Marjan ja minun  Napolin matka  jatkui lopuksi Amalfin rannikolle: Viimeisenä, mutta myös sokerina pohjalla:  Sorrento, Amalfi  ja Positano.
Olen nähnyt 30-vuoden aikana monia kauniita, ja toinen toistaan erilaisempia maisemia Italian vuoristosta, merestä, laaksoista, metsistä, koskista, kaikkea sitä mitä Välimeren luonto tarjoaa, mutta Amalfin rannikko on ehdottomasti yksi kauneimmista paikoista, mitä Italiassa olen nähnyt.

Matkustimme  Sorrentoon paikallisella junalla, Napolin lättähatulla;  kymmenen kilometrin  tuntivauhtia, pysähtyen  30-kilometrin matkalla  112- kertaa, tai jotain sinnepäin.
Ei sen puoleen, eihän meillä kiire ollut.

Toisella puolen käytävää istui kerjäläisperhe:  Äiti, isä, n. 7-vuotias poika ja rattaissa nukkumassa tutti suussa, vain muutaman kuukauden ikäinen vauva.
Perheestä näki,  että he olivat onnellisia.
Äiti silitteli vauvan hiuksia ja korjaili peittoa hymyssä suin, isä ja poika juttelivat keskenään ja nauroivat.
En ymmärtänyt, mitä he puhuivat, sillä he eivät puhuneet italiaa, mutta aistin läheisen, leppoisan tunnelman.
Mietin heidän elämäänsä.

Voisinko olla onnellisempi vapaana kuin taivaanlintu kuljeskellen paikasta toiseen, mutta ilman sosiaalista verkostoitumista; ei  työpaikkaa,  ei  koulunkäyntejä. Elämää yhteiskunnan ulkopuolella, hyvässä ja pahassa.
Yhtäkkiä isä sanoi napakasti jotain pojalleen, vain yhden sanan.
Poika nousi välittömästi pystyyn ja käveli ripeästi viereiseen vaunuun.
Näin lasin takaa, miten hän kerjäsi  rahaa matkustajilta.
Kiitteli saamistaan kolikoista.

Näimme  Sorrentoa vain läpikulkumatkalla, sillä vaihdoimme siellä junan bussiin, jatkaen matkaa serpentiinitietä vuorten reunoilla, mistä kymmenien  metrien  putous suoraan meren aaltoihin.
"Mahtavat maisemat!" huusi joku.
"Apua, apua, nyt mä kuolen!!" huusin minä, ja jarrutin jaloilla bussin vauhtia, jokaisessa mutkassa.

Amalfi seisoo vuoren rinteessä, talot päällekkäin, ylhäisessä yksinäisyydessä, tuijottaen kallionkielekkeitä ja loputonta merta.
Muu maailma on siellä jossain,  Jumalan selän takana.
Kiertelimme värikästä keskustaa, kapeilla kivisillä kujilla. Paikalliset sitruunat täyttivät katujen kaupat, tuoreista tuoksuvista sitruunoista, loputtomiin Limoncello pulloriveihin.

Istahdimme tavernaan lounaalle, mereneläviä ja  kesäkurpitsaa. 
Hups, olikin luksustaverna: Viinilistalla pullo viiniä jopa 3700 e, seinällä Michelintähti taulu.
Onneksi ei tilattu tarjoilijalta "suosittelemaansa hyvää viiniä", ettei mennyt Sörtsön kihlasormuskin viinipullon maksuun, ja oltaisiin vielä jääty Marjan kanssa muutamaksi viikoksi  keittiöön pesemään astioita.
Tilattiin viiden euron talon viiniä. 
Mutta arvokkaasti.

 

Iltapäivällä jatkoimme matkaamme Positanoon. Siitä tuli välittömästi minun lempipaikkani. Aurinko paistoi ja lämmitti päälakea ja sydäntä. Maisema yhäältä alas merelle,jyrkässä rinteessä kukkivine puutarhoineen, oli niin kaunis, ettei se tuntunut todelliselta. Alhaalla merenrannalla ihmiset ottivat aurinkoa, pelasivat palloa paljain jaloin.
Taiteilija maalasi rantakadulla kuvaa omanlaisestaan Positaanosta.

 

 

 

Kommentit (4)

Saana / Always Abroad
5/4 | 

Kirjoitat kyllä niin hauskasti Leila! Terveiset täältä Napolista :) Olen ajellut poikaystäväni ja ystävieni kanssa pitkin Amalfin rannikkoa useammankin kerran, ja tänä kesänä päätimme lähteä vierailulla olleen ystäväni kanssa juuri Positanoon. Kävi kuitenkin niin, että tiet olivat parin päivän päästä alkavasta Ferragostosta johtuen aivan tukossa, ja päätimme jäädä läheisempään kaupunkiin, joka sattui olemaan Sorrento. Tykkäsin Sorrentostakin valtavasti, mutta toivon, että pääsisin vielä kokemaan Positanon! Kirjoittelin matkasta postauksessani täällä: http://alwaysabroad.co/2015/09/29/amalfi-coast-a-day-trip-to-sorrento/ :)
Kaikkea hyvää! Ps. Itse olen lukenut blogiasi jo kauan, mutta nyt olen saanut äitinikin koukkuun uudeksi lukijaksesi.

Leila
Liittynyt7.10.2015
6/4 | 

Kiitos Saana!😆 Oli hauska lukea kommenttisi! Kyllä sun pitää mennä uudestaan Positanoon, on se sen arvoinen. Terkut äidillesi, kiva että tullut mukaan , lukeen blogiani!😆 Käyn lukemassa postauksesi.

Leila

Jatta
7/4 | 

Ihana lukea ja nähdä aurinkoa, näinä syksyisenä päivinä!
Olen kierrellyt paljon italiaa mutta Sisilia on jäänyt väliin!
Teillä on ollut mahtavat maisemat ja kokemukset, ilman matkaoppaita!

Leila
Liittynyt7.10.2015
8/4 | 

Kiva kuulla Jatta, että toin hiukan aurinkoa päivääsi! Kiitos, että viitsit kommentoida!
Tämä kaunis Amalfin rannikko on lähellä Napolia, näkemisen arvoinen paikka, niinkuin on Sisiliakin, eli tervetuloa!😀Taisi meiltä jäädä jotain näkemättäkin, kun ei ollut opasta, mutta
nautittiin silti.

Leila

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Leila Kiiskinen on paljasjalkainen tamperelainen, joka vietti lapsuutensa runoja ja tarinoita kirjoitellen ja makaroonivelliä syöden. Kohtalo vihjaili jo silloin tulevasta muutosta Italiaan. Blogissaan Leila kertoo "reaalifantasiahuumorilla" elämästään Isä Matteon pikkukaupungissa Spoletossa.

Hae blogista

Kategoriat