Pikakelaus syksyyn

Maisema meidän takapihalta Kokemäenjoelle Keikyässä

HOLA hyvät blogiystävät. Huomaan, että syksy on tullut, kun blogissa käy kuhina. En ole puoleen vuoteen kirjoittanut mitään, mutta vanhoja luetaan koko ajan. Kiitos siitä. ET-lehti pitää minua ajan tasalla. Jatkossa tykkäisin, jos viitsisitte muutamalla sanalla kommentoida juttuja: negatiivista, positiivista, neutraalia, vinkkejä.

Kirjoitan tällaisen pikablogin, väliaikatiedotuksen. Syöpä ei ole levinnyt, ja kevään lohduttomuus on kadonnut - Salmeltakin. Sain rautaa suoraan suoneen Suomesta lähtiessä. Kunto on nyt vähän vahvempi, ja lähden mieheni Raunon kanssa omatoimimatkalle Albaniaan. Olen elänyt sitä matkaa jo monta kuukautta. Olen lukenut paljon Albaniasta ja liittynyt Albanian ystävien facebook-ryhmään, missä olen katsellut jo satoja kuvia jännittävästä maasta. Lennämme Malagasta Roomaan ja Roomasta Tiranaan. Olen varannut hotellit ja vuokra-auton, jolla ajelemme pitkin poikin Albaniaa kaksi viikkoa. Mieheni on luvannut toimia kuljettajana, kun ei uskalla olla minun kyydissäni kaiteettomilla vuoristoteillä.

Tämä on kaksikymppismatka. Tapasimme mieheni kanssa 20 vuotta sitten ja kihlauduimme kolmen viikon kuluttua tapaamisesta. Kun silloin ei tullut käytyä kihlakuvassa, niin menimme nyt. Benalmadenan kauniissa huvivenesatamassa valokuvaajarouva puki meidät, meikkasi ja kuvasi. 20 vuotta sitten minun poskeni olivat huomattavasti kapeammat ja mieheni hiukset ja parta tummat, mutta hyvä näin.

Taas on jonkinlainen ylimenovaihe, Espanja vai Suomi. Päätöshän on tehty, että Espanja tässä vaiheessa. Toisaalta on ikävä Suomen säätä täällä kamalassa kuumuudessa, mutta kuumaahan Suomessakin viime kesänä oli. Sitä ei vaan jaksaisi enää. Mukava muistella kurpitsoita, oravia ja kauniita maisemia. Lumesta en tykkää muuten kuin ikkunasta ja valokuvista katsottuna. Joka toinen päivä sanon miehelleni, että myydään tämä asunto pois. Joka toinen päivä seison olohuoneen ovella toteamassa, että eihän me Rauno tätä sentään myydä. Kaipa tämä taistelu pääni sisällä joskus laantuu, ja päätös tulee selkeäksi.

Isännän lempiharrastus - kurpitsat

Hemmo tähystää mökkinsä katolla

Maijalla on hyvät eväät

Mitä Luikku kyttää?

Sopeutumistä täällä auttavat hyvät ystävät. Kahden ensimmäisen viikon aikana meillä oli peräkkäin kaksi pariskuntaa Suomesta, joiden kanssa taas kiersimme tärkeimmät paikat - ajoimme itsemme sisään tänne. Kaukaisemmatkin sukulaiset tulevat läheisiksi iän myötä. On enemmän aikaa ja muistetaan, mitähän "sillekin" kuuluu. Iki-ihanat serkkuni ja pikkuserkkuni sympaattisine miehineen ovat paljon matkustelleet, mutta ensi kertaa meillä täällä. Olivat ihastuneita paikkaan. Kiitos, kun tulitte. 

Syntyperältään kiinalainen ystävämme, ihana Michel tilasi jo kesällä, että sitten kävellään yhdessä Torremolinosissa joka päivä. Kauhistuin, minäkö kävelisin joka päivä. Michel on sellainen duracelpupu ja minä olen tällainen tekonivelinen pontus. Vielä emme ole aloittaneet, mutta Albanian matkan jälkeen katsotaan, kuinka Michelen hermo kestää.

Lempiserkkuni Helena miehensä Vekan kanssa ylhäällä Alorassa

Pikkuserkkuni Kaisa miehensä Jukan kanssa Carijuelan rantakadulla

Lenkkeilykaverini Michel syömässä miehensä Tapanin kanssa erinomaisessa Dona Carlota-ravintolassa

Nyt menoksi Albaniaan ja kukaties - siellä voi olla meidän uusi talvikotimme. Asunnot ovat halpoja, ruoka on edullista ja ihmiset kuulemma ihania, ystävällisä ja auttavaisia. Toivottavasti siitä tulee pian EU-maa. Hakemus on ollut sisällä jo jonkin aikaa. HASTA LUEGO AMIGOS!