHDUTON hän on. Lohduttomuuden siemenet on kylvetty jo vuosia sitten, ja täällä lämpimässä ne ovat itäneet ja kasvaneet hyvin lannoitettuina kohtalaisesti. Sairaudet rassaavat, ja miehetkin ovat omituisia. Ihastuttavan asunnon myynti huippupaikassa tappiolla "gangstereiden" yhtiöstä raivostuttaa, samoin kuin Espanjan byrokratia. Kohta viiskymppisen pojan jatkuva taloudellinen avustaminen harmittaa. Yksinäisyys yrittää ottaa valtaansa, eikä nukkuminenkaan onnistu. Salme haluaa vaan POIS, mutta ei tiedä, missä sellainen paikka on. Unelma Espanjasta on muuttunut painajaiseksi.

Salmen ihana entinen koti on täällä jossakin huipulla.

 

Minun lohduttomuuteni on ennen kaikkea sitä, etten jaksa mitään ja nukun aivan kohtuuttoman paljon. Olen saanut paljon moitteita siitä, kun en ole kirjoittanut blogia moneen kuukauteen. Se harmittaa ja hävettää, vaikka se onkin ihan vapaaehtoista, Tämä ei ole mikään "ota itseäsi niskasta kiinni-juttu". Väsymys on jossakin syvällä. Niveliä kolottaa, ja luomet roikkuvat silmien päällä häiritsevästi. Kuulo on huonontunut, ja muisti häviää pikkuhiljaa. Mitään en saa aikaseksi. Kiloja tulee lisää ja sokeriarvot ovat pilvissä ruokavaliosta ja insuliinista huolimatta. Tietokonekin stressaa, kun en osaa sitä kunnolla käyttää ja mitään uutta en enää opi. Fuengirola-lehdessä mainittiin viime viikolla, että kirjoitan blogia - täytyy taas yrittää. Me olemme Raunon kanssa yrittäjäpariskunta (vrt. Tanhupallo). Minä yritän pysyä hereillä, ja Rauno yrittää repiä siitä huumoria.

Päätimme Salmen kanssa tehdä jotakin erilaista, jotta tunnemme elävämme. Minä menin plastiikkakirurgille leikkauttamaan yläluomet - enkä yhtään liian aikaisin. Ihoa otettiin pois pystysuorassa yli kaksi senttiä. Päätin, etten piileskele missään peiton alla, vaan lähdin leikkauspäivää seuraavana iltana Doña Carlotaan syömään ja seuraavana aamuna Torrentuvalle aamiaiselle. Ihmettelijöille vastasin, että näkisittepä vastustajan naaman.

 

Kolmen viikon päästä leikkauksesta alan olla ihan ihmisen näköinen.

Salme oli torjunut lohduttomuutta ilmoittamalla aikuiselle pojalleen, että nyt saa riittää; poika tulkoon toimeen omillaan. Hänellä on työpaikka ja hänen tulee oppia elämään niillä tuloilla, mitä hänellä on. Salme päätti uusia kylppärin suihkun ovet ja yrittää katsella uutta asuntoa. Samalla hän yrittää koko ajan löytää paikkaa nimeltä POIS. Salmekin on yrittäjä.

Minun luomileikkaukseni sujui hyvin. Asko Salmi ja hänen vaimonsa Elina olivat hyvin ystävällisiä, ja tunsin olevani taitavissa käsissä. Kuva on otettu leikkausta seuraavana päivänä. Ainoa hankala asia oli silmien kova kutina, kun ei voi hangata ei raapia. Lohduton en ole silmieni takia enää. Ripset eivät hankaa pupillia. Elinan kanssa meillä oli yhteinen nostalgiakohde: Kauvatsan Gulf, mistä kirjoitin syöpäblogissani.

Juuri, kun kirjoitin tätä blogia, minulle soitti hyvä ystävämme Suomesta. Hän kysyi, mitä hänen pitäisi tehdä, kun hän on niin LOHDUTON. Hän oli jo käynyt hautausmaalla juttelemassa äitinsä kanssa, mutta se ei ollut auttanut. Minä sanoin, että tänne vaan lohduttomien klubiin.

Meillä on Salmen kanssa ensi viikolla "lohduttomuus loppu"-palaveri. Katsotaan nyt, onko se loppu, vai lisääntynyt. Minä lähden nyt tilaamaan juuri ilmestyneen kirjan AIKAANSAAMISEN TAIKA:

 

Lohdutonta myrskyn jälkeen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

"Elämä on joko uskalias seikkailu tai se ei ole mistään kotoisin". (Helen Keller)  Olen Pirkko-Sipilä-Lähdekorpi ja seikkaillut maailmassa vuodesta 1949 lähtien. Tällä hetkellä seikkailen Andaluciassa ja intohimoni on neuloa eriparisukkia espanjalaisille. Marmorilattiat ovat kylmiä. Syntyperältäni olen Lammin likka ja eläkkeelle jäin Tampereen yliopiston sosiaalityön lehtorin toimesta väiteltyäni yhteiskuntatieteiden tohtoriksi kypsissä kymmenissä. Blogissani tulen tarkastelemaan Aurinkorannikon ilmiöitä, kulttuurien kohtaamisia ja sukupolvien törmäämisiä. Blogin valokuvaaja on oma armastukseni Rauno Lähdekorpi.

Hae blogista