Loma-asuntooni Tortoretoon tuli eilen tämän kevään ekat  Suomivieraat  vuokralle viikoksi.
Hotellin siivoojat olivat  pesseet  asuntoni  tiptopkuntoon ja vaihtaneet sänkyyn puhtaat, tuoksuvat , valkoiset  lakanat.

Laitoin peiton valkoisen lakanan päälle, ettei se likastuisi ja istahdin sitten mahdollisimman pieneen tilaan sängynreunalle odottamaan vieraiden saapumista.
Istuin hiljaa paikallani ja tuijotin sementtiseinää.
Että asunto pysyisi puhtaana.

No, huomasin, että tiskipöydälle oli jäänyt kattila alassuin kuivumaan.
Sekoitti selvästi huoneen harmonian, joten nousin ylös nostamaan kattilaa kuivauskaappiin.
Vikatikki.
Olisin vain jäänyt kiltisti paikalleni tuijottamaan seinää.

Kun olin saanut kattilan hyllylle, kumarruin alas kuivaamaan vesitippaa lattialta ja nousin samantien vauhdikkaasti ylös.
Ja vauhdikkaasti löin pääni astiakaapin auki jääneen oven terävään reunaan.
Kiljahdin kivusta ja nostin samalla vaistomaisesti käteni pääni päälle kipeään kohtaan.
Verta! Käteni olivat aivan veressä!
En jäänyt miettimään oliko kalloni halki ja pitäisikö ajaa ensiapuun, tuijotin vain punaisia käsiäni ja mietin, että miten saan veren pestyä pois jättämättä jälkiä ovenkahvaan, lavuaariin, pyyhkeeseen ja ties minne.
Tiskipöydän reunalla kökötti kahden litran vesipullo, joten päätin aukaista sen pestäkseni verta pois päästä, hiuksista ja käsistä.
Toinen vikatikki.

Vesi suihkusi pullosta vaatteilleni , ja lopuksi pullo putosi lattialle heittäen vauhdilla vedet parketille. 
Apua! 
Soitin siskolleni Suomeen henkisen rohkaisun tarpeessa.
Rakas siskoni karjui puhelimessa : "Kyllä sä oot hullu! Miten sä aina kohellat! Ethän sä voi ottaa asiakkaita vastaan tukka veressä!"
En kai voi joo.
Että se siitä rohkaisusta. 
Suljin puhelimen ja soitin samantien ystävälleni Riitalle, joka ymmärtää sieluni salatkin, joten ajattelin, että sieltä tulee varmasti myötätuntoa ja neuvoja katastrofiini.
Riitta huusi puhelimeen: "Sä oot uskomaton! Miten joku mies voi olla sun kanssa, sen täytyy käydä psykiatrilla, että kestää  elää sun vierellä !"

Siinä sitten seisoin keskellä lattiaa, jalat harallaan, hiukset ja kädet veressä, vaatteet märkinä, ja vedenpaisumus jalkojeni alla.
Mietin: "Kuka pönttö on kirjoittanut  sanonnan "ystävää hädässä autetaan"."
Muutan sen: "Ystävää hädässä haukutaan."

Ja purskahdin nauruun.

Kommentit (8)

Hauskasti

Voi ei! Kyllä näköjään sattuu muillekin kun mulle. Asioilla on tapana järjestyä. Mee seuraavalle tapaamiselle kypärä päässä...laita vielä ranne- , kyynär- ja polvisuojat mutta ÄLÄ MEE RULLALUISTIMILLA vaikka on varusteet valmiiksi päällä. LOL 😍

Leila
Liittynyt7.10.2015

No hyvä, että sattuu sielläkin😀Taidankin ruveta kulkemaan kypärä päässä joka paikassa ja joka päivä.😀

Leila

Jael

Voi kauhistus mikä katastrofi! Toivottavasti käsi kunnossa ja Suomi-vieraat nauttivat lomastaan.

Leila
Liittynyt7.10.2015

Jael, se oli pää jonka löin 😀Toimii niinkun ennenkin, vähän niin ja näin😀

Leila

Aino Salminen

Voi Leila sun kanssas!! Toivottavasti tässäkin tarinassa on onnellinen loppu ja pää on kunnossa ja vierailla oiva lomaviikko. Ihanasti siellä Italiassa on kevät edennyt. Lämpöisiä kelejä minäkin täällä Luxemburgissa odottelen jo kenties ensi viikolla. 

Viiru

Kiitos, täällä toinen ulkosuomalainen, jotenkin törmäsin sun blogiin ja oli vaan ihanan virkistävää lukea - nauroin ääneen olohuoneen yksinäisyydessä miehen jo kuorsatessa pari huonetta kauempana... Ihanaa kevättä, bella!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Leila Kiiskinen on paljasjalkainen tamperelainen, joka vietti lapsuutensa runoja ja tarinoita kirjoitellen ja makaroonivelliä syöden. Kohtalo vihjaili jo silloin tulevasta muutosta Italiaan. Blogissaan Leila kertoo "reaalifantasiahuumorilla" elämästään Isä Matteon pikkukaupungissa Spoletossa.

Kategoriat