Kirjoitukset avainsanalla ihminen

Meillä on viimeaikoina asustanut vaivaista väkeä. On kuulunut rutinaa ja valitusta ja kaikenlaista tuskastumista yleensäkin.

Isännällä on käsi kipeä, minulla jalka ja kissalla myös ainakin jalka, voi olla muutakin vaivaa, hän kun ei osaa oikein vaivojansa pukea sanoiksi. Kyllähän me ihmiset tietenkin pärjäämme, osaamme varsin hyvin kuvailla mistä kulloinkin kivistaa ja osaamme myös tien pilleripurkille, mutta tämä karvainen kaveri onkin sitten eri juttu.

Jo kesällä kävi selväksi, että kissallamme on paha nivelrikko selässä ja tassuissa. Se selvisi, kun hän oli ollut vähän liian läheisessä kontaktissa paikalla vierailleen kulkukissan kanssa. Silloin kuvattiin paikat ja saatiin asiaan selvyys. Sinänsä asia ei ole ihme, sillä herralla on ikää huhtikuussa 19 vuotta. Muuten kissamme on erinomaisessa kunnossa, kaikki arvot kohdallaan ja elämänilo tallella, liikkuminen vain on käynyt hitaaksi. Tätä palvelusväkeänsä hän pyörittää yhä just niinkuin haluaa.

Nyt kuitenkin tuli pysäys. Liekö hyppy pöydälle oli mennyt vähän pitkäksi, kun kynttilän jalka oli pudonnut pöydän alle. Yhtenä päivänä ei kissa suostunut liikkumaan, ei syömään tai juomaan ei sitten mitään. Seuraavana päivänä hän vain vähän valitti ja oli jo ihan veltto. Ei siinä muu auttanut kuin tilaamaan aikaa eläin lääkäriin. Sydäntä kylmäsi, joko on aika erota pikku ystävästään, joka on niin kovin rakas. Pikku terapeutti, joka on vieressä, jos kotiväki on sairaana, aina ottamassa iloisesti vastaan kotiin tulijaa ja antamassa nuolaisua, kehräämässä korvan juuressa, kun on nukkumaan menon aika. Miten kipeää tekee ajatuskin erosta, kun on jo niin pitkä matka yhdessä tehty.

Matka sujui hyvin sylissä, ei jaksanut potilas edes vastalausetta esittää niin oli paha olo. Eikä edes vastaanotto tilan hajut jaksaneet kiinnostaa. Kiltisti oli potilas lääkärinkin käsittelyssä ja sai kiitosta, kun oli niin hyvä käytös. Lääkäri sanoi, että yritetään nyt vielä auttaa, laitettiin tippa, kun potilas oli ihan kuivanut. Sitten tuli kipulääkkeitä pistoksina ja lopuksi päätettiin kokeilla laser hoitoa, jota annettiin toinenkin kerta samalla viikolla. Niimpä herra on taas virkeä, ruoka maittaa ja meteliä piisaa, vain toinen takatassu hiukan laahaa, vaikka ei se näytä paljon menoa haittaavan.

Tiedän kuitenkin, että ero on väistämättä ennenpitkää edessä, sillä kovasti ei enää voi kissaani hoitaa. Voiko siihen mitenkään valmistautua, rakkaasta luopuminen on kipeä asia. Ja vaikka kysymyksessä ei ole ihminen ei se muuta surua muuksi. Nyt kuitenkin elämme päivän kerrallaan ja nautimme yhdessä olemisesta. Minulla pitää sitten olla voimaa olla pitkittämättä elämää sillon, kun aika tulee.

Kommentit (1)

ANKI
1/1 | 

Tää on kova juttu kun pitää luopua.Itse jouduin luopumaan kisustani sairauden vuoksi lokakuussa.Oli minun kolmas kisuni jonka vein piikille.Hirveä ikävä syyllisyys ja paha olo iski voimalla.Tunteet niin pinnassa.Järki kadoksissa.Itkua ikävää riitti.Lopulta se järkikin löytyi ja ajattelin et eihän ollut muuta mahdollisuutta kun lopettaa rakkaan kärsimys.Nyt voi kuvia katsoa vähemmällä porulla.Kotona uusi kisu ja kisulla sama nimi kun edellisellä.Nimen valinta oli helppo kun pelastin löytökisun ja hän ei ole oikeaa nimeään pyynnöistä huolimatta kertonu.Eli elämä jatkuu.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Katsoin eilen TV:stä kalastaja Pentti Linkolan haastattelua ja tänään olenkin sitten käynyt sisäistä vuoropuhelua hänen kanssaan. Paikoin olin todella kauhistunut hänen mielipiteistään, kuten Pohjois Korean nimeäminen ihanne valtakunnaksi, terrorististen tekojen hyödyllisyyden ja demokraattisen järjestelmän halveksunnan. Eikä hän mitään suurta rakkautta myöskään ihmiskuntaa kohtaan tuntenut, päin vastoin, suoranaista inhoa ilmaisi hänen puheensa.

Monessa asiassa hän kuitenkin puhui asiaa. Huoli luonnosta on kyllä todellista, lajejahan häviää yhä kiihtyvällä vauhdilla. Nämä nykyiset metsänhoito toimenpiteet eivät luontoa kunnioita, samoin on maanviljelyksen laita. Luonnon saastuttaminen näyttää olevan ihan luvallista ainakin, kun kuuntelee keskustelua siitä, miten holtittomasti esim. kaivostoiminta rikkoo kaikkia lupaehtojaan. Yksityiset ihmiset eivät välitä ympäristöstään, tienvarret on autoista heitettyjä roskia täynnään ja yksinpä metsälenkillä olemme löytäneet kasoissa tyhjiä juomapulloja  ja -tölkkejä.

Olen samaa mieltä myös siinä, miten paljon kehitetään uutta teknologiaa, mikä ei ole alkuunkaan tarpeellista. Tulee jos jonkinlaista vempainta ja vehjettä, mitä kukaan ei oikeasti tarvitse, mutta ihmiset luulevat, että eivät tule niitä ilman toimeen. He luulevat, että ne säästävät heidän aikaansa tai tekevät heidät onnellisemmaksi, mutta vaikutus onkin päin vastainen. On entistä kiireempi, vehkeet renkkaa, käyttöaika vain lyhenee eikä kukaan osaa korjata enää mitään. Liikkeessä sanotaan, että helppo käyttää, painat vain tästä ja tästä, muttä käyttöohjeet on hepreaa ja ihminen itse ihan ulalla, ellei ole vähintään insinööri. Ja mikä määrä vaarallista jätettä näistä kamoista syntyy, mitkä lähetetään sitten johonkin kehitysmaahan lasten purettaviksi, ilman minkäänlaista työsuojelua.

Kun lukee sisustus lehtiä, niissä ihmiset kuvailevat, miten ostivat uuden asunnon, kaikki revittiin pois ja laitettiin uusiksi kodinkoneita myöten, eikä kukaan sure sitä, minkälainen kuorma meni kaatopaikalle. Kotia pitää päivittää aina uuden sesongin mukaan, tulee uudet tuulet ja uudet värit ja sitten valitetaan, miten läpsiperheitä riistetään, vaikka juuri oli rahaa pistää koko lasten kerros uusiksi.

Samon on muodin kanssa, uutta pitää olla ja trendejä seurata, eikä kenenkään mieleen tule, että jotain voisi vaikka korjatakin. Kyllä tämä vähän surulliseksi vetää, enkä tietenkään tarkoita, että itse olisin tässä hassauksessa syytön. yritän kuitenkin edes vähän ajatella, miten omaa käyttäytymistään voisi parantaa. On todella kohtalokasta, jos Linkolan ennustukset käyvät toteen ja maapallon kestokyky totaaliseti loppuu. Silloin on ihmisen tie käyty loppuun.

Kommentit (2)

Maijatar
2/2 | 

Siinä olen hänen kanssaan samaa mieltä, että väestön lisääntymistä pitäisi rajoittaa. Tärkein avustus kehitysmaihin olisi hyvä ja tehokas ehkäisyneuvonta. Ja monisynnyttäneiden äitien sterilointi.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sininen hämärä, sinä saavuit sittenkin

tänä marraskuisena iltana.

Kiedot pehmeään syleilyysi meidän kotimme

sen pihapiirin, lintuineen,

jotka aamuhämärasta iltaan

kisailevat linmtulaudalla.

Sekä oravat, jotka etsivät kuumeisesti pähkinöitä pöydältä,

joka on heille katettu.

Siellä ne ajavat takaa toisiaan kuusen oksilla

ja ihmettelevät lumihiutaleita,

jotka märkinä takertuvat kuusen oksille.

Me ihmiset saamme hämärän keskellä

kuulla lumihiutaleiden kuiskintaa

Kertovatko ne siitä maasta,

jossa on ikuinen valkeus,

jota kohti on ihmisen matka.

Seuraa 

 pöllöUBtv ex< Olen Vihtiälän Seija Kangasalta ja ammatiltani olen ollut lastenohjaaja. Ehkä ammatistanikin johtuen olen onnistunut säilyttämään lapsenomaisen kiinnostukseen kaikkea olemassaolevaa kohtaan. Asun mieheni ja iäkkään kissani kanssa omakotitalossa. Lapsia meillä ei ole, mutta aikoinaan ryhdyin varamummoksi erääseen perheeseen ja näin olemme saaneet nauttia myös näistä" lapsenlapsista". Minulla on paljon harrastuksia, osallistun erilaisiin vapaehtoistöihin, laulan kuorossa ja käyn konserteissa, kuulen teatterin ystäviin ja käyn teatterissa, ompelen ja teen muitakin käsitöitä. Puutarhanhoito kuuluu kesään ja lenkkeily ympäri vuoden. Rakastan myös matkustamista. Blogissani haluan tarkastella ikääntyvän ihmisen iloja ja suruja ja pähkäillä tätä elämän monimuotuisuutta. Haluaisin tuoda asioista esille positiivisia puolia sillä tyytymättömyyttä ja valitusta on tässä maailmassa kyllä riittämiin. Elämäni punaisena lankana kulkee usko kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja hänen johdatukseensa. Näillä eväillä haluan toivottaa kaikki lukijat tervetulleeksi juttujeni lukijoiksi. Tehdään yhdessä elämän matkaa.