Alkoi uusi vaihe taas elämässä, kun ajattelin ryhtyä pitämään blogia täällä ET-lehden maisemissa. Sain ohjeet, kuinka homma alkaa pyöriä ja eikun aloittamaan.
Minulle tämä tietokoneella toimiminen ei ole koskaan ollut helppoa. Kun olin vielä työelämässä ei minun tarvinnut konetta käyttää ja vasta eläkkeellä tuli karu totuus esiin, joko opettelet koneen käytön tai putoat kelkasta tykkänään.Tätä taustaa vasten ei liene vaikea arvata, että blogin luominenkin oli meikäläiselle kuin hebreaa olisi lukenut. Ei meinannut sytyttää sitten millään vaikka kuinka yritti älynystyröitä hieroa, mikäli meikäläisellä sellaisia nyt sitten enää onkaan. Kyllä siinä meinasi mummeli pallilta pudota, kun nappuloita paineli ja arvuutteli, mitä nyt mahtaa seurata. Sitten välähti, että jospa pyytäisi veljen tyttöä avuksi, nuorethan osaavat kaiken niin helposti. Hän oli kyllä syyslomalla, mutta lähdössä Tallinnaan, joten hän ei ehtinyt paikalle. Neuvonta päätettiin pitää puhelimitse ja niin sitten Elina toisessa päässä neuvoi ja minä yritin tehdä neuvojen mukaan. Hikistä vääntöä, mutta toivoakseni onnistuimme. Sen kunniaksi tämä postaus.
Toivottavasti nyt sitten tapaamme näillä sivuilla ja tulemme tutuiksi. Elämä on, niinhän sitä mainoksessakin sanotaan.