Kirjoitukset avainsanalla ostokset

Tänään on sitten loppiainen ja joulu loppuu virallisesti. Meikäläisellä se loppuu kuitenkin vasta nuutin päivänä, niin oli lapsuudenkodissani ja niin jatkuu itsellänikin. Olen niin suuri joulukuusen ystävä, etten millään malttaisi viedä sitä pois. Istun ja tuijotan kuusen kimmeltäviä valoja kuin pieni lapsi. Moniin koristeisiin liittyy lämpimiä muistoja. Olen saanut niitä ystäviltäni lahjaksi ja kun olen kulkenut maailmalla  olen ostanut niitä matkamuistoksi. Hyvin monessa paikassa on ympäri vuoden avoinna olevia joulukauppoja joista koristeita voi ostaa. usein ne jotenkin kuvaavat sitä maata, mistä ne on ostettu. Tänä vuonna kuusessa on hyvin pysyneet neulaset, se ei juurikaan rapise. On ollut vuosia, jolloin kuusessa ei ole juurikaan neulasia ollut, kun sen on saanut riisuttua. Silloin ei ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin pistää puu palasiksi ja viedä pelkkä ranka ulos ja silti neulasia on saanut kerätä vielä juhannus siivouksessakin.

Loppiaistahan vietetään lähetyksen juhlana, koska silloin muistetaan itämään viisaita, jotka seurasivat tähteä Betlehemiin. Mietin päivällä, että kuinkahan moni suomalainen enää tietää loppiaisen merkityksen. Itsekin lähdin ostoksille IdeaParkkiin, koska ulkona oli niin kova pakkanen, ettei tehnyt mieli ulkoilemaankaan. Siellä oli väkeä pilvin pimein, etupäässä lapsiperheitä. Osaavatkohan nykyajan perheet oikein yhdessä muuta tehdäkään, kuin pyöriä ostoskeskuksissa. Pienillä lapsilla tuntui olevan aika tuskattuttava olo, vaatteita oli paljon päällä ja tuli kuuma. Eikä kaupoissa kai lapsilla ole oikein tekemistä, riita tulee ylen helposti. Itse nautin kyllä, kun sain rauhassa ilman miestä vähän katsella. Yleensä mies haluaa tulla mukaan ja sitten hän lukee loitsua, älä vaan osta mitään, nauti siinä sitten. Se lause oli hänellä kyllä saatesanoina, kun kotoa lähdin.

Kyllä minä niitä itämaan tietäjiäkin muistelin. Olivathan he ensimmäisiä, jotka lähtivät Betlehemin ulkopuolelle kertomaan ihmeellisestä löydöstään. Ja eräänä päivänä se tieto sitten kantautui tänne kaukaiseen pohjolaankin. Ja minunkin korviini.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

 pöllöUBtv ex< Olen Vihtiälän Seija Kangasalta ja ammatiltani olen ollut lastenohjaaja. Ehkä ammatistanikin johtuen olen onnistunut säilyttämään lapsenomaisen kiinnostukseen kaikkea olemassaolevaa kohtaan. Asun mieheni ja iäkkään kissani kanssa omakotitalossa. Lapsia meillä ei ole, mutta aikoinaan ryhdyin varamummoksi erääseen perheeseen ja näin olemme saaneet nauttia myös näistä" lapsenlapsista". Minulla on paljon harrastuksia, osallistun erilaisiin vapaehtoistöihin, laulan kuorossa ja käyn konserteissa, kuulen teatterin ystäviin ja käyn teatterissa, ompelen ja teen muitakin käsitöitä. Puutarhanhoito kuuluu kesään ja lenkkeily ympäri vuoden. Rakastan myös matkustamista. Blogissani haluan tarkastella ikääntyvän ihmisen iloja ja suruja ja pähkäillä tätä elämän monimuotuisuutta. Haluaisin tuoda asioista esille positiivisia puolia sillä tyytymättömyyttä ja valitusta on tässä maailmassa kyllä riittämiin. Elämäni punaisena lankana kulkee usko kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja hänen johdatukseensa. Näillä eväillä haluan toivottaa kaikki lukijat tervetulleeksi juttujeni lukijoiksi. Tehdään yhdessä elämän matkaa.