Tämä on kertomus italialaisen tuttavani, Paolan, isomummista ja isopapasta, Normasta ja Pasqualesta.

Norma ja Pasquale asuivat Assisin kukkuloilla pienessä maalaistalossa. Isopappa hoiti kanat, lampaat ja kasvimaan. Isomummi piti huolta kodista ja laittoi hyvää ruokaa aamusta iltaan, niinkuin kuka tahansa kunnon italialainen.

Oman karjan lihalla, kasvimaan antimilla ja punaviinillä, Norma oli elänyt terveenä 99- vuotiaaksi ja Pasquale 101 -vuotiaaksi. Elämä jatkui samaan rauhalliseen tahtiinsa, pariskuntaa eivät vuodet painaneet.

Viime kesänä juhlittiin joukolla Norman ja Pasqualen 75- vuotis hääpäivää, puutarhassa, Italian kirkkaansinisen taivaan alla. Syötiin kuin roomalaiset aikanaan, nauraen, rupatellen kaikki yhteen ääneen ja laseja kilistellen. Paaviltakin tuli onnittelusähke, jota kaikki vieraat kovaäänisesti ihastelivat.
Vanhan pariskunnan elämä oli rauhaa ja rakkautta. Iltaisin nukahdettiin väsyneinä mutta onnellisina, aina käsi kädessä.

Pieniä kommelluksiakin kyllä sattui.

Eräänä yönä Norma oli pudonnut sängystä ja makasi lattialla liikkumattomana. Pasquale heräsi ennen auringon nousua, keräämään munia kanalasta. Ja käveli Norman päältä.
Huuto kuului tielle asti, onneksi.
Naapuri tuli pelastamaan isomummun hengen.

Yllättäin eräänä päivänä Norma nukkui pois. Hautajaiset vietettiin ja Pasquale meni hautajaisista suoraan kasvimaalle kastelemaan tomaatteja. Poissa silmistä, poissa mielestä.
Isopapan elämä jatkui yksin, samaan rauhalliseen tahtiinsa niinkuin ennenkin.
Kunnes kylältä kuoli 87 vuotias neiti-ihminen.

Pasquale juoksi kylältä kotiin ja hengästyneenä mutta innostuneena  selitti Paolalle: " Maria on kuollut! Voi kun pääsisin pian Marian luo!" 
Paola tuijotti isopappaansa silmät pyöreänä ja huokaisi : " Tarkoitit varmaan , että pääset vaimosi Norman luo. Muistatko , että olitte naimisissa 75- vuotta ?"
Pasquale huitaisi kädellään ja vastasi haaveillen, onnellisesti hymyillen: "Ei , ei. Minä menen Marian luo."

Kunnes kuolema erottaa, sanoo pappikin. Niinpä niin.
 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Leila Kiiskinen on paljasjalkainen tamperelainen, joka vietti lapsuutensa runoja ja tarinoita kirjoitellen ja makaroonivelliä syöden. Kohtalo vihjaili jo silloin tulevasta muutosta Italiaan. Blogissaan Leila kertoo "reaalifantasiahuumorilla" elämästään Isä Matteon pikkukaupungissa Spoletossa.

Kategoriat