Kolari

Tänään olin käymässä terveyskeskuksessa verikokeissa ja kun lähdin kotiin, niin parkkipaikalla peruutin autoon, joka juuri ilmaantui jostain taakseni. Olin ollut syömättä ja juomatta ja sekö lie herpaannuttanut huomio kykyni, kun koskaan yli 40-vuotisen ajokortti historian ei ole tälläistä tapahtunut.

Ihminen on kummallinen, kun tulee jokin vahinko, joka maksaa, niin heti alkaa vimmatusti harmittamaan, vaikka oikeasti pitäisi olla kiitollinen siitä, ettei pahemmin käynyt. Olin kiukkuinen sille toisellekin, joka oli oikeasti ikääntynyt nainen, että eikös sitä hänkin olisi voinut vähän katsoa, ettei vaan olisi lykännyt autoaan siihen. Itse olen ollut monta kertaa jäädä peruutavan auton tielle, mutta aina olen onnistunut viime hetkellä vetämään takaisin. Soitin kotiin ja mies oli sitä mieltä, että pitää poliisi kutsua paikalle. Tulihan ne, mutta minun se vaan syy oli ja sillä selvä.

Mietin sitä, että miksi on niin vaikea antaa itselleen anteeksi ja hyväksyä se, että kaikille sattuu erehdyksiä. Sitä vaan haluaisi olla erehtymätön ja välttää kaikki virheet. Muistan, että lapsena kun tuli jokin vahinko, niin siitä pidettiin iso meteli ja oltiin vihaisia, kun et tätäkään asiaa osannut oikein tehdä. Sieltä se peikko jäi olkapäälle vaanimaan, että missähän asiassa taas menee pieleen. Nyt olisi kyllä aika heittää mokomalle jäähyväiset ja hyväksyä vain oma vajavuutensa. Tuleehan sitä tehtyä paljon sellaisiakin virheitä, jotka eivät maksa mitään, mutta voivat jättää haavoja toisen ihmisen sieluun. Sellaiset virheet voivat ollakin sitten oikeasti vaarallisia, koska niitä on niin vaikea paikata.