Tänään on se päivä, kun isäkin on taas keskipisteenä, on väkerretty kakkua ja korttia ja viety kynttilää hautausmaalle heille jotka ovat jo pois.

Isäni kuoli jo yli kolmekymmentä vuotta sitten, mutta muistot ovat kirkkaana mielessä. En käynyt hautausmaalla, olen vienyt sinne led kynttilän ja toivon mukaan se siellä lepattaa. Isän muisto on sydämessäni ja siellä se säilyy niin kauan, kun saan muistini pitää, se on tärkeintä.

Isä syntyi köyhiin oloihin ja kasvoi yksinhuoltaja äidin kasvattamana. Mummolta hän kyllä sai rakkautta se kyllä on hyvin tullut selväksi kirjeistä, mitä mummo lähetti isälleni sotaan. Isäni tragedia oli sota, mihin hän joutui heti armeijan suoritettuaan. Siitä sodasta ei varmaan kukaan selvinnyt vammoitta, sekä fyysisesti, että psyykkisesti. Kun minä synnyin oli sodan loppumisesta vain muutama vuosi aikaa ja kaikki ihmiset puhuivat sodasta ja siitä, että mitäs jos taas syttyy uusi sota. Muistan, kun lapsena heräsin yöllä ja kuulin, kuinka isä huusi unissaan ja äiti häntä siitä herätteli. Se tuntui lapsesta pelottavalta. Lapsille isä ei sodasta puhunut, mutta jos tuli muita sotakavereita kylään ei muusta puhuttukaan. Lapsesta se tuntui tylsältä aiheelta eikä näitä juttuja juuri kuunneltu.

Isä joutui tekemään paljon raskasta työtä, että kasvava perhe sai toimeentulon. Usein iltaisin isä kuitenkin otti viulunsa ja soitti meille.Hän oli kätevä käsistään ja oli tehnyt itse viul unsakin. Tuvassa oli höyläpenkki ja siinä me lapsetkin askartelimme niin, että itsellänik on jonkinlainen vamma monen sormen päässä. Isä oli taitava hän osasi rakentaa talot ja pelit vaikkei ollutkaan mitään oppia saanut

Isä kuoli liian varhain, sillä niin paljon jäi asioita puhumatta. Olisi ollut niin monta asiaa, missä olisin hänen neuvojaan tarvinnut. Nyt haluaisin kysyä sodastakin, niistä asioista, mitä hän siellä joutui kokemaan. Siitä, miten hän selvisi järjissään ja millaisena hän kokisi nykyisen maailman. Mutta näin se kai aina menee, kaikki jää kesken, koskaan ei tule lopullisesti valmista. Vain isä minussa jatkaa elämää tässä muuttuvassa maailmassa. Hyvää isänpäivää vain sinne jonnekin.

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 pöllöUB

tv ex< Olen Vihtiälän Seija Kangasalta ja ammatiltani olen ollut lastenohjaaja. Ehkä ammatistanikin johtuen olen onnistunut säilyttämään lapsenomaisen kiinnostukseen kaikkea olemassaolevaa kohtaan. Asun mieheni ja iäkkään kissani kanssa omakotitalossa. Lapsia meillä ei ole, mutta aikoinaan ryhdyin varamummoksi erääseen perheeseen ja näin olemme saaneet nauttia myös näistä" lapsenlapsista". Minulla on paljon harrastuksia, osallistun erilaisiin vapaehtoistöihin, laulan kuorossa ja käyn konserteissa, kuulen teatterin ystäviin ja käyn teatterissa, ompelen ja teen muitakin käsitöitä. Puutarhanhoito kuuluu kesään ja lenkkeily ympäri vuoden. Rakastan myös matkustamista. Blogissani haluan tarkastella ikääntyvän ihmisen iloja ja suruja ja pähkäillä tätä elämän monimuotuisuutta. Haluaisin tuoda asioista esille positiivisia puolia sillä tyytymättömyyttä ja valitusta on tässä maailmassa kyllä riittämiin. Elämäni punaisena lankana kulkee usko kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja hänen johdatukseensa. Näillä eväillä haluan toivottaa kaikki lukijat tervetulleeksi juttujeni lukijoiksi. Tehdään yhdessä elämän matkaa.