Hyvän mielen ruokavalio - joko olet kuullut Ruokarytmi-kirjasta?

Olen lukenut ruokatoimittaja Soili Soisalon ja elintarviketieteiden lisensiaatti Eeva Voutilaisen tänä keväänä 2017 kustannusosakeyhtiö Tammen julkaiseman Ruokarytmi-kirjan, koska aihe kiinnostaa minua. Säännöllisten ruoka-aikojen tärkeys on ollut tiedossa pitkään. Jo 30 vuotta sitten aihealue kuului kotitalousopettajakoulutuksen perusteisiin. Säännöllisten ruoka-aikojen päälle ovat tosin välillä yrittäneet jyrätä muka ”trendikkäämmät” tavat. Hölmöimpiä trendejä ovat olleet ne, joissa jätetään ruokailuja väliin, jopa pariksi päiväksi (2/5-dieetti), jolloin nälän yltyessä hurjaksi on hallittu syöminen taatusti vaikeaa.

Ruokarytmi-kirja kertoo hyvin perustellen, miksi säännöllinen ruokailu on tärkeää. Vaikka aihe tuntuu melko selvältä, säännöllinen ruokailu on monilta nykypäivänä hukassa. Kirjan lukeminen muistuttaa hyvin siitä, että taukoja tulee pitää ruokailujen välillä, jotta insuliini pääsee toimimaan hyvin. Toisaalta tauot eivät saa olla liian pitkiä, jotta nälkä ei ylly hurjaksi. Kirjassa on ansiokkaasti mm. ravitsemusprofessori Marja Mutasen ja tutkimusprofessori Timo Partosen tutkimuksiin perustuvaa laadukasta tietoa ruokarytmin merkityksestä terveydelle. Ruokarytmi tahdittaa nälän ja kylläisyyden tunteita.

Ihminen on päiväeläin – yölajit saalistavat ja syövät yöllä, päiväeläinten vireystila ajoittuu päiväaikaan. Aamusta alkaen, 3-4 tunnin välein syöden, elimistö pysyy hyvässä vuorokausirytmissä. Tämä ”kellosysteemi” on tärkeää, jotta:

1. päivällä ei väsähdä - liika syöminen väsyttää, liian vähällä syömisellä ei jaksa.

2. yöllä nukkuu hyvin – elimistö saa levätä yöajan, kun ruokaa on tullut sopivasti kulutukseen nähden päivän aikana.

3. ruokarytmi tukee terveyttä.

 

Kirjassa tuodaan esille univelka-ongelma. Univelka sekoittaa aineenvaihdunnan, koska insuliini ei pääse toimimaan oikeaan aikaan. Vähäinen uni sekoittaa vuorokausirytmiämme säätelevien sisäisten kellojen toimintaa ja vähentää kylläisyyshormoni leptiinin toimintaa, jolloin nälkä iskee, kertovat Soili ja Eeva kirjassaan. Tästä kannatta lukea lisää kirjan jaksosta ”Sisäiset kellot”. Uskon, että hyvä, laadukas ja riittävä uni on uusi tuleva trendi, jonka edistämiseen ruokailussa tullaan tulevaisuudessa satsaamaan.

 

Kirjan ruokarymiä on kokeillut muutamia henkilöitä ja he kertovat kirjassa kokemuksistaan. Näistä verrokeista moni lukija löytää samaistumisen kohteen itselleen. Kaikille rytmin pitäminen ei ole helppoa. Esimerkiksi erilaisia työrytmejä ja niihin liittyvää ruokailuproblematiikkaa on pohdittu informatiivisesti. Vuorotyöläinen saa kirjasta käteviä ideoita ruokailun rytmittämiseen.

 

Mallina toimivat rytmiruokavaliot johdattavat kirjan reseptiosuuteen. 160-sivuisessa kirjassa on runsaasti reseptejä. Niitä löytyy 100 sivua kuvineen. Mukana on paljon arkeen sopivia ruokia, eritoten on monipuolisesti ideoita lounaseen ja päivälliseen. Kirjan reseptit ovat jaoteltu seuraavasti: aamiaiset. välipalat ja iltapalat, lounas- ja välipalaruoat, jälkiruoat ja leivonnaiset.

Olen itse kokeillut kahta kirjan reseptiä. Niistä Voimajuoma-resepti oli helppo, mikserillä tehtävä, yllättävän paksu, mutta ihanan pehmeä välipala, kun sen tekee chiansiemenillä. Käytin reseptiin punaherukoita, koska niitä on jäänyt eniten pakastimeen. Huomasin, että nyt löytyi ohje, jolla punaherukoista saa pehmeän herkun. Hedelmänä käytin tuoretta mangoa, eikä välttämättä pakastehedelmäkuutioita mielestäni vaadita, kuten ohjeessa on kerrottu. Seuraavalla kerralla ajattelin kokeilla voimajuomaa tekemälläni sokerittomalla omenasoseella, koska sitä on runsaasti jäljellä viimekesän riittoisan omenasadon jälkeen.

Toisena kokeilin Härkäpapu-juurespihvejä. Tein ne muuten ohjeen mukaan, mutta lisäsin juurekset raasteena eli en keittänyt niitä soseeksi. Hyvin toimi raaste pihveissä; näin säästyin yhdeltä aikaa vievältä työvaiheelta.

Kasvisliemeen, jossa turvotettiin härkäpapurouheseos, käytin kasvisfondia, joka on mielestäni paremman makuista kuin kasvisliemikuutiot.

Tarjosin monipuoliset kasvispihvit tuoreella oreganolla maustetun kreikkalaisen jogurtin kanssa. Voin suositella.

Ruokarytm-kirjan resepteissä on mainittu annosten määrä ja kalorit annosta kohden. Hyvä niin, sillä nämä ovat oleellisia tietoja, kun hakee itselleen neuvoja toimivaan ruokarytmiin. Itse olisin kaivannut ohjeisiin uunin paistotasolle ohjeet, sillä moni vähemmän kokannut kotikokki voi olla epätietoinen siitä, paistaako ruoat alimmalla vai keskitasolla uunia.

Kiitos Soili ja Eeva! Kirja löytyy täältä http://www.kirja.fi/kirja/soili-soisalo/ruokarytmi/9789513193096/

Kommentit (1)

Maija
Liittynyt15.10.2015
1/1 | 

Oletko itse kokeillut 3/5-ruokavaliota, jota nimität hölmöksi? Minä olen.  Toisin kuin saattaisi luulla, siinä ei nälkä ylly mitenkään hurjaksi eikä hallittu syöminen ainakaan minulle ollut vaikeaa. Myönnän, että itsekin yllätyin. Mutta siinähän saa  syödä kilokaupalla, kun valitsee vähäkalorisia kasviksia, ja vielä pystyy syömään  jotakin proteiinipitoistakin. Ruokailuja  ei tarvitse jättää väliin - itse söin 5 kertaa päivässä. Suunnitelmallisuutta se kyllä vaatii, ihan niin kuin kirjassa esitellynkin ruokailurytmin noudattaminen, mutta nälkä ei ollut ongelma.

Ai miksi en sitten enää noudata sitä? Siksi, kun havaitsin, että ensisijaista on kivunhoito ja sitä myötä unen laadun parantaminen. Painonhallinta on tauolla, kenties loppuelämäksi. Ja kyllä varmaan kirjassa esitelty ruokailurytmi on oikein hyvä ja suositeltava, sitä en kiistä. Mikään tapa syödä ei minusta kuitekaan ole hölmö, ellei se ole vaaraksi terveydelle.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Makujen Päiväkirja on ruokaan ja leivontaan keskittynyt blogi, joka auttaa löytämään uusia raaka-aineita ja opastaa käyttämään niitä ruoka- ja leivontaresepteissä. Tulen esittelemään ja testaamaan tuotteiden ja raaka-aineiden lisäksi bongaamiani keittiövälineitä, -laitteita ja muita ideoita, esim. keittokirjoja, ruokasivustoja, ruokaa matkoilta, ravintoloita ja kahviloita.

Olen uusi Et-bloggaaja, mutta konkari reseptien tekemisessä uusille tuotteille, taustalla on kotitalousopettajan koulutus, yli 2000 uuden reseptin luonti, paljon ruokakuvia ja esiintymisiä. Olet nähnyt minut ehkä televisiossa tai messuilla. Muutama vuosi sitten olen ollut tekemässä ET-lehden lukijoille ruokaseinäkalenteria. 

Paina blogini seuraa-nappia, niin olet mukana uusimmissa ruokailmiöissä! Linkit uusiin ET-blogin juttuihini saat myös seuraamalla Makujen Päiväkirja Facebookissa.

 

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017

Kategoriat