Kerran meillä oli aika hurja päivä kun saatoimme poikani Tommin ja ystävänsä Marcon Rooman lentokentälle;
minä, Sergio ja Marcon äiti.
Nuoret lähtivät innoissaan Suomeen lomalle.

Palatessamme kotiinpäin auto hajosi. Saabbi pysähtyi.
Ruotsalainen petti suomalaisen.
Jäimme moottoritien varteen Rooman hurjan liikenteen sekaan.
Ei naurattanut.
Onneksi saimme hinausauton paikalle, ja matkustimme Spoletoon 200 km. hinausautossa,
istuen korkealla kopissa kuin sillit suolassa.
Matka maksoi 350 euroa.
Taaskaan ei naurattanut.

Keski-ikäinen roomalainen mieskuski jutteli niitä ja näitä Marcon äidin kanssa.
Nauroivat.
Heillä oli hauskaa, ymmärsivät toisiaan.
Minä olin pihalla kuin lumiukko.
Tunsin itseni erilaiseksi.

Ajattelin: "Miksi minä ja Sergio ymmärrämme toisiamme?"
"Miksi olemme kuin halkaistun omenan kaksi puolta?"

Kysymykseeni ei ole minkäänlaista järjellistä vastausta.

Meillä ei ole yhteistä menneisyyttä, ei lapsuutta, ei ympäristöä, ei kulttuuria tai kasvatusta.
Ei mitään.

Minä olin tavallisen supisuomalaisen perheen kaupunkilaistyttö,
Sörtsö italialaisen maalaistalon poika.
Minä istuin pulpetissa Takahuhdin koulussa, ja söin kotona ruoaksi äitini tekemiä lihapullia.
Tein lumilinnoja talvipakkasessa,
ja pyöräilin kesäpäivinä läheiselle järvenrannalle uimaan.

Sergio kävi koulua Spoleton vanhassa keskustassa, keräsi syksyllä oliiveja oman oliivitarhan puista,
ja polskutteli kesälomalla meren aalloissa.
Herkutteli simpukkaspaghetilla.

Ei tiennyt Leila edes miltä simpukka näyttää, ei tiennyt Sergio mitä on seistä bussipysäkillä pakkasessa sormet jäässä.
Ainoastaan makaroonivelli kuiskaili tulevasta kohtalostani;
alle kymmenvuotiaana olisin halunnut syödä sitä joka päivä.

Miksi kansallisuus ei vaikuta toisen ihmisen ymmärtämiseen? 
Miten kahdessa niin eri maailmassa kasvanutta ihmistä voivat löytää yhteisen tien?

Kun minä ajattelen, että "tekisi mieleni pizzaa",
Sörtsö kysyy kymmenen sekunnin kuluttua: "Haluaisitko mennä pizzalle?"
Näyttääkö kasvoni pizzalta kun ajattelen pizzaa?

Miten tiedämme vain vilkaisemalla, miksi toinen on huolissaan tai surullinen?
Miksi osaamme rohkaista tai osoittaa hellyyttä juuri silloin,
kun toinen sitä eniten tarvitsee?
Miksi nauramme kippurassa samoille asioille?

Sergiosta on kasvanut Italian auringon alla tyyni, kohtelias, varautuvainen mutta vahva, turvallinen ja hauska mies.
Minusta kylmässä Pohjolassa spontaani, tunteellinen taiteilijasielu,
joka innostuu tyhjästäkin ja räjähtelee välillä tulivuoren lailla ilman sen kummempaa syytä.

Mistä löytyy meidän yhteenkuuluvaisuuden tunne?
Varmuus siitä, että tässä haluan olla, tämän ihmisen kanssa elää.

Meillä on yhteinen sielu:
Yhteinen ajatusmaailma,
yhteinen näkemys elämästä.

Yhteinen sielu ei kysele, eikä näe kansallisuutta.
Se syntyy tyhjästä.

Kommentit (14)

Marjut

Ihana kirjoitus teistä Leila, lueskelin sen Madridissa kun piti välillä roudata ostoksia tänne ja kohta tietysti
hyökätä takaisin. Rebajas!!!

Leila
Liittynyt7.10.2015

Kiitos Marjut!😊Kiva lukea tilannekuvausta maailmalla, Madridista😊

Leila

Katri

Tuli vedet silmiin, äkkiä raivokasta räpyttelyä ettei kukaan näe! Leila, olet loistava kirjoittaja.

ÄNÄ

Oli ilo lukea, voipa olla melkein kateellinen, mutta ei tosissaan! Positiiviset kertomukset paranta at mielialaa koska näinä päivinä tulee niin paljon negatiivisia uutisia! Amor omnia vincit tai sen tyyliin!

Leila
Liittynyt7.10.2015

Kiitos!😊 On tosiaan välillä hyvä muistaa, että maailmassa on edelleen rehellisiä tunteita; puhdasta rakkautta ja toisen kunnioittamista..Onneksi!

Leila

Leila
Liittynyt7.10.2015

Isä Matteo kuvattiin aikaisemmin Gubbiossa, mutta nyt se on kuvattu jo muutaman vuoden Spoletossa.
Suomessakin näytetyt jaksot ovat jo Spoletosta, eli kaupungista, jossa asun. Hassua katsella sarjaa kun kävelen päivittäin samoja katuja, juon espressoa samoissa kahviloissa ja käyn verikokeissa samassa sairaalassa kuin Isä Matteo.😊

Leila

Héléna @ Chez Héléna

Aivan ihana teksti Leila! Monesti olen miettinyt samaa tässä omassa elämässäni. Ainoa asia, joka tuntuu yhdistävän on se, että molempien perheet olivat nelihenkisiä. chezhelena.com

Leila
Liittynyt7.10.2015

Kiitos Héléna!😊Samannumeroisella perhetaustallahan pääsee jo pitkälle avioliitossa. .ha ha.. Loppujen lopuksi me ihmiset olemme aika samanlaisia eri puolilla maailmaa, vaikka ulkonäkö ja ihonväri ovatkin erilaisia.

Leila

Aino Salminen

Voi Leila, ihana kirjoitus. Niin toivon, että minäkin vielä jonain päivänä voin katsoa vierelläni olevaa kumppania ja ajatella samoin. Nyt on elämässä vaikea paikka, mutta eiköhän täältä vielä nousta. Nostan maljan teille kahdelle rakastuneelle  :-)

Leila
Liittynyt7.10.2015

Kiitos Aino!❤ Elämä on sellaista ylä ja alamäkeä. Kyllä se vielä muuttuu sinullekin alamäeksi, sitten vain huristelet ja nautit hymyssä suin!😊

Leila

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Leila Kiiskinen on paljasjalkainen tamperelainen, joka vietti lapsuutensa runoja ja tarinoita kirjoitellen ja makaroonivelliä syöden. Kohtalo vihjaili jo silloin tulevasta muutosta Italiaan. Blogissaan Leila kertoo "reaalifantasiahuumorilla" elämästään Isä Matteon pikkukaupungissa Spoletossa.

Kategoriat