Kirjoitukset avainsanalla nostalgia

Hyvät blogini seuraajat - olette ehkä ihmetelleet, kun Andalucian villasukka on vaiennut monta kuukautta. Siihen on ihan selkeä syy. Minusta löytyi yllättäen syöpä, ja olen priorisoinut tekemisiäni ja ihmetellyt, missä mennään.

Olen ymmällä. Enkö osaa reagoida oikein? Minulla todettiin elokuussa toisessa munuaisessa agressiivinen ja poikkeava syöpäkasvain. Vain viisi prosenttia munuaissyövistä on tällaisia. Munuainen kasvaimineen leikattiin pois syyskuussa, enkä ole kertaakaan huutanut, itkenyt tai kiroillut. Olen kuullut ja lukenut monta syöpätarinaa, joissa jokainen potilas kertoo epätoivoisista reaktioistaan. Olen miettinyt, että tulevatko nämä reaktiot minulle viiveellä. Me ihmiset reagoimme eri tavoin ja tilanteet ovat erilaisia. En ollenkaan ihmettele tai vähättele raivoisia reaktioita. Ihmettelen todella sitä, miksi minulla ei niitä vielä ole ollut.

                                                   

Kuva: Potilaan lääkärilehti

                       

 

Kuva: Syövän leikkaus/Kaikki syövästä/Syöpäjärjestöt

 

Olin Tays:ssa kuusi vuorokautta ja kotiin päästyäni aloin lenkkeillä kilometrin päivässä. Autolla ajelin 10 päivän päästä leikkauksesta joka päivä ja koko ajan olen ollut iloinen ja toiveikas, vaikka epikriisissä luki, että keuhkoissa on metastaasiepäily ja selkärangassa on neljännen nikaman kohdalla epätyypillinen luupesäke. Netistä tietysti ole lukenut, että munuaisyöpä leviää nimenomaan keuhkoihin, luustoon ja aivoihin. Minulla ei ole kipuja enkä saa väsyttäviä hoitoja, kun kasvain saatiin kokonaan pois. Nyt vaan odotan uusia tutkimuksia kolmen kuukauden päästä.

Olen ollut enemmän huolissani lähimmäisistäni kuin itsestäni: miten aviomies jaksaa tämän, miten 92-vuotias isäni suhtautuu asiaan, kuinka herkkä sisarentyttäreni kestää tämän jne. Olen surrut nuoria syöpäpotilaita, joilla on elämä edessä. Olen surrut nuoria vanhempia, joilla on syöpä ja pienet lapset. Olen murehtinut yksinäisten syöpäpotilaiden tilannetta. Minulla on sentään huolehtiva aviomies. Minulla on paljon rakkaita ystäviä, jotka eivät jätä kaveria.

 

                                                                            

Kuva: Potilaan lääkärilehti

 

Olen tottunut sairastamaan, ja se on helpottanut suhtautumistani syöpään. Sairaalat ja epävarmuus on tuttua. Kahdeksan Suomessa ja Espanjassa sairastetun aivokalvontulehduksen ja muutaman tekonivelleikkauksen jälkeen syöpä ei kauheasti hetkauta - sairaus muiden sairauksien joukossa. Yllätys, yllätys - aivokalvontulehdukseni johtuivat penisilliinistä, mitä jouduin ottamaan ennen hammaslääkärin toimenpiteitä tekonivelien takia. Nyt, kun olen kaksi ja puoli vuotta ollut ilman penisilliiniä, ei ole ollut tulehduksia enää. Kiitos sille Tays:n nerokkaalle lääkärille tai lääkäritiimille, joka harvinaisen syy-yhteyden löysi.

                                                   

Ihmettelen lääkäreiden taitavuutta ja kestävyyttä. Neljä reikää mahassa ja suurimmasta on munuaisen mötkäle kasvaimineen saatu ulos. Monta tuntia se kesti. Arvio oli viisi ja puoli tuntia, mutta kauemmin siinä meni. Arvostan tosi paljon lääkäreitä ja hoitohenkilökuntaa. Olen aina saanut Tays:ssa hyvää hoitoa ja kohtelua. Luottamukseni lääkäreihin ilmeisesti poistaa pelkoni. Toisaalta - olen fatalisti. Naapurin tyttären hautakivessä lukee: "Taivaan Isä määrää lastensa kotiintuloajan".

Jotenkin syöpä on aktivoinut minua. Pitää käydä Budapestissä, kun olen sitä suunnitellut. Tilasin matkan miehelleni ja itselleni heti, kun tulin sairaalasta. Pitää saada myös julkaistua pitkään valmisteilla ollut kirja "Lassin suuri salaisuus", mikä kertoo lapsesta alkoholiperheessä. Se on testamenttini alkoholiperheille ja sen pitäisi olla julkaisukunnossa vuoden vaihteessa.

Sairastuminen poimii ns. ystävien joukosta todelliset ystävät. Muistaa voi monella tavalla ja osoittaa mukana elämistä. Läheisten ja ystävien tuki on ollut voimaannuttavaa. Liikuttavinta oli, kun sisareni komea, luokanopettajaksi opiskeleva poika tuli Geisha-suklaan kanssa sairaalaan ja istui kanssani juttelemassa reilun tunnin. Kuinka nuorella miehellä on aikaa sellaiseen? Sanoin arvostavani kovasti sitä, että hän tuli katsomaan vanhaa tätiään. Hän vastasi: "Kyllä sinäkin olisit tullut katsomaan, jos minä olisin ollut sairaalassa." Siinä minulle tuli tippa silmään mutta silkasta onnesta. Minusta on hienoa, että tämä empaattinen nuori mies työskentelee tulevaisuudessa lasten kanssa.

Tänä päivänä syöpäsairaan ei ole vaikeata löytää vertaistukea - syöpäpotilaita on paljon. Mieheni lähti muutama päivä sairaalasta kotiutumiseni jälkeen viikoksi Espanjaan, ja hänen siskonsa Helena tuli meille siksi aikaa. Helenalla on ollut rintasyöpä, ja meillähän riitti juttua. Emme kertaakaan voivotelleet, vaan meillä oli hauskaa. Katselimme oravien elämää ja lintuja. Oravat tekivät hurjia loikkia ja varastoivat ruokaa talven varalle. Kahdeksan fasaania tepasteli jonossa kaikessa komeudessaan keittiön ikkunan alta, ja talitintit ja sinitiaiset päivystivät lintulaudalla. Joka päivä autoilimme jossakin. Parasta oli, kun kävimme Kauvatsan Gulfilla munkkikahvilla. Ei tarvita mitään luksusta vaan nostalgiaa. Tämä oli meille "syöpäläisille" arkipäivän terapiaa. Nyt katse kohti Tonavaa.

                                                            

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

"Elämä on joko uskalias seikkailu tai se ei ole mistään kotoisin". (Helen Keller)  Olen Pirkko-Sipilä-Lähdekorpi ja seikkaillut maailmassa vuodesta 1949 lähtien. Tällä hetkellä seikkailen Andaluciassa ja intohimoni on neuloa eriparisukkia espanjalaisille. Marmorilattiat ovat kylmiä. Syntyperältäni olen Lammin likka ja eläkkeelle jäin Tampereen yliopiston sosiaalityön lehtorin toimesta väiteltyäni yhteiskuntatieteiden tohtoriksi kypsissä kymmenissä. Blogissani tulen tarkastelemaan Aurinkorannikon ilmiöitä, kulttuurien kohtaamisia ja sukupolvien törmäämisiä. Blogin valokuvaaja on oma armastukseni Rauno Lähdekorpi.