Kirjoitukset avainsanalla Albania

Saranden kalastaja

"Mistä olette kotoisin? Ai Suomesta. Haluatteko ostaa marijuanaa?" Keskustelua Lazarran kylän parkkipaikalla. Emme halunneet ostaa. Olimme vaan poikenneet katsomaan kylää, josta olin lukenut Suomessa muistaakseni Aamulehdestä pari vuotta sitten. Lehdessä kerrottiin, että 700 asukkaan kylä oli ollut rikas, kunnes sinne tehtiin 700 albanialaisen ja italilaisen poliisin voimin rynnäkkö ja se tyhjennettiin huumeista. Kylästä tuli köyhä, kun elinkeino vietiin. Uteliaisuuttani halusin nähdä kylän. Emme missään muualla nähneet sellaisia betoniaitoja kuin Lazzarrassa. Niiden takana on hyvä kasvattaa huumekasveja. Lazarran kylä on lähellä kuuluisaa Gjirokasterin kaupunkia, joka on Unescon maailmanperintökohde.

 

Lazzarra

 

Gjirogaster

 

Viime blogissani kerroin, että Albaniassa ei ymmärretä siistin ympäristön merkitystä - roskataan huoletta. Kuulin juuri, että koko maassa on havahduttu ympäristön hoitoon. Kaikkialla siivotaan. Koululaiset siivoavat ensin koulunsa alueet ja jatkavat mm. ranta-alueilla. Pikkuhiljaa ja pienin askelin talkoilla. Vessat olivat yleensä ihan siistejä, mutta varsin alkeelliseen vessaan jouduimme Ohrid-järven eteläpäässä olevassa ravintolassa. Siisti se kyllä oli. Huomasin, ettei minulla ollutkaan hätä. Tekoniveleni eivät taipuneet tähän suoritukseen.

 

Kohdallemme osui yksi saastainen hotelli. Olimme bookingin kautta varanneet sen kahdeksi yöksi. Se on Vloressa vuoren rinteessä. Kun viimein pääsimme sinne hyvin heikkokuntoista ja mutkaista tietä pitkin, portit ja ovet olivat kiinni, eikä ketään löytynyt mistään. Mieheni siellä sitten huhuili aikansa, ja jostakin puun takaa ilmestyi papparainen kysymään, mitä asiaa meillä on. Hän oli yllättynyt, kun näytimme hänelle varauslappumme. Hotelli oli suljettu sesongin jälkeen. Pappa haki vaimonsa ja tyttärensä paikalle, ja meille osoitettiin lopulta huone. Lakanat lykättiin käteen, että pistäkää siitä itse.

Parvekkeelta oli kaunis näköala merelle, mutta parvekkeella kipitti iso torakka. Aloimme katsella ympärillemme huoneessa, ja pistin insuliineja jääkaappiin, joka oli aivan törkyinen. No, onneksi insuliinit ovat tiiviissä pakkauksissa. Huomasimme, että pieniä muurahaisia juoksentelee joka puolella. Ne sitä paitsi pistivät. Nurkassa niillä oli oikein pesä. Mietimme, lähdemmekö jatkamaan matkaa. Olimme kuitenkin väsyksissä ja meidät oli rahastettu heti ulko-ovella, joten päätimme jäädä. Kävimme kuitenkin lähikaupasta ostamassa hyönteismyrkkyä.

Aamulla tutustuimme tarkemmin asuntoon. Sängyn alla oli  varmaan koko turistikauden karvat, pölyt ja liat. Pesuhuone oli samaa luokkaa, ja ainoa hammasmuki oli kamalassa kyrsässä. Olimme illalla vaan pikaisesti käyneet vessassa kengät jalassa ja käyttäneet omia hammasmukeja. Pyysin perheen tytärtä siivoamaan. Kun iltapäivällä palasimme retkiltämme, huoneessa oli imuroitu, mutta kaikki muu oli ennallaan hammasmukia myöden. Siivosimme pesuhuonetta sen verran, että pystyimme käymään siellä pikasuihkussa. Onneksi tämä oli poikkeus hotellikokemuksissamme. Hotelli ei ollut kuitenkaan halvimmasta päästä.

 

Täällä me nukuimme

Lähdimme jatkamaan matkaa Sarandeen. Poikkesimme baariin ajatuksella juoda hyvät pullakahvit. Kävi selväksi, että kahvibaari on kahvibaari, eikä sieltä saa pullaa tai sämpylää. Viinaa kyllä saa. Tämä toistui koko matkamme ajan. Aina toiveikkaasti kysyimme, mitä heillä on tarjota kahvin kanssa. Kaksi viikkoa kahvia ilman pullaa. Sinänsä hyvä vaihtoehto diabeetikolle mutta tylsää. Jäätelö oli myös harvinaista herkkua.

Minä en ole mikään raunioiden ihailija, mutta pitihän sitä käydä Butrintin muinaisen kaupungin raunioilla, mistä löytyy 14 erilaista raunioitunutta kohdetta mm. teatteri, iso basilika, roomalainen kylpylä ja venetsialainen torni ja linna. Mieluummin tutustun aikaan tässä ja nyt ja ihmisten elämään kuin kiviin. Butrint on kuitenkin kuuluisin ja eniten vierailijoita keräävä kulttuurikohde koko maassa. Se on myös Unescon maailmanperintökohde. Se on saanut alkunsa jo kauan ennen Kristusta. Sitä ympäröi lähes 9500 hehtaarin luonnonpuisto, missä on 800 kasvilajia, 246 lintulajia, 105 kalalajia ja 39 nisäkäslajia, joista osa on uhanalaisia.

Butrintin raunioita ja luontoa

Kun ajoimme Butrintiin, pysähdyimme tien varteen katsomaan, mitä elämää oliivipuissa oli. Tajusimme vähän aikaa tuijoteltuamme, että kylän naisethan ne siellä oliiveja poimivat. Yleensä oliivit poimitaan kepeillä hakaten maahan levitettyihin verkkoihin. Nämä rouvat olivat kiivenneet puihin ja katkoivat oksia. Välillä piti vastata puhelimeen yläilmoissa.

Rouva oliivipuussa

Lähdimme Butrintista pienellä lautalla merenlahden yli. Lautalla tai maissa ei ollut minkäänlaisia turvatoimia. Kaikki mahdollisuudet oli ajaa tai joutua mereen. Ajelimme Kreikan rajan tuntumassa pienissä, köyhissä, karuissa kylissä, missä elämä oli rauhallista puurtamista. EU-kansalaisen näkökulmasta elämä näytti surkean puolensa.

Paikallinen autolautta

Maalaiskauppa

Varsinainen huippukokemus meillä oli hotelli Colombossa Elbasanin kaupungissa. Tutustuimme ensin kaupunkiin ja katselimme, kun useita hienoja hääautokulkueita ajoi kaupungin läpi. Olimme ilmeisesti hieman liian aikaisin majoittumassa hotellissa, kun meille ilmoitettiin, ettei meille ole vielä huonetta. Meidät ohjattiin salin puolelle. Siellä oli hääjuhla ja piiritanssi meneillään. Meille tarjottiin ruokaa ja juomaa ja meitä haettiin tanssimaan. Juomaa otimme, mutta syömään emme ruvenneet emmekä tanssimaan. Mehän olimme ihan ulkopuolisia ja vaatimattomissa matkavaatteissa. Vieraat olivat pukeutuneet kauniisti. He olivat kovin kiinnostuneita ja kohteliaita; mistä olemme ja minkälaisella matkalla. Orkesteri soitti paikallista musiikkia, solistit vaihtuivat, ja hääpari näytti onnelliselta.

Nämä häät eivät varmasti järjestyneet 250 euron keskipalkalla. Ihmettelimme, miten sellaisella palkalla voi yleensä tulla toimeen, kun bensa maksaa melkein saman kuin Suomessa. Vaikka mersu olisi Italiasta varastettu (näin meille siellä kerrottiin), niin ajaminen ei ole ilmaista. Olivatkohan kyseessä mafiaperheen häät?

Aamulla oli ongelmia saada hotelli maksettua ja päästä palauttamaan auto lentokentälle. Hotellin henkilökunta oli ilmeisesti juhlinut ja tehnyt töitä niin perusteellisesti, ettei kukaan ollut herännyt ajoissa. Hotellin ulko-ovet olivat auki, mutta ketään ei ollut paikalla. Odottelimme melkein tunnin, ja sitten soitin johonkin hotellin numeroon ja kerroin, että meillä olisi vähän kiire. Uninen miesääni vastasi ja lupasi olla paikalla viiden minuutin päästä. Väsyneen näköinen tarjoilija laahusti paikalle ja lähti samantien ostamaan jostakin kanamunia valmistaakseen meille aamiaisen. Ehdimme Tiranan kentälle puoleen päivään mennessä.

Kun edellisenä päivänä lähestyimme Elbasanin kaupunkia, ihmettelimme vesiruiskuja tien varressa. Niitä oli kymmeniä ja ne ruiskuttivat vettä pystysuoraan ilmaan. Meille selvisi, että ne olivat auton pesupaikkoja. Vesiruisku oli ilmoitus/mainos, että täällä voit pesettää autosi. Pesu on käsityötä, ja tärkein apuväline on vesiletku. Tiet olivat täällä hyväkuntoisia. Tuntui oikeastaan tylsältä tulla yhtäkkiä mielenkiintoiselta vuoristotieseikkailulta leveälle, tasaiselle päätielle.

 

 

Kaiken kaikkiaan ihan mahtava kokemus tämä Albanian matka kaikkinensa. Mitään en antaisi pois. Albaniasta on kovaa vauhtia tulossa turistirysä, joten oli ihan hyvä käydä siellä tässä vaiheessa. Kun suorat lennot Albaniaan lisääntyvät, ihmiset löytävät tämän ainutlaatuisen matkakohteen. Näimme aitoa elämää ja aitoja ihmisiä ja uskomattomia maisemia. Pohjois-Albania alppeineen jäi kokematta, mutta palaamme vielä. Asuntoa emme kuitenkaan Albaniasta havittele, vaikka ne halpoja ovatkin. Olemme jo liian vanhoja ja huonokuntoisia muuttamisen byrokratiaan. Aurinkorannikko on ihan hyvä talvipaikka.

Nyt jomoilemaan. Löysin juuri tämän uuden termin netistä. Se tulee sanoista "joy of missing out" ja tarkoittaa, ettei ole pakko tehdä mitään, ja missään ei ole yhtä mahtavaa kuin kotisohvalla. Voi nauttia siitä, että "missaa" kaikki houkutukset ja mahdollisuudet ympärillään. Aurinkorannikolla on valtavasti houkutuksia, mutta minä vain jomoilen, kunnes lähdemme uudelleen Albaniaan.

Oikein tunnelmallista jouluaikaa kaikille lukijoille Korcen kauniin kirkon myötä. 

 

 

 

 

 

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Todella mielenkiintoiselta paikalta vaikuttaa tuo Albania! Kiitokset mielenkiintoisista teksteistä

Eija Inkeri
2/2 | 

Kyllä oli taas mukavaa tekstiä ja hyviä kuvia!! Oon lukenu kaikki oikein innolla ja lisää jään oottamaan!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Maissia kuivumassa.

Lähes kaksi viikkoa meni, ennen kuin opin muistamaan KIITOS-sanan Albanian kielellä: FALEMINDERIT - paino toiseksi viimeisellä tavulla. Muuta en sitten kielestä oppinutkaan, mutta opin paljon Albaniasta ja albanialaisista. Kiersimme kaksi viikkoa vuokra-autolla maata Tiranasta Sarandaan ja sieltä Ohrid-järvelle ja takaisin Tiranaan. Poikkeilimme matkalla monissa erikoisissa paikoissa. Joka paikassa kohtasimme ystävällisyyttä, lämpöä ja avuliaisuutta.

Ortodoksisen kirkon torni Tiranassa

 

Diktaattori Hoxhan kotitalo Tiranassa

 

Kattoremppaa Sarandessa

 

Hedelmien myyntiä tien varressa

Albania, Kotkien maa, on kaunis. Olen aina pitänyt vuorista, ja niitä siellä riittää. Meri on toinen mahtava elementti. Mikä sen hienompaa, kuin istua auringonlaskun aikaan vuoren rinteessä sijaitsevan hotellin parvekkeella ja katsella merelle. Vuohet köpöttävät pihalla kellot kilisten, kanat kuopsuttavat ruokaa ruohikosta. Aamulla heräät kukon kiekumiseen tai minareetin kutsuhuutoon, ja aamiainen tuodaan parvekkeelle.

Yksi hotellin vuohista tulossa kotiin

Haimme Albaniasta lähinnä erilaisuutta ja sitä löysimme. Lensimme Albaniaan Espanjasta, Malagasta - välilasku Roomassa. Jos olisimme menneet Albaniaan suoraan Suomesta ilman 20-vuotista Espanjan kokemusta, meillä olisi ollut paljon enemmän ihmeteltävää. Hinnat olivat edullisia Suomeen verraten, mutta Espanjassa syö hyvin  samalla hinnalla kuin Albaniassa. Hotelliyöt ovat halpoja verrattuna Suomeen. Meidän hotelliyömme maksoivat 25-50 euroa kahdelta hengeltä. Kaikkiin kuului aamiainen.

Emme valinneet halvimpia hotelleja, joten huomattavasti halvemmallakin olisi voinut selvitä. Viimeinen yö nukuttiin 78 euroa maksavassa hotellissa, joka oli hieno ja aivan lentokentän vieressä. Oli kätevää palauttaa vuokra-auto kentälle ja olla viimeinen yö kävelymatkan päässä terminaalista. Tässä hotellissa palvelu oli ylenpalttista. Tarjoilija laittoi lautasliinankin valmiiksi polville, ja sain hyvän lymfahoidon päivän päätteeksi. Halpaa on kyllä muuallakin. Portugalissa, Algarvessa olemme olleet Atlantin rannassa hyvässä hotellissa monta kertaa 20-25 euroa/yö kahdelta aamiaisineen. 

Saranden kauppahalli, joka oli hotellimme vieressä

Yhdessä blogissa on mahdotonta kertoa edes vaikuttavimpia asioita matkastamme, joten kirjoitan myöhemmin toisen blogin samasta aiheesta. Nyt kerron aika yleisellä tasolla kokemuksiamme ja havaintojamme. Albaniassa on asukkaita reilu kolme miljoonaa, ja he ovat suureksi osaksi muslimeja. He eivät ole kuitenkaan mitään tiukkapipoja, vaan heille maistuu sian liha ja alkoholikin. Albanian kauneutta häiritsee ympäristön epäsiisteys. Tien varsilla on rojua. Keskeneräisiä rakennuksia on paljon, ja muoviroskaa on joka puolella. Joku siellä paikan päällä sanoi, että on kaksi kaatopaikkaa  - tien vasen puoli ja oikea puoli. Aina, kun jompikumpi meistä kritisoi jotakin, toinen sanoi: "Muista historia".  

Kuva on BLUE EYE-matkailukohteen vierestä

Albanian pitkäaikainen, vainoharhainen diktaattori Enver Hoxha kuoli 1985, ja maa vapautui 1990-luvun alussa. Vaalit pidettiin vuonna 1992. Albania luopui viimeisenä valtiona kommunismista Euroopassa. Hoxha rakennutti maahan 750.000 betonibunkkeria, kun hän pelkäsi hyökkäystä joka suunnasta. Hyökkäystä ei koskaan tullut. Osa bunkkereista on hävitetty (Lue lisää äskettäin ilmestyneestä kirjasta: Kurki, Leena, Vaimoja ja rakastajattaria, Vaikuttajanaisia vallan kulisseissa ). Albania on ollut Euroopan takapajula. Teollisuus on edelleen alkeellista ja niin myös koko infrastruktuuri. Yritystä on koko ajan kehittää ja kehittyä. Mitään ostettavaa en kahden viikon aikana löytänyt. En tosin ostoksille lähtenytkään Albaniaan. Kahvikupit olisin ostanut Sarandessa (ehkä englantilaiset, kaupan ikkunassa), mutta kauppa oli suljettu ja myynnissä.

 

Hoxhan bunkkereita

En pelännyt Albaniassa. Maa vaikutti turvalliselta muuten, mutta liikenteessä oli välillä turvatonta. Röyhkein ajaa ensiksi, ja ohitukset ovat huimia. Liikenneympyröissä ajettiin aivan mielikuvituksellisesti, vaikka oli liikennepoliisikin paikalla.Tiet vuoristossa ovat usein kapeita kuoppaisia, ja edessä voi olla yhtäkkiä vuohi- tai lammaslauma. Lehmät kuljeskelevat vapaasti tiellä, ja koira saattaa nukkua mutkan takan keskellä tietä. Täytyy kyllä myöntää, että albanilaiset osaavat ajaa. He ovat taitavia kuljettajia vanhoissa mersuromuissaan. Näkyi siellä toisenlaisiakin autoja. Mafialla on niin hienoja ja kalliita autoja, ettei ole Monakossakaan, kertoi eräs paikallinen herra Tiranassa, ja sen me kyllä näimme omin silmin Casinon edessä.  Poliiseja näkyi tien päällä paljon.

 

Vallitseva automerkki ainakin Sarandessa

Vedet ovat kirkkaita niin meressä kuin vuoristojen joissa ja järvissä. Ohrid-järvi Albanian ja Makedonian rajalla on ihan oma juttunsa. Se on todella kirkas (toistaiseksi) ja siinä on paljon kalaa. Sieltä pyydetään lohen sukuista Koran-nimistä kalaa, jota on Ohridin lisäksi vain Baikal-järvessä Venäjällä. Näin meille kertoi rantahotellimme tarjoilija, ja hän kertoi myös, että Ohrid-järvi on viisi miljoonaa vuotta vanha, ja syvin kohta on 288 metriä. Mieheni söi Koran-kalaa ja piti siitä kovasti. Minä en ole kalan syöjä, joten söin herkullista kanaa. 

Kirkkaita vuoripuroja ja peikkometsää

 

Ohrid-järvi aamukuvassa, takana Makedonian vuoret

Etsimme alusta asti traditionaalisia ruokia, mutta olipa vaikeata löytää. Vloressa söimme kokonaisena vartaassa kypsytettyä lammasta. Olihan se eksoottista, mutta ei maistunut oikein miltään. Samaisessa ravintolassa kanat ja kissat juoksentelivat jaloissa. Useita traditionaalista ruokaa tarjoavia ravintoloita oli suljettu sesongin jälkeen.

Lammasta Vloressa

 

Vasta pienessä vuoristohotellissa Germenjissä saimme maukasta lammasta. Isäntä kertoi, että 50 prosenttia mausta johtuu raaka-aineesta ja 50 prosenttia valmistustavasta. He liottavat lammasta maidossa ennen kuin paistavat uunissa. Kyllä oli hyvää. Ihastuin suorastaan tähän lampaaseen mutta myös hotellin charmanttiin isäntään. Se oli ihan vaaratonta, koska hänellä on vaimo, ja minulla on mies. Hän näytti vaimonsa kuvaa. Tämä oli kulttuuriministerin halauksessa, kun oli juuri saanut jonkin arvostetun palkinnon elokuvatuottajana.

 

Erinomaista englantia puhuvan isännän seurassa Germenjin hotellissa

Saranden todella siistin ja viehättävän hotellin, Royal Saranden albanialainen omistajapariskunta Anila ja Gezim - kiitos ystävällisyydestä ja huolenpidosta. Pariskunta  pitää hotellia 1.4. - 15.11. Albaniassa ja lopun ajan vuodesta he ovat Englannissa. Meillä oli Anilan kanssa yhteistä, kun hän kertoi toimivansa Englannissa lastensuojelun sosiaalityöntekijänä. Heidän hotellissaan siivotaan todella hyvin, ja monipuolinen aamiainen tarjoillaan kattoterassilla aivan meren äärellä. Huoneet ovat viehättäviä. Jos matkustatte Albaniaan, Korfun kautta Sarandeen lautalla, hotelli on aivan sataman vieressä. Oli hienoa istua parvekkeella illalla, kun mainingit löivät rantaan muutaman metrin päässä, ja hieno kuunsilta osui juuri hotellille. Katselimme, kun poliisit lähtivät merelle pimeillä veneillään satamasta. 

Hotelli Royal Sarande ja omistajapariskunta Anila ja Gezim aamiaisterassilla

Toinen pari, jonka haluan esitellä, on sisko ja sen veli - liftarit, jotka otimme kyytiin vuoristossa Kreikan rajan pinnassa. Nimet eivät jääneet mieleeni, kun en heti niitä kirjoittanut ylös. Nuoret olivat iloisia ja englannin kielen taitoisia. Ihmettelimme heille, kuinka nuoret osaavat niin hyvin englantia Albaniassa. He kertoivat, että englantia opiskellaan 10 vuotta koulussa. Nuori mies kertoi työskentelevänsä Kreikassa ravintolassa, koska siellä palkat ovat paremmat kuin Albaniassa. Albaniassa keskipalkka on 250 euroa kuukaudessa. Anila kertoi, että hänen opettaja-siskonsa tienaa 300 euroa kuukaudessa.

Sisko ja sen veli liftikyydin jälkeen vuoristossa

Faleminderit ystävät! Lisää Albanian seikkailuja pikapuoliin.

 

 

Carijuelan rannalta

Maisema meidän takapihalta Kokemäenjoelle Keikyässä

HOLA hyvät blogiystävät. Huomaan, että syksy on tullut, kun blogissa käy kuhina. En ole puoleen vuoteen kirjoittanut mitään, mutta vanhoja luetaan koko ajan. Kiitos siitä. ET-lehti pitää minua ajan tasalla. Jatkossa tykkäisin, jos viitsisitte muutamalla sanalla kommentoida juttuja: negatiivista, positiivista, neutraalia, vinkkejä.

Kirjoitan tällaisen pikablogin, väliaikatiedotuksen. Syöpä ei ole levinnyt, ja kevään lohduttomuus on kadonnut - Salmeltakin. Sain rautaa suoraan suoneen Suomesta lähtiessä. Kunto on nyt vähän vahvempi, ja lähden mieheni Raunon kanssa omatoimimatkalle Albaniaan. Olen elänyt sitä matkaa jo monta kuukautta. Olen lukenut paljon Albaniasta ja liittynyt Albanian ystävien facebook-ryhmään, missä olen katsellut jo satoja kuvia jännittävästä maasta. Lennämme Malagasta Roomaan ja Roomasta Tiranaan. Olen varannut hotellit ja vuokra-auton, jolla ajelemme pitkin poikin Albaniaa kaksi viikkoa. Mieheni on luvannut toimia kuljettajana, kun ei uskalla olla minun kyydissäni kaiteettomilla vuoristoteillä.

Tämä on kaksikymppismatka. Tapasimme mieheni kanssa 20 vuotta sitten ja kihlauduimme kolmen viikon kuluttua tapaamisesta. Kun silloin ei tullut käytyä kihlakuvassa, niin menimme nyt. Benalmadenan kauniissa huvivenesatamassa valokuvaajarouva puki meidät, meikkasi ja kuvasi. 20 vuotta sitten minun poskeni olivat huomattavasti kapeammat ja mieheni hiukset ja parta tummat, mutta hyvä näin.

Taas on jonkinlainen ylimenovaihe, Espanja vai Suomi. Päätöshän on tehty, että Espanja tässä vaiheessa. Toisaalta on ikävä Suomen säätä täällä kamalassa kuumuudessa, mutta kuumaahan Suomessakin viime kesänä oli. Sitä ei vaan jaksaisi enää. Mukava muistella kurpitsoita, oravia ja kauniita maisemia. Lumesta en tykkää muuten kuin ikkunasta ja valokuvista katsottuna. Joka toinen päivä sanon miehelleni, että myydään tämä asunto pois. Joka toinen päivä seison olohuoneen ovella toteamassa, että eihän me Rauno tätä sentään myydä. Kaipa tämä taistelu pääni sisällä joskus laantuu, ja päätös tulee selkeäksi.

 

Isännän lempiharrastus - kurpitsat

Hemmo tähystää mökkinsä katolla

Maijalla on hyvät eväät

Mitä Luikku kyttää?

Sopeutumistä täällä auttavat hyvät ystävät. Kahden ensimmäisen viikon aikana meillä oli peräkkäin kaksi pariskuntaa Suomesta, joiden kanssa taas kiersimme tärkeimmät paikat - ajoimme itsemme sisään tänne. Kaukaisemmatkin sukulaiset tulevat läheisiksi iän myötä. On enemmän aikaa ja muistetaan, mitähän "sillekin" kuuluu. Iki-ihanat serkkuni ja pikkuserkkuni sympaattisine miehineen ovat paljon matkustelleet, mutta ensi kertaa meillä täällä. Olivat ihastuneita paikkaan. Kiitos, kun tulitte. 

Syntyperältään kiinalainen ystävämme, ihana Michel tilasi jo kesällä, että sitten kävellään yhdessä Torremolinosissa joka päivä. Kauhistuin, minäkö kävelisin joka päivä. Michel on sellainen duracelpupu ja minä olen tällainen tekonivelinen pontus. Vielä emme ole aloittaneet, mutta Albanian matkan jälkeen katsotaan, kuinka Michelen hermo kestää.

Lempiserkkuni Helena miehensä Vekan kanssa ylhäällä Alorassa

 

Pikkuserkkuni Kaisa miehensä Jukan kanssa Carijuelan rantakadulla

 

Lenkkeilykaverini Michel syömässä miehensä Tapanin kanssa erinomaisessa Dona Carlota-ravintolassa

Nyt menoksi Albaniaan ja kukaties - siellä voi olla meidän uusi talvikotimme. Asunnot ovat halpoja, ruoka on edullista ja ihmiset kuulemma ihania, ystävällisä ja auttavaisia. Toivottavasti siitä tulee pian EU-maa. Hakemus on ollut sisällä jo jonkin aikaa. HASTA LUEGO AMIGOS!

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Hyvä blogi taas Pirkko! Mielenkiinnolla odotan blogia Albanian matkasta, kun olette sieltä palanneet. Oikein antoisaa reissua teille molemmille!   

Seuraa 

"Elämä on joko uskalias seikkailu tai se ei ole mistään kotoisin". (Helen Keller)  Olen Pirkko-Sipilä-Lähdekorpi ja seikkaillut maailmassa vuodesta 1949 lähtien. Tällä hetkellä seikkailen Andaluciassa ja intohimoni on neuloa eriparisukkia espanjalaisille. Marmorilattiat ovat kylmiä. Syntyperältäni olen Lammin likka ja eläkkeelle jäin Tampereen yliopiston sosiaalityön lehtorin toimesta väiteltyäni yhteiskuntatieteiden tohtoriksi kypsissä kymmenissä. Blogissani tulen tarkastelemaan Aurinkorannikon ilmiöitä, kulttuurien kohtaamisia ja sukupolvien törmäämisiä. Blogin valokuvaaja on oma armastukseni Rauno Lähdekorpi.