Sergion tyttö Monia, kutsui meidät  joululounaalle uuteen asuntoonsa.
Tai oli siellä muutama muukin: lapsia, tätiä, setiä, mummua, serkkua, anoppia ja appiukkoa.
Ota noista sukulaisista selvää.
Parikymmentä joulun juhlijaa.

Kun saavuimme pihaan, Monia oli juuri kääntelemässä lihoja suuressa ulkoleivinuunissa.

Siellä paistuivat täytetty kana, villisika ja lammas, sekä muutama kilo rosmariiniperunoita.
Liha tuoksui portille asti.

Sörtsön lapsenlapset, Riccardo ja Stefano juoksentelivat pihassa edestakaisin kepit ja risut käsissä.
Aurinko paistoi ja lämpöäkin +17° niin kivahan siinä oli leikkiä vihreällä nurmikolla.
Suloisia lapsia, ajattelin ja huusin heille: "Ciao! Che fate?"
Eli, mitäs teette?.
Stefano:
"Me tehdään ansaa joulupukille."

Astuimme sisälle olohuoneeseen,
jonne joulupöytä oli katettuna.
Asunto ei ole vielä kokonaan valmis, joten huoneessa ei ollut huonekaluja, ja pitkä pöytä tuoleineen mahtui näin hyvin keskelle tyhjää lattiaa.

Asunnossa on kyllä myös patio; aukeavat lasiseinät, joista voit ihailla Spoleton kukkuloita,
ja nauttia auringonpaisteesta.
Mutta Monia ei ole kattanut sinne.
Italialainen ei huomaa ovatko seinät lasia vai sementtiä kun saa hyvää ruokaa nenänsä alle.

Olohuoneeseen on juuri ostettu puu-uuni, jossa ovat  kypsymässä lasagne ja parmisaani eli juustoinen vihannesvuoka, sekä tortelliinit hellalla kanakeitossa.
Hiljaa haudutettua makoisaa ruokaa, ajattelee italialainen.

Keittiökin näyttää olevan täynnä tavaraa: kanasalaattia, makkaroita, bruschettaa, hanhenmaksaa, riiputettua kinkkua, friteerattua latva-artisokkaa, pinaattia ja muutakin mitä söin, mutta en nyt muista enää.

Minä toin tullessani suomalaista jouluruokaa: Kalavoileipäkakun ja joulutorttuja.
En ole unohtanut, mitkä ovat suomalaisia jouluruokia.
Mutta mistäs nämä italialialaiset sitä tietävät, että Suomessa syödään jouluna kinkkua eikä kalavoileipäkakkua.
Sen tekeminen kun onnistuu minulta niin hyvin.

Pöytä täyttyy nälkäisistä ja käymme alkupalan kimppuun huudellen:
"Buon appetito!"
Siinähän se iltapäivä meneekin, syödessä.
Aloitamme klo.13 ja lopetamme viiden uutisiin.
Lautaset vaihtuvat ruokalajien mukaan, puheen pölinä ja nauru täyttävät salin.
Sieltä täältä kuuluu mumisevia kommentteja: "Onpa hyvää."

Pari kertaa iltapäivän aikana ovikello soi ja joku yllätysvieras astuu sisään. Juo lasillisen viiniä seurassamme, toivottelee hyvät joulut ja jatkaa matkaansa:

Sörtsön serkku ja paras ystävä  on ensimmäinen yllätysvieras,
minäkin nousen antamaan hänelle poskisuukot tervehdykseksi.
Mukava, komea ja erikoisen tyylikäs mies.
Kun ovikello soi uudestaan, sisälle astuu joku nainen, kaiketi tyttärensä kanssa.
Kävelee suoraan Sörtsön luo kyselemään mitä kuuluu.
Minua ei huomaakaan, mutta ei se minua haittaa, sillä olemme vaiheessa friteeratut latva-artisokat.
Herkkuani, syön mielummin niitä kun juttelen jonkun tuntemattoman naissukulaisen kanssa.
Vai oliko nainen sukulainen? 
Vai Sörtsön nuoruudenrakkaus? 
No, sama se.
"Saiskos vielä pari artisokkaa?"
huudan pöydän päähän.

Viimeiseksi täytämme pöydän makeilla  jouluherkuilla. 
Joulutorttunikin  näkyvät maistuvan vieraille.
Kerron sinne ja tänne sukulaisille joulutorttujen tekemisen vaikeudesta.
Hmmm.
Lopuksi poksautamme kuohuviinipullon.
Kiljumme kaikki yhteen ääneen:
Auguriii!!

Kommentit (4)

Vierailija

lämmin tunnelma kuvissa ja kirjoituksessa. Mukavaa vuoden viimeisiä päiviä teille.

ÄNÄ

Kiva kertomus! Saatoin kuvitella olevani mukana. Vietämme usein samantyyppistä joulua tyttäreni ja hånen perheensä kanssa Englannissa. Appivanhemmat ovat italialaisia ja heillä on neljä lasta ja 7 lastenlasta, usein on joku täti, setä tai serkkuja mukana. Kaikki rakastavat ruokaa ja ruuanlaittoa, joulupäivänä on eniten tyypillistä italialaista ruokaa, nonno on pohjoisitalialainen , nonna oli sisialaista sukua. Tyypillisiä englantilaisia, saksalaisia ja suomalaisia herkkuja pääsee myös mukaan. Jouluaaton vietämme suomalais-saksalaiseen tapaan vain tattären perheen kanssa. Ihana viettää erilsisia jouluja myös Suomessa ja kolme vuotta sitten Australiassa sisareni perheen kanssa, rannalla olivat rantavartijat tonttulakit päässä.Jäitä tarvittiin runsaasti meren antimia ja lohta carten.

Leila
Liittynyt7.10.2015

Kiitos kommentistasi! Kiva kuulla erilaisista jouluista! Meillä samoin, että aattoilta vietetään perinteisesti minun luona mereneläviä syöden, ja varsinaisen joululounas syödään vasta joulupäivänä. Katoliset kun eivät syö lihaa pyhien aattona.

Leila

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Leila Kiiskinen on paljasjalkainen tamperelainen, joka vietti lapsuutensa runoja ja tarinoita kirjoitellen ja makaroonivelliä syöden. Kohtalo vihjaili jo silloin tulevasta muutosta Italiaan. Blogissaan Leila kertoo "reaalifantasiahuumorilla" elämästään Isä Matteon pikkukaupungissa Spoletossa.

Kategoriat