Kirjoitukset avainsanalla ikääntyminen

Olen saanut ensimmäiset harmaat hiukseni n. 40 vuotiaana.  Ei niitä ensin oikein huomannut, koska olin värjännyt hiuksiani silloin tällöin.  Harmaantuminen lisääntyi vuosi vuodelta ja värjäämistä täytyi jatkaa melkein kuukausittain, koska hiusten kasvuni oli pari senttiä/kk.  Vihdoin annoin periksi ja annoin vapauden harmaalle värille tulla.  Siitä on noin 4 vuotta.  Vuosittain olen nyt säästänyt rahaa useita satasia.  Lisäksi sain joistakin väreistä allergisen reaktion kasvoihini.  Tosin en sitä ensin osannut yhdistää väreihin vaan luulin sen olevan jotain muuta.

Luonnolliset värit ovat hienoja, vaikka ne tuntuvat kalpeilta kaikkien värien rinnalla.  Jokaisella on vapaus tehdä hiuksilleen mitä haluaa.  Ei se tee ketään nuoremman näköiseksi jos on kirkuvan punaiset tai mustat hiukset, mutta olemus on lysähtänyt. 


 

 

Nyt on nuorillakin värjättyjä hiuksia, hopeanharmaista teräksenharmaisiin.  Se on hyvä asia, koska aiemmin harmaat hiukset yhdistettiin vanhuuteen ja heikkouteen.  Mikään ei kuulu enää nuorille tai vanhoille vaan kaikki voivat olla sen näköisiä mitä haluavat. 

Olen monta kertaa vieläkin miettinyt, jospa vielä värjäisin hiukseni.  Vielä se on mennyt ohi.  Kaikki on helpompaa ilman värjäämistä. Ei tarvitse kiukutella parin viikon jälkeen tukankasvua ja haalistuvaa väriä.  Onneksi en ole ikinä ollut mikään kauneusihanteiden perässä juoksija.  Terveyden ja kunnon perässä juoksija kylläkin.  Olen kuin harmaantuva lato, jonka katto vielä pitää, mutta perustukset alkavat horjua. 


 

https://fi.pinterest.com/saristrm/kauniit-harmaat-hiukset/

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Rakastan liikunnan tuomaa hyvänolon tunnetta.  Kunnon lisääntyminen tulee vasta toisena listassa.  Olen aina liikkunut, joskus enemmän joskus vähemmän.  Ikääntyessäni tunnen tarvitsevani liikuntaa vielä enemmän, kuin nuorena.  Hyvä kunto hiipuu nopeammin vanhetessa. Vaikka pidän liikunnasta, niin tarvitsen kaikenlaisia kannustimia ja sykäyksiä, että lähtisin liikkeelle.  Keskenään taistelevat laiskuus ja halu liikkua.

 

Olenkin nykyisin asettanut joka syksy pienen haasteen itselleni.  Viime vuonna se oli 20 kertaa kuntosalilla ja tänä syksynä haaste on 11 viikon juoksuohjelma, joka lähti melkein nollasta.  Haasteisiin olen osallistunut ennenkin, ihan vain kotosalla.  Koettuna on kyykkyhaaste (250 kertaa), lankku (4 min 30 s) ja muutama muu liike.  Kaikkein mieluisinta liikuntaa on ulkoilu kävellen, hölkäten tai pyöräillen.

 

Olen varma, että olen saanut paljon vastustuskykyä kuntoni ylläpitämisestä.  Vahvat lihakset kannattavat kipuilevia niveliä.  Joku varmaan selviää elämänsä alusta loppuun terveenä hyvien geeniensä avulla.  Aina voi hiukan avittaa omalla toiminnallaan terveenä pysymistä.  Onhan se uljasta kaatua suorilta jaloilta hautaan.  En kaipaa vuosien makaamista pitkäaikaisosastolla. 

 

Liikkuminen kaikin tavoin antaa niin paljon.  Jokainen voi kuntoilla omien voimiensa mukaan.  Toiset ovat saaneet ystäviäkin matkan varrella.  Olen itse niin erakko luonteeltani, etten kaipaa lenkille kaveria.  Parempi yksin, kuin huonon kaverin kanssa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sadepäivä tuntuu antavan luvan nukkua pitkään.  Sanomalehden luku kestää kauan.  Sanomalehti on vielä tärkeä tämän ikäiselle.  Olen yrittänyt lukea lehteä tabletilta, mutta siinä ei ole samaa tuntua kuin lehdessä.  Ihan sama on kirjojen kanssa.  Paperi tuoksuu ja tuntuu hyvältä käsissä.  Niin kauan haluan nauttia käsin kosketeltavasta lukemisesta, kun ne vielä ilmestyvät.  Kaikkea kehitys ei voi viedä meiltä pois.

 

Hitaat aamut ovat mukavia.  Pidän senkin takia iltavuoroista töissä, saan nauttia aamun hitaasta tunnelmasta.  Ajan hidastuminen on vanhenemisessa hauskaa.  Elämä tuntuu pidemmältä.

 

Vanhenemiseen liittyvät oireet tulevat niin hitaasti, ettei niitä heti huomaa.  Liikkeet ja ajatustoiminta hidastuvat.  Aamuisin liikun välillä kuin täi tervassa.  Pääasia on nouseminen ja liikkeelle lähteminen.  Jos jää sänkyyn valittamaan vaivojaan, ne vain lisääntyvät.

 

Kiireiset eläkeläiset ja eläkepäivät tuntuvat naurettavilta.  Sellaiset ihmiset ovat olleet kiireisiä elämänsä ajan, eivätkä osaa laskea irti kiireestä. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Ikääntyminen, uudet mielenkiinnon kohteet, harrastukset ja kulttuuri kiinnostavat minua.  Kirjoitan niistä omalla tavallani.