hamsteri minussa

Nyt, kun olemme siirtyneet ikäänkuin enemmän sisätiloihin olen jälleen alkanut katsella paIikkoja vähän sillä silmällä. Näen joka puolella käsityötarvikkeita, vinoja pinoja luettuja ja lukemattomia lehtiä ja kirjoja ja kaikenkarvaisia ihmeellisiä kasoja, joiden täydellisen merkityksen olen autuaasti unohtanut. Ravistelen itseäni, yritänpä kehitellä ihan raivoa kaikkea tätä kummallista omaisuutta kohtaan.

Mitä ihmeen tautia on tämä tämmöinen vimma kaiken säästämistä kohtaan. Tartunnan olen kyllä saanut jo kotoa, äitini ei heittänyt hukkaan yhtä ainoaa narunpätkää, mutta olisi minun jo luullut oppivan jotain. Vaan eipä läkkää takaraivosta kuulumasta, mitäpäs jos tulee jokin katastrofi ja emme enää saa kaupasta tavaraa. Siellä se kaivaa kuin pieni korvamato ja yrittää estää esille tunkevan siivousraivon. Pakolaiskeräykseen sain jo laitettua 12 jätesäkillistä tavaraa, mutta mistään ei huomaa, että jotain on poissa. Nyt tyhjensin yhden nurkan ja heti mies huomasi, että jotain on tehty. Hän raukka kärsii , sillä hänen mielestään kodissa pitää olla avaruutta. Nyt hoen itselleni, kaikki langat kierrätykseen, ostan uusia jos oikeesti aion tehdä jonkin tietyn työn. Ylimääräiset kankaat pois, kaikki lukemattomat lehdet kierrätykseen jne. Ja ne vaatteet, jotka eivät enää mahdu päälle armotta kirpparille. Kaappeihin kasatut pikkuesineet, joihin liittyy niin paljon muistoja ulos kylmästi.

On sääli, että olen huomenna menossa teatteriretkelle Helsinkiin, enkä voi välittömästi alkaa siivous urakkaani. Pelkään, että tunteeni alkavat jäähtyä, enkä saa sittenkään aloitettua uutta elämääni. Palataan asiaan maanantaina.