Ymmärsin tänä aamuna merenrannalla, että taidan olla liian spontaani ihminen, tai sanoisinko hiukan  ajattelematon.

Kun innostun jostain asiasta, toimin heti miettimättä hetkeäkään onko käytökseni sopivaa tamänikäiselle rouvashenkilölle.

Tarvitsisin jonkun viisaan ihmisen rinnalleni, joka saisi minut ajattelemaan sillä hetkellä kun älyni sumenee hienosta tuumasta toimeen ideasta, ja sanoisi :" No hei,  eithän sä voi!  Sä olet yli viidenkymmenen!"

Unohdan ikäni! 

Valaistuin  asiasta 20-sentin rantavedessä tänä aamuna kun innostuin tekemään lankku liikettä hampaat irvessä tuhisten, pehva pitkällä mutta tyytyväisenä kun oli niin kevyttä voimistella vedessä. Ympärilläni kymmeniä italialaisia lomalaisia, jotka katselivat touhuani, sanoisinko yllättyneenä.  Onneksi palauduin muutaman minuutin kuluttua maanpinnalle ja muistin kuka ja missä olin. Konttasin arvokkaasti vedestä hiekalle ja lösähdin naamalleni viltille.

Mietin, koska minulle oli viimeksi käynyt näin, että  ensin toimin ja sitten funksaan.

Ai niin, se oli korvalääkärin vastaanotolla. Istuin odotushuoneessa yksin ja vilkuilin ympärilleni. Huoneen kulmassa oli mahtava pari metriä korkea tuoli. Saman näköinen kun tenniskisoissa on erotuomarilla. Istuu siellä yläilmoissa tutkaillen peliä. Olen aina halunnut istua sellaiselle tuolille. 5-vuotiaasta lähtien, ja nyt se tilaisuus tuli 5-kymppisenä.Katsaus ympärilleni ja nopea  ajatus: :" Oon yksin  tässä huoneessa, kukaan ei mua näe, nyt kiipeän!"

Olin juuri saanut peppuni tuoliin kiinni ja ihailin maisemia katonrajasta, kun  ovi aukesi. Korvaläãkäri kutsui: "Kuka on seuraava potilas?"

Hihkaisin  korkeuksista:"Minä! Leila Karin Kiiskinen!"

Tämä on ollut yksi niitä harvoja kertoja Italiassa, kun olen hiukan hävennyt.Tilannetta kun ei voinut mitenkään selitellä.

 

 

 

 

Kommentit (4)

Arja Anneli

Olen itse samanlainen eli unohdan ikani ja olen sentaan melkein 60!Tuollaiseen tuoliin olen minakin aina halunnut menna istumaan,mutta ei ole eteen tullut...Onneksi on olemassa muitakin kuin mina ja luulin olevani ainoa kummallinen!Ihania nama sun kirjoituksesi!!!

Vierailija

Ihana löytää netistä vanhan koulukaverin kirjoitus. Terv. Ent. Sarkkisen Leilalta

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Leila Kiiskinen on paljasjalkainen tamperelainen, joka vietti lapsuutensa runoja ja tarinoita kirjoitellen ja makaroonivelliä syöden. Kohtalo vihjaili jo silloin tulevasta muutosta Italiaan. Blogissaan Leila kertoo "reaalifantasiahuumorilla" elämästään Isä Matteon pikkukaupungissa Spoletossa.

Kategoriat