Kirjoitukset avainsanalla ajatuksia

Monella on tässä korona-aikana ollut vaikeuksia, kun ei ole voinut olla porukoissa, eikä tavata perheenjäseniään.  Toiset eivät pysty olemaan lainkaan yksinään.  Mielenterveysongelmat nostavat päätään.  On ahdistusta ja pelkoa tulevaisuuden suhteen.

Elämä ja aika on nykyään niin vauhdikasta, pelko putoamisesta kyydistä on lamauttanut kansan.  Kuolemanpelkokin huonokuntoisilla ja iäkkäillä on todellista.

Hoitokodeissa on nykyään paljon yksinäisiä ihmisiä.  En oikein ymmärrä, miksi ei siihen ole tartuttu aiemmin.  Omaisten käynnit olisi pitänyt sallia edes suojattuna.  Jokaisessa hoitolaitoksessa pitäisi olla tapaamishuone, joka puhdistettaisiin aina vierailun jälkeen. 

Suosituksena on yli 70 vuotiaiden karanteeni vain tärkeimmät asioinnit hoitaen.  Siitäkin olen vähän kahta mieltä.  Suurin osa ikäihmisistä tietää mitä tekee, eikä tarvitse holhoamista.  Kaiken pelottelun jälkeen he pelkäävät mennä mihinkään, voi olla, että pitkäänkin.  Palveluelinkeino tarvitsee ikäihmisiä, he käyttävät palveluja enemmän kuin nuoret tai ainakin yhtä paljon.  Jos he jäävät kotiin tämän ajan jälkeen, silloin moni kahvila, kampaamo, matkanjärjestäjät ja monet muut yrittäjät jäävät vaille tätäkin rahaa.

 

Toiselta kantilta katsottuna, on hyvä olla välillä jatkuvaa yhteydenpitoa.  Itselläni on ollut aina vaikeaa mennä suuriin ihmisjoukkoihin, olen yksin viihtyvää joukkoa.  Tosin on erilaista olla ihan yksin, kuin kumppanin kanssa.

Suomalaiset ovat tottuneet välimatkoihin.  Suomalaisena ihmetyttää amerikkalaisten jatkuva läheisyys toisten kanssa.  Amerikkalaisissa remontti – ja sisustusohjelmissa kylpyhuoneessakin pitää olla kaksi allasta.  Käyvätkö he porukalla suihkussa ja vessassa.  Samoin kaikki tilat tehdään vieraiden vastaanottamista varten.  Kaikilla ei siellä kyllä ole kotia, mitä sisustaa, joten siinä mielessä olemme paremmassa asemassa.

Kaikenlainen etätyöskentely jää melko varmaan jatkossakin käyttöön.  Monet tapaamiset voi ihan hyvin suorittaa etänä.  Koulut ovat eri asia.  Henkilökohtainen läsnäolo on tarpeellinen melkein kaikille koululaisille.  Lapsenlapseni saivat olla onneksi kotona isänsä kanssa, joka teki etätöitä.  Moni lapsi joutui selviytymään yksin kotona.  Jos lapsi on vähänkin epävarma, niin vaikeuksia tulee.

 

Toivottavasti nyt ollaan menossa parempaan suuntaan ja saadaan korona aisoihin.  Nyt aletaan jo pelotella toisella aallolla.  Kenties rokote saadaan siihen mennessä edes kokeilun asteelle, jotka sen haluavat ottaa.  Koitan itse välttää kaikkien rokotteiden ottamista, mutta tämän suhteen olen kallistumassa toiseen suuntaan

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Ikääntyminen, uudet mielenkiinnon kohteet, harrastukset ja kulttuuri kiinnostavat minua.  Kirjoitan niistä omalla tavallani.