Kaupallinen yhteistyö

Nyt alkaa olla puoliväli siitä aiheesta, mistä aloitin tämän blogin. 

Vähitellen sitä alkaa orientoitua vapaalle jäämiseen.  Ei nyt ihan päiviä laske, mutta ajatukset alkavat olla ensi kesässä.  Vapaaherrana tai vapaahenkilönä, miten se nyt modernisti sanotaan.  Terveystarkastuksessa käytyäni pitäisi vielä hiukan tsempata, päästäkseni todella hyvässä kunnossa eläkkeelle.  Työssäkävijät ovat hyvässä asemassa siinä, että pääsevät ilmaiseksi työterveyteen ja saamme käydä kokeissa työnantajan piikkiin.  Ei aina, mutta muutaman kerran työuran aikana.

 

Olen hiukan päässäni miettinyt mitä vapaalle päästyäni koitan saada tehtyä.  Kaikkea ei kannata suunnitella valmiiksi.  Laitan tähän nyt muutaman suunnitelman joiden tekemisestä unelmoin:

·         Kirjan tekeminen valmiiksi  (siitä tehtynä pieni osa)

·         Liikkuminen päivittäin

·         Vähän enemmän matkustusta, riippuen rahatilanteesta

Näissäkin on jo tekemistä, tilanteet voivat muuttua tässä iässä hetkessä.  Niitä tekemisiä missä joutuu ottamaan muut huomioon, on vielä vaikeampi suunnitella valmiiksi.  Positiivisesti uskon elämää riittävän vielä pitkään. 

 

Kaikkea olen tehnyt työssäolonkin aikana, en ole elänyt mitään sitku -  elämää. Olen kirjoittanut, liikkunut ja matkustanut.  Siis tehnyt aivan samaa mitä eläkkeellä ollessani haluaisin tehdä.  Aikaa vain olisi enemmän harrastuksiin.  Välillä elämä vain tuntuu niin hauraalta.  Se voi rikkoutua yhdessä hetkessä, kuin saippuakupla.  Sen takia onkin hyvä, että eläkkeellä oleminen on jatkumo töissä olon elämästä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Ikääntyminen, uudet mielenkiinnon kohteet, harrastukset ja kulttuuri kiinnostavat minua.  Kirjoitan niistä omalla tavallani.  

Hae blogista

Sisältö jatkuu mainoksen alla