Olen Tortoretossa, merenrannatayksiössäni. Herään aamulla siihen kun aurinko paIstaa ikkunasta sisälle, ja kiiruhdan jo seitsemältä aamulla rannalle kävelemään. Laineet työntyvät voimalla rantaan, hieno hiekka on yöstä vielä kosteaa ja ilmassa tuoksuu meri, suola ja kala.

 Katselen hiljaista kilometrejä pitkää rantaviivaa, rantaan lipuvia yökalastuksesta saapuvia kalastusveneitä.

Hengitän syvään ja nautin elämästäni. Näinä hetkinä onnellisuus valloittaa sydäntäni.

Olen täällä yksin, tarvitsen nyt tätä. Rakastan olla omassa seurassani, Leila Leilan kanssa. Ymmärrämme niin hyvin toisiamme: Keskustelemme, mietimme, lohdutamme, nauramme, itkemme ja kinastelemmekin keskenämme.

Yksinolo on luonnon lahjaksi antama voima, jotta ihminen löytäisi sisäisen rauhan.

Me suomalaiset tarvitsemme yksinoloa kuin saunaa ja luontoa. Kahdenkeskisiä hetkiä oman itsemme kanssa.

Tätä eivät italialaiset voi ymmärtää.  

Heille yksinolo on yksinäisyyttä. Säälittävää ja surkeaa oloa. Karmeinta mitä ihminen voi kokea, ei ole ketään rinnalla. Voi raukkaa!

Suomalainen, tarvitessaan sisäistä voimaa, istuu autiossa metsässä kiven päällä ja tuijottaa eteensä mietteissään. Vesisateessa.

Italialainen viettää iltaa kymmenen kaverin kanssa ravintolassa, syöden, juoden,  nauraen ja laulaen. Keveyttä elämään.

Kommentit (7)

Sukankutoja Kantsusta

Hiukan kadehtien luin päivityksesi Leila. Olen täällä ison perheen ympäröimänä, on lapset ja lapsenlapset ja miniöitä ja vävy. Turvallisesti perheen keskellä. Lähes tulkoon aina. Kenenkään ei pidä käsittää väärin, perheeni ja harvat ystäväni ovat minulle tärkeitä ja rakkaita, en haluaisi yhtäkään menettää. Mutta kuinka nautinkaan harvoista yksinolon hetkistä. Menneinä vuosina sain kaksinkertaista terapiaa, metsässä, marjastamassa ja sienestämässä, useimmiten yksin. Nyt en enää uskalla yksin lähteä, pitemmälle ainakaan. Voi miten hyvän erakon maailma minussa menettääkään.

Leila
Liittynyt7.10.2015

Kiitos nätistä kommentista! Kaikella on aikansa. Vaihtaisin mielelläni osaani kanssasi, olisin niin iloinen kun saisin lapsenlapsia, mutta niiden aika ei ole vielä..nauti munkin puolesta!

Leila

Katia di Vaasa

Ciao Leila ti ho scritto gia prima :) questo argomento mi tocca da vicino perche io ho il problema opposto al tuo.Non ho bisogno di stare sola perche sto troppo sempre spesso,anche con Mikko a casa non basta,se lui si chiude nell altra stanza,mi manca la mia famiglia,non ho figli e non frequento quasi mai nessuno a parte un amica ogni tanto ma troppo di rado,quindi sto spesso a casa da sola,quella per me é solitudine non yksinolo.La solitudine non e´spesso una scelta ma una cosa che non necessariamente la si vuole, e ce ne sono tante persone sole in Finlandia,,troppe e questo secondo me anche un motivo di depressione maggiore.La solitudine uccide letteralmente.Ogni tanto stare da soli invece e´una cosa positiva,quando la si cerca e non si e´obbligati,forse credo come nel tuo caso ora.

Ma io dico sempre che l uomo non e´nato per essere solo ed asociale,infatti l uomo ha bisogno della societa,un uomo sempre solo diventa scorbutico,egoista,non sa come reagire nella societa.Avvolte credo per molti finlandesi forse e´piu facile stare soli un po perche si e´meno abituati ad avere continuamente gente intorno,e quando la si ha voi vi sentite soffocati, oppure perche da soli e´piu facile fare quello che si vuole senza dover chiedere ad altri, credo sia un po egoistico questo pensiero, ma avvolte fa bene essere anche egoisti giusto? :) Purtroppo qui vedo che c é´piu solitudine che yksinolo per scelta,e lo vedi ogni giorno, nonnine lasciate sole a morire , anche giovani con depressione che finiscono nel suicidarsi, quando io credo in quel momento nessuna cosa aiuta piu di una spalla su cui piangere,invece qua t imbottiscono di medicine e gli amici scappano via...Esperienza non personale ma ricordo la mia ex datrice di lavoro che era per breve tempo amica,lei si era depressa e la sua cara amica ad un certo punto le disse che doveva rivolgersi da uno psichiatra perche lei non poteva aiutare, invece SI che poteva,standole vicina ed ascoltandola,invece se ne lavo le mani perche e´piu facile cosi..Quindi la solitudine "felice" e´una cosa,ma qui c e´un male grosso che forse non hai notato ,la solitudine,quella  triste,quella non per scelta che e´un altra cosa!! Sono contenta per te che la tua solitudine sia per ora quella felice di cui hai bisogno.Un abbraccio :)

Leila
Liittynyt7.10.2015

Io infatti parlavo "stare da sola" non di solitudine.."yksinolo"non "yksinäisyys"purtroppo ho vissuto anche quello e so come ti senti..Un bacio Katia!

Leila

Pirjo

Ehkä erehdyn mutta olen lukevinani tässä blogi-kirjoituksessa eräänlaista haikeutta... Kun oma pitkäaikainen suhteeni päättyi eroon, tarvitsin aikaa olla yksin, selvitellä ajatuksiani, muistella mennyttä ja pohdiskella eroon johtaneita syitä. Tunsin haikeutta mutta päätin suunnata katseeni tulevaisuuteen, aloittaa taas alusta , oma elämä, yksin, ei rakastettua aamuisin aamupalan äärellä, ei ihmistä, jolle vuodottaa murheensa ja toisaalta ilonsa arkipäivän sattumista.  Pää pystyyn Leila, elämää on eron jälkeenkin! Kaikki koettu on rikkautta ja elämä kantaa.

Leila
Liittynyt7.10.2015

Kiitos Pirjo avoimesta kommentistasi!
Naenkin jo muutokseni positiivisena, itkut oli vaan ensin i tkettävä.

Leila

Vierailija

 Itsekin olen yksin ja taytyy tosiaan totutella seka yksinoloon etta yksinaisyyteen...Hyva kuitenkin ,kun olen suomalainen,joka haluaakin olla yksin!!!Asun Kreikassa viimeiset 40 vuotta,pari vuotta sitten tuli ero.

Arja

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Leila Kiiskinen on paljasjalkainen tamperelainen, joka vietti lapsuutensa runoja ja tarinoita kirjoitellen ja makaroonivelliä syöden. Kohtalo vihjaili jo silloin tulevasta muutosta Italiaan. Blogissaan Leila kertoo "reaalifantasiahuumorilla" elämästään Isä Matteon pikkukaupungissa Spoletossa.

Kategoriat