Onni potkaisi!

Ei mitään sellaista, että olisin löytänyt vuosi sitten Suomen lomalla ostetun, laatikon pohjalle unohdetun puolikkaan, tahmaisen salmiakkiaskin. 
Sinänsä iso juttu sekin; saisi minut hihkumaan ilosta, mutta melko mahdoton tilanne käytännössä, salmiakkituliaiset kun on jo syöty ennen koneen laskeutumista Roomaan.

Kyllä, onni on potkaissut minua täysillä takapuoleen! 
Viime kesänä sain ostettua itselleni asunnon Adrianmeren rannikolta, Abruzzon läänistä, Tortoretosta. 
Tai no asunnon, siis kesämökin. 
Tai no kesämökin, siis yksiön. 
Mutta se on minun ikioma!

Oma kotini, kullan kallis,  on yksiö 4 - tähden lomakeskuksessa, kukkulalla viininviljelysten keskellä, mistä mahtavat maisemat alas merelle. 
Alueella on myös hotelli ja uima-allas porealtaalla. 
Siellä minä jo kelluskelinkin ja huokailin elämän ihanuutta. 
Muita palveluita ovat SPA, missä suomalainen ja turkkilainen sauna, solarium, uima-allas, hierontaa jne. 
Tuohon kun lisäät vielä ravintolan ja terassikahvilan, niin voit kuvitella, että Leila on pikkuisen onnellinen siellä lomaillessaan.

Minulla on ollut kaksi suurta unelmaa elämässäni, jotka uskoin jäävän vain haaveeksi : 
Kirjoittaa kirja ja ostaa asunto merenrannalta. 
Viime vuoden aikana kumpikin unelmani muuttui todeksi:  Kirjani "Terkkuja Leilalta Italiasta"  julkaistiin ja heinäkuussa olin merenranta-asunnon iloinen omistaja.
Olen niin kiitollinen! 
Ja yllättynytkin, että mitenkä tässä nyt näin kävi.

Kun astuin sisälle  asuntooni,  hyppäsin sängylle selälleni ja katseeni pyöri ympäri huoneessa olevissa esineissä. 
Huokailin Sörtsölleni :  "Kuvittele, kaikki  täällä on mun! TV, sänky, lamppu, ja noi sähköjohdotkin. " Johon Sörtsö hymyillen, nähdessään onnellisuuteni:
"Niin on, kaikki on sun.  Vessanpönttökin. " 

Ps.1. Ohessa muutama kuva. 
Ps.2. Vuokraan myös asuntoa, ota yhteyttä jos haluat tulla tänne lomailemaan.

Kommentit (4)

Koti meidän

Loistavaa! Olet kulkenut tietoisesti kohti unelmaasi sitä pala palalta rakentaen.Onnitellen! Tuija/Koti meidän -blogi

Leila
Liittynyt7.10.2015

Kiitos Tuija! Kiva blogi sulla, alan varmasti seuraamaan sitä! Olen aina rakastanut kirjoittamista, jo 7-vuotiaana kirjoitin runoja ja lausuin niitä perhejuhlissa. Äitini odotti koko elämänsä, että minulta ilmestyisi kirja. Kun sitten kirjani julkaistiin, äiti sairasti Alzheimeria, eikä edes tuntenut minua enää, eli äidin toive toteutui mutta liian myöhään. Kun sain ensimmäisen kirjani käteeni, vein kirjani sairaalasängyssä nukkuvan äitini syliin ja sanoin:"Äiti, tässä se nyt on." Ja itkuhan siinä pääsi.

Leila

mummi ja lapsenlapset

Hienoa että unelma toteutui:) itselleni tuonkaltainen unelma olisi kauhistus,en mitenkään pystyisi jättämään rakkaita lapsia ja lapsenlapsia etäälle meistä,myös puolison hoito muodostuisi ongelmaksi vieraalla maalla(=aivohalvauskuntoutuja)kielitaitokaan ei taitaisi riittää asiointeihin ja virkamieskeskusteluihin? kuumuus on minulle pahasta (sydänpotilas)ja puoliso ei todellakaan ilahdu auringonpaahteesta,rakastan Suomen neljää eri vuodenaikaa,mökkiämme Jouhtenislammella kalastusta ja nuotioiltoja yms...myös puuhastelu mökillä,marjojen ja pikkutöiden parissa on meille mieluista:) lapsenlapset kaikkine puuhineen tuovat iloa elämäämme niin mökillä kuin kaupunkikodissakin,sydän on kotimaassa:)

Leila
Liittynyt7.10.2015

Kiitos kommentista! Ihmisen pitääkin elää siellä, missä kokee olevansa onnellinen, missä sydän lepää. Joskus valinnat ovat vaikeita tehdä ja rehelliset mutta erilaiset valinnat vaativat rohkeutta. Minähän muutin Italiaan jo parikymppisenä, joten täällä on kotini, täällä kasvaneet lapseni kanssani. Lapset ja lapsenlapset , puolison vierelläolo vaikeuksissa jne. ovat syviä elämänarvojani, ei niitä voi verratakaan kirjaan tai asuntoon. Tällaiset "maalliset asiat", haaveet, jotka toteutuvat ovat kuitenkin elämän lisäiloja. Olen kiitollinen, että minulla on ollut mahdollisuus ne toteuttaa.

Leila

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Leila Kiiskinen on paljasjalkainen tamperelainen, joka vietti lapsuutensa runoja ja tarinoita kirjoitellen ja makaroonivelliä syöden. Kohtalo vihjaili jo silloin tulevasta muutosta Italiaan. Blogissaan Leila kertoo "reaalifantasiahuumorilla" elämästään Isä Matteon pikkukaupungissa Spoletossa.

Kategoriat