Silloin kun tulee itku silmään jokaisesta facebookin Suomikuvasta, ja katselen huuli räpättäen neljä tuntia yhteen- menoon suomalaista (kymmenen kertaa nähtyä) sarjaa DVD ltä, niin tiedän , että on aika lähteä lomalle.
Ikeaan.
Annan jopa anteeksi sen, että firma on ruotsalainen.
Ikea on minulle pieni Suomi keskellä Italiaa.

Alkuvuosina pankkikortti kävi kuumana, olisin ostanut kaiken sen mikä muistutti minua kotimaastani: Aalto tuoleista pussilakanoihin ja lautasliinoihin.
Vuosien myötä olen tullut hillitymmäksi ja viisaammaksi, että ei tarvitse ottaa lainaa " ikeaostoksia" varten.

Nautin suomalaisesta sisustustunnelmasta
ja " suomitavaroiden" hypistelystä.
Istuskelen sohvalla ja katselen ympärilleni haaveillen kotimaastani.
Ohikulkijatkin näyttävät minusta jotenkin niin suomalaisilta. (suggestiota?)

Ruokaosastolla  on ongelmia.
En kertakaikkiaan osaa päättää, mitä on pakko jättää hyllyyn.
Ostoskärry tulee täyteen sillejä, Kallen kaviaaria, tummaa leipää, suklaata ja salmiakkia.

Suuri osa niistä onkin sitten jo ahmittu automatkalla kotiinpäin.

Vaikka ei Ikeasta tyhjin vatsoin kotiin lähdetä.
Tarvitsen kaksi tarjotinta  (muistaisin)
siihen kaikkeen ruokaan mitä kerään lautasille.

Huom! Lautasille!
On mahdotonta valita lihapullien ja lohen väliltä, joten sinne vaan kaikki lautaselle päällekkäin.
Syön jopa hillot, joita inhosin lapsena. 
Äitini pakotti minua syömään niitä. 

Terveellisiä.
No, ei ole jäänyt traumoja, hyvin menee alas nekin. Kun asuu Italiassa.

Harmi vain, että Ikeassa ei ole postilaatikkoa. Lähettäisin kortteja tutuille: Terkkuja lomalta Ikeasta! Ollaan nautittu ja levätty. Leila

Kommentit (1)

ausfi

Täällä Oslossa käyn silloin tällöin Ikeassa ostamassa ruokaa, silliä jouluksi, norjalaisilla ei ole monaa laatua

kun niillä one se lohi. Siellä on hyvä lohi/vihannes lasagne, makeat piiraat om halvempia kuin Norjan  kaupoissa. 

En ole salmiakkia nähnyt enkä tummaa leipää. Norjalaiset ei myöskään juuri sellaista leipää tunne.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Leila Kiiskinen on paljasjalkainen tamperelainen, joka vietti lapsuutensa runoja ja tarinoita kirjoitellen ja makaroonivelliä syöden. Kohtalo vihjaili jo silloin tulevasta muutosta Italiaan. Blogissaan Leila kertoo "reaalifantasiahuumorilla" elämästään Isä Matteon pikkukaupungissa Spoletossa.

Kategoriat