Huomasin lehdestä, että äskettäin vietettiin epäonnistumisen päivää. Aihe tuntui ensin aika erikoiselta, mutta kun asiaa mietti paremmin, tulin siihen tulokseen, että aihe oli tärkeä.

Luultavasti kaikki tuntemani ihmiset pelkäävät epäonnistumista. Kuitenkin tuntuu siltä, että vasta kun on oikein kunnolla joskus munannut itsensä osaa todella iloita siitä, että kaikki onnistui viimeisen päälle. Epäonnistumisesta oppii aina paljon, sekä siitä, minkälainen olen ihmisenä, sekä omaista toiminta tavoistani. Kun tarkastelee omaa epäonnistumistaan saa uusia oivalluksia ja jopa uusia tapoja toteuttaa asioita. Silloin epäonnistuminen voi osottautua jopa siunaukseksi, kun saa uuden suunnan ja uuden näkemyksen asioihin.

Mistä sitten kumpuaa tämä pelko epäonnistumista kohtaan? Omalla sodan jälkeen syntyneellä ikäpolvellani luultavasti suurena syynä on tapa, millä silloin lapsia kasvatettiin.Lapsia ei saanut kehua, ettei heillä olisi mennyt päähän, mutta jos tuli jokin moka siihen piti heti puuttua. Rangaista piti tai ainakin kovasti moittia ja huomautella siinä sivussa halveksivasti, että mitähän sinustakin oikein tulee. Kyllä siinä takaraivoon painui, että minusta ei oikein ole mihinkään. Samoin kävi oma-aloitteisuuden kanssa, oli vaikea uskoa, että pystyisi oikeasti selviämään jostain omin neuvoin. Koulussakin oli opettajien taholta paljon mitätöintiä ja suoranaista ivaa, mikä kannusti vielä oppilaitakin kiusaamiseen.

Nyt olen jo mummuikäinen, mutta vaikka näennäisesti lapsien kasvatus on hyvinkin vapaata, niin samanlaista nitätöintiä vanhempien taholta esiintyy edelleenkin. Ja eikös liiallinen vapaus ja rajattomuus lapsen elämässä ole myöskin lamauttavaa.

Epäonnistumisen pelko luo suurta häpeää ja häpeä estää luovuuden ja uuden näkemisen. Kun pääsemme tästä häpeästä eroon uskallamme antaa itsellemme luvan tehdä mokia ja aloittaa alusta. Jos ajattelemme suuria keksintöjä tehneitä ihmisiä he joutuivat lukemattomia kertoja epäonnistumaan ennenkuin saivat työlleen tuloksen. mutta he uskoivat itseensä ja jaksoivat aloittaa alusta. Miten hyvällä tiellä jo ollaankaan, kun uskaltaa nauraa itselleen, kun mokaa ja sitten aloittaa jotain uutta. Hyväksyä se, että kaikki me tehdään virheitä, eikä täydellisiä ihmisiä olekkaan.

 

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 pöllöUB

tv ex< Olen Vihtiälän Seija Kangasalta ja ammatiltani olen ollut lastenohjaaja. Ehkä ammatistanikin johtuen olen onnistunut säilyttämään lapsenomaisen kiinnostukseen kaikkea olemassaolevaa kohtaan. Asun mieheni ja iäkkään kissani kanssa omakotitalossa. Lapsia meillä ei ole, mutta aikoinaan ryhdyin varamummoksi erääseen perheeseen ja näin olemme saaneet nauttia myös näistä" lapsenlapsista". Minulla on paljon harrastuksia, osallistun erilaisiin vapaehtoistöihin, laulan kuorossa ja käyn konserteissa, kuulen teatterin ystäviin ja käyn teatterissa, ompelen ja teen muitakin käsitöitä. Puutarhanhoito kuuluu kesään ja lenkkeily ympäri vuoden. Rakastan myös matkustamista. Blogissani haluan tarkastella ikääntyvän ihmisen iloja ja suruja ja pähkäillä tätä elämän monimuotuisuutta. Haluaisin tuoda asioista esille positiivisia puolia sillä tyytymättömyyttä ja valitusta on tässä maailmassa kyllä riittämiin. Elämäni punaisena lankana kulkee usko kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja hänen johdatukseensa. Näillä eväillä haluan toivottaa kaikki lukijat tervetulleeksi juttujeni lukijoiksi. Tehdään yhdessä elämän matkaa.