Syntymäpäivä

Yht äkkiä vuosi oli pyörähtänyt täyden ympyrän ja meikäläisellä oli jälleen syntymäpäivä. Sitä ikäänkuin pysähtyy ja säpsähtää, ei voi olla totta, näinkö nopeasti aika todella rientää.

Syntymäpäivänä katse kääntyy automaattisesti taaksepäin, tähän on tultu, mutta minkälaisia polkuja. Tässä iässä tietä on takanapäin jo melkoinen matka. On mutkia ja suoraa tietä, mäkeä ylös ja alas. Kaikesta on selvitty, vaikka välillä on oltu polvillaankin ja paksusti ruvella. On ollut synkkiä metsäpolkuja, mutta myös aurinkoisia ahoja, myrskyävää meren selkää ja tyyntä rantavettä. On ollut monenlaista risteystä ja tienviittaa, missä on pitänyt miettiä, että mitähän tietä sitä pitäisi lähteä kulkemaan. On tullut valittua välillä väärä tie, matkanpäästä sen huomaa ja takaisin päin on ollut pakko vaeltaa. On ollut pakko nöyrtyä, vaikka se on tehnytkin kipeää, mutta sen jälkeen on ollut taas hetken helpompi kulkea. Kuitenkin sitä välillä miettii, että tuliko valittua oikein, mitäpä jos olisinkin lähtenyt juuri sitä toista reittiä, niin missäpä olisin nyt.

Tälläinen pohdinta on kaiketi aika turhaa, sen tein minkä osasin ja siksi nyt seison tässä. Juuri tämä tie teki minusta sen ihmisen mikä nyt olen ja millaiseksi ihmiseksi kasvoin. Nyt riittää, että katson eteenpäin ja yritän valita oikein niitä teitä, mitä eteeni vielä annetaan. Että uskaltaisin olla rohkea tällä matkallani ja katsella uteliain silmin mitä matkan varrella näytetään. Ottaisin matkalle mukaan kanssakulkijoita, joita eteeni annetaan ja jakaa heidän kanssaan matkan elämyksiä. Toivon silmiä, joilla osaa huomioida kaikki se kaunis ja hyvä,  mitä maailmassa on. Taitoa olla pysähtymättä siihen, mihin paha on lyönyt leimansa. kuitenkin niin, etten sulkisi simiäni kanssa kulkijan hädässä.

Isä taivaan, anna elämän makuinen loppuelämän matka. Ota vastaan kiitos siitä, mitä olen saanut. Satoi tai paistoi, eteenpäin sanoi mummo lumessa.