Kun parikymppinen Petrik-poikani ilmoitti minulle, että hän muuttaisi italialaisen tyttöystävänsä kanssa Suomeen, otin sen melkeinpä vitsinä. Vaikka ei kyllä naurattanut. Kukapa äiti haluaisi luopua lapsestaan, vaikka lapsi onkin pari päätä pitempi ja parransänkikin rehottaa. Mieskin on äidin lapsi.

Ajattelin, että tämän siitä saa kun lukee kolmevuotiaalle italialaispojalle  Kalevalaa, syöttää kaurapuuroa ja puolukoita, puhuu suomea, ja vie pari kertaa vuodessa suomilomalle mummulaan.

Petrikin sydän sykki rakkautta äitinsä synnyinmaahan.

Syy, miksi otin asian vastaan naureskelemalla, oli Ester. Kun kuvittelin aurinkoista italialaistyttöä pimeässä marraskuisessa kaatosateessa, olin varma, että asuminen Suomessa kestäisi kokonaiset kaksi viikkoa.

Mutta kuinkas kävikään. Ester julkaisi facebookissa kuvia räntäsateesta ja nauravista kasvoistaan villapipon alla piilossa. Petrik sai välttömästi työpaikan, koska osasi puhua suomea, olihan hän Italiassa imenyt Itseensä 20-vuotta äitinsä Tampereen murretta.

Nuoret kalustivat onnellisina ensimmäistä yhteistä kotia, Ikean pakettiauto kuljetti huonekaluja  vuokra-asuntoon ja kellarista löytyi rakkaita mummilan laseja. Niistä Petrik oli lapsena juonut mehua isovanhempien, tätien ja serkkujen seurassa,  lapsuudenkotini pihapöydän ympärillä, pullia ja Dominokeksejä ahmien.

Ester rakastui mainoksiin.  Kauppamatkan hän teki kolmeen  eri markettiin samalla kertaa; yhdestä haki tarjoukset, toisesta Parmankinkkua ja kolmannesta parhaat italialaiset tomaattikastikkeet.

Osansa italialaisista illallisista saivat äidin siskot, jotka auttoivat "lapsiani" siellä kaukana maailmalla, sekä serkkulauma. Esteristä oli tullut uusi serkku. 

Vaikka Ester oli päivät yksin kotona,  hän oppi suomea. Mainoksista. Uskon, että Esterin ensimmäinen suomenkielinen lause olikin: Maksa yksi, saat kaksi.

Kun naapurit laittoivat ulko-oviinsa ilmoituksia, että mainostelu kielletty, Ester liimasi omaan oveensa ison lapun: MAINOKSIA!!! 

Siinä vaiheessa kun sosiaalisoitumiseen ei enää riittänyt "naudanliha jauheliha tarjouksessa torstaihin asti",  Ester aloitti suomen kielen kurssin. 

Kyllä oli tämä anoppi ihmeissään, kun meni  puolenvuoden kuluttua Petrikille ja Esterille kylään,  ja ovenraosta kuului mustatukkaisen ja suklaasilmäisen miniän iloinen huudahdus: "Moi! Tule sisään, ruoka olla valmis!"

Kommentit (6)

Mirja

Miten ihana tarina, kiitos, tuli ihan tippa silmaan. Ihanaa kun kirjoitat elamastasi! :)

Tuija

Hei! Olen Suomeen muuttaneen tyttaren ulkomailla asuva aiti ( siita pilkkujen puuttuminen nappaimista) ja luulen tietavani milta sinusta tuntuu.. ja mika viela ihmeellisempaa, tyttareni ja Ester ovat kavereita ja opiskelevat suomea samalla kurssilla..mina kun olin huono suomalaisaiti enka onnistunut pitamaan kielta hengissa vaikka yritinkin..Osasi tyttareni sanoa " onko sulla saksia" kun lahti miehineen Suomeen mutta nyt kummallakin sujuu jo puhe hienosti. Ja onnitteluni, ihanampaa miniaa kun Ester on vaikea kuvitella :c) Kaikkea hyvaa teille kaikille!

Leila
Liittynyt7.10.2015

Ihana sattuma Tuija, että Ester ja tyttäresi samalla kurssilla, maailma on pieni!😆
Ester on kyllä niin positiivinen ja suloinen.
Hienoa,:että sunkin tyttösi ja mies sopeutunut hyvin ja oppinut kielenkin nopeasti! Meidän äitien ei auta muu kun varailla halpalentoja Suomeen mahdollisimman usein..

Leila

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Leila Kiiskinen on paljasjalkainen tamperelainen, joka vietti lapsuutensa runoja ja tarinoita kirjoitellen ja makaroonivelliä syöden. Kohtalo vihjaili jo silloin tulevasta muutosta Italiaan. Blogissaan Leila kertoo "reaalifantasiahuumorilla" elämästään Isä Matteon pikkukaupungissa Spoletossa.

Kategoriat