Kirjoitukset avainsanalla turvapaikanhakija

Minulta kysytään usein, onko Aurinkorannikolla ja Espanjassa ongelmia turvapaikanhakijoista - kuinka homma täällä hoituu. Täällä maahanmuuttajatilanne on erilainen kuin Suomessa. Täällä on miljoonia siirtolaisia mutta suhteessa vähän turvapaikanhakijoita. Suurin osa siirtolaisista on tullut Etelä-Amerikasta ja Afrikasta. Myös romanialaisia on paljon. Siirtolaiset ovat olennainen osa Espanjaa, ja täällä oleviin turvapaikanhakijoihinkin suhtaudutaan pääasiassa myönteisesti.

 

Ongelma ovat laittomat, paperittomat maahanpyrkijät Saharan eteläpuolisista Afrikan maista. He pyrkivät parempaan elämään kaikenlaisilla "kipoilla" Gibraltarin salmen yli tai piiloutuneina rekkojen alusrakenteisiin. Paljon on kuollut matkalla. TV:ssä näytetään lähes viikoittain Marokon kautta pakoa yrittäviä mustia Melillan (espanjalainen kaupunki Afrikan puolella) kolminkertaisella teräsverkkoaidalla ja maihin nousevia, lopen uupuneita ihmisiä rannalla sekä matkalla kuolleita. Mustat miehet yrittävät tänne päästyään ansaita elantonsa kadulla myymällä  epätoivoisesti  erilaista "tilpehööriä". Heitä on myös paljon töissä hedelmä- ja vihannestarhoilla. Nykyään Lähi-Idästä paetaan Syyrian sotaa myös Algerian ja Marokon kautta, ja retti kulkee etupäässä Melillan läpi.

(Ks. Jyrki Palo, Yle)

Espanjalle EU:ssa jyvitetty osuus turvapaikanhakijoista oli viime vuonna 15.000, mutta tämä luku ei kata heitä kaikkia. Turvapaikanhakijat sulautuvat täällä jo muutenkin tummaan porukkaan ja n. 47 miljoonaiseen kansaan. Täällä he eivät erotu niin kuin Suomessa, missä on vielä vähän ulkomaalaisia. Täällä ei myöskään osoiteta mieltä tai heiteillä polttopulloilla. Päinvastoin - täällä osoitetaan mieltä turvapaikanhakijoiden puolesta. En ole kuullut, että täällä olisi ongelmaa erityisesti heidän rikollisuudestaankaan. Jotenkin vaan kotoutuminen on ilmeisesti täällä helpompaa, vaikka tuet eivät ole sitä luokkaa kuin Suomessa. Turvapaikkahakemus hylätään usein jo rajalla, ja valtio huolehtii hakijoiksi hyväksytyistä vain puoli vuotta. He saavat 50 euroa kuukaudessa taskurahaa. Espanja myöntää kitsaasti turvapaikkoja. Se tiedetään ja se näkyy jo hakijamäärässä. Yksityiset ja järjestöt tukevat turvapaikanhakijoita. ( Ks. Jyrki Palo, Yle)

 

Näin kirjoitin helmikuussa ja sitten luin 3.3.2016 Iltasanomien verkkosivulta VALEPA:n (Sastamalan lentopallojoukkue) venezuelalaishakkurin, Jesus Chourion kokemuksen pelaajakaudestaan Espanjassa. Hän sanoi, että ne vuodet olivat yhtä kärsimystä rasismin takia. Hän ei enää koskaan mene Espanjaan pelaamaan. On eri asia, miltä elämä näyttää muiden silmissä ja miltä se tuntuu, kun on itse kärsivänä osapuolena.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mustia kauppiaita Carihuelan rantakadulla Torremolinosissa ja Benalmadenan huvivenesatamassa

Ajat ovat muuttuneet ja asenteet koventuneet ainakin Suomessa. Nuoruudessani minulla oli hyvä ystävä Etelä-Afrikasta, Nickey Iyambo. Hän on nykyään Namibian varapresidentti ja muistelee Suomea ja suomalaisia lämmöllä. Isäni täti, Hilma Ranttila oli pitkään lähetystyössä Ambomaalla ja rakasti mustia ihmisiä. Hän piti Nickeytä kasvattipoikanaan ja Nickey kutsui häntä äidiksi. Nickey opiskeli Ylioppilaiden kansainvälisen avun stipendillä Suomessa ensin valtiotieteen maisteriksi ja sitten lääkäriksi. Meidän perhe oppi suhtautumaan aivan luonnollisesti mustiin "sukulaisiin". Hilma-täti toi heitä mielellään meille kotiin. Kävimme Nickeyn kanssa yhdessä lavatansseissa ja ravintoloissa, enkä koskaan kuullut mitään ilkeitä kommentteja, päinvastoin. Nickey oli hauskannäköinen, iloinen opiskelijanuorukainen, jolla oli suuri unelma: ITSENÄINEN NAMIBIA. Namibia itsenäistyi 26 vuotta sitten.

Nickeyn ystävä opiskeli Tampereen yliopistossa ja kirjoitti kirjan "Kato, kato nekru". Mustia tuijotettiin, mutta se oli silloin mielestäni enemmänkin uteliaisuutta kuin rasismia. Silloin Suomessa oli vähän afrikkalaisia. Uskon, että tämän päivän vihapuhe ei niinkään johdu väristä ja rodusta vaan siitä, että turvapaikanhakijat nähdään taloudellisena rasitteena, ja heidän joukossaan on yksilöitä, joiden käyttäytyminen antaa aihetta arvosteluun. Monia ärsyttää myös se, että kaikki eivät ole välittömän turvan ja avun tarpeessa, vaan hakemassa parempaa elintasoa. Terveiden nuorten miesten elättäminen tuntuu varmaankin monesta sairaasta ja köyhästä eläkeläisestä epäoikeudenmukaiselta. Rakkauspuhettakin on. Satoja irakilaisia maahanmuuttajia on avioitunut suomalaisten naisten kanssa.

 

      Nickey Iyambo  (Sanomalehti Karjalainen 22.11. 2015)

 

Nickey oli kesäisenä viikonloppuna luonani Ronnin keskuslaitoksessa, missä silloin asuin ja toimin vapaa-aikaohjaajana. Laitoksen johtajan kolmevuotias poika makasi selällään asfaltilla auringossa kädet levällään. Hänen äitinsä kysyi, miksi hän siinä makaa. Heikki-poika vastasi, että hän haluaa tulla samanlaiseksi kuin Nickey. Nickey oli musta maahanmuuttaja, pakolainen. Hän oli paennut naisten vaatteisiin pukeutuneena Etelä-Afrikasta. Tämä oli pienen pojan ennakkoluulotonta tykkäämistä.

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

"Elämä on joko uskalias seikkailu tai se ei ole mistään kotoisin". (Helen Keller)  Olen Pirkko-Sipilä-Lähdekorpi ja seikkaillut maailmassa vuodesta 1949 lähtien. Tällä hetkellä seikkailen Andaluciassa ja intohimoni on neuloa eriparisukkia espanjalaisille. Marmorilattiat ovat kylmiä. Syntyperältäni olen Lammin likka ja eläkkeelle jäin Tampereen yliopiston sosiaalityön lehtorin toimesta väiteltyäni yhteiskuntatieteiden tohtoriksi kypsissä kymmenissä. Blogissani tulen tarkastelemaan Aurinkorannikon ilmiöitä, kulttuurien kohtaamisia ja sukupolvien törmäämisiä. Blogin valokuvaaja on oma armastukseni Rauno Lähdekorpi.