Luin artikkelin Anttilan kuvaston  "tyttöjen ja poikien leluista" aiheuttaman ongelman.
En yleensä kirjoita tämän tyyppisiä postauksia, mutta tämä asia äitinä, Montessoriohjaajana, ja lasten kanssa työskennelleenä, kosketti  minua ja jäin miettimään asiaa, joten ajattelin kirjoittaa oman mielipiteeni ja näkemykseni asiasta.

Minusta tämä on aikuisten ongelma, ei lasten.
Aikuiset ovat menneet sivuteille, harhateille asian ytimestä.
Kehitettiin aikuisten sääntö: Leluja ei saa jakaa tyttöjen ja poikien leluihin.

Kysymys ei ole, mitkä ovat tyttöjen, mitkä poikien leluja, vaan saavatko lapset vapaasti valita lelunsa ja leikkiä leluilla, jotka heitä vetävät puoleensa.
Ei lapsi mieti mitä sukupuolta lelu on sitä valitessaan, hän valitsee lelunsa spontaanisti.
On olemassa naisten ja miesten koruja ja kenkiä, tyttöjen ja poikien luistimia ja koulureppuja, niin miksi lasten lelujen pitää nyt olla sukupuolettomia, jossain välimaastossa, niinkuin se olisi ongelma lapsen tasapainoiselle kehittymiselle.

Lapsi on tyttö tai poika, hiljainen tai vilkas, syvällinen tai sosiaalinen.
Lapsen persoonallisuus kasvaa sitä vahvemmaksi, mitä paremmin hän tuntee itsensä, ja siihen kasvuun kuuluu myös tietoisuus olla tyttö tai poika.
Tietoisuus oman itsensä ainutlaatuisuudesta, vahvuuksien ja heikkouksien hyväksyminen turvallisessa ilmapiirissä, erilaisuuden ymmärtäminen, kasvattaa lapsesta tasa-painoisen ja itseään rakastavan aikuisen, joka osaa rakastaa terveesti myös muita.

Miksi tytölle ei voi sanoa, että joku lelu on poikien lelu, mutta samalla antaa mahdollisuus valita se itselleen, jos siitä tykkää, luonnollisesti,  tekemättä valinnasta jotenkin outoa. Kyllä tytötkin voivat kaivata poikien leluja, kuten pojat tyttöjen. 
Se on minusta oikeata valinnan vapautta, lapsen persoonallisuuden valinta.

Toisaalta lasten leluista tehdään sukupuolettomia, mutta samalla tytöt puetaan vaaleanpunaisiin päästä varpaisiin.
Eikö se ole ristiriitaista?
Annetaan tyttöjenkin valita ruskeat housut , tai pojan vaaleanpunainen villapaita.
Näin lapsella on  mahdollisuus olla vapaa, onnellinen oma itsensä, tyttönä ja poikana.

Lasten elämä olisi niin helppoa, jos ei olisi  aikuisia tekemässä siitä niin vaikeaa teorioittensa myötä.

Kommentit (10)

Ventti

Hei hienoa! Hyvä teksti! Valintoja on hyvä opetella jo varhain, sitä taitoa tarvitaan koko elämän ajan, valinnan vapautta ja valinnan vaikeutta nimittäin tulee vastaan läpi elämän. Terveisiä sinulle! Toivoo, toinen montessoriohjaaja.

Leila
Liittynyt7.10.2015

Voi kiitos, sinä käsitit täysin asian mitä ajoin! 😊Lasten täytyy saada leikkiä kaikilla leluilla oman persoonallisuuteensa mukaan, mutta ei siinäkään ole mitään pahaa, että tietyt lelut vetävät enemmän puoleensa poikia, tietyt tyttöjä, kunhan valinnan vapaus on lapsella itsellään.😊 Terkut Montessorikoulun lapsille!😊

, että on tiettyjä

Leila

100% nainen

Ihmettelen joskus tuota  suomalaisten hinkua sukupuolineutraaliuteen. (En asu Suomessa.) Lasten pitää saada kokeilla leikeissäkin  monia rooleja, että löytävät aikuiseksi varttuessaan omansa.

Minun vajaa 2 vuotias tyttärentyttäreni on suorastaan rakastunut nostureihin ja kauhakuormaajiin ja vanhoihin höyryvetureihin. Hän  voi katsella nostureita ja kauhakuormaajia  kadulla töissä kyllästymättä. Illan kohokohta on, jos saa maata  isän mahan pullean  päällä  ja katsoa niitä  ja höyryvetureita smartfonesta. Tietenkin hänellä on oma leikkikauhakuormaajansa.

Lähes 4-vuotias pojantytär puolestaan toivoi joululahjaksi  kauko-ohjattavaa autoa. Tietenkin mummi osti hänelle ikäiselleen sopivaksi suositellun kilpa-auton.  Loogista, koska hänen mielestään kaikki naiset ajavat autoa. Hän asuu maaseudulla pikkukkukylässä ja on ihastunut kodin ohi ajaviin traktoreihin.  Lasten lelutoiveet  ja roolileikit liittyvät, myös kasvuympäristön virikkeisiin. 

Poikani oli 6-vuotiaana sitä mieltä, että autolla ajaminen on naisten työtä, eikä hän ikinä aja ajokorttia.  Näki isänsä harvoin auton ratissa. Muutti sitten aikuisena mielensä.

Muuten, minun isäni istutti minut 9-vuotiaana pellolla Zetorin (traktori) penkille, vaikka jalat eivät kunnolla ylettyneet kytkimelle asti. Siitä asti en ole pelännyt ajaa mitään moottoriajoneuvoja, hevosvoimia saa olla reilusti moottorissa mutta, 40 tonnin rekan ajaminen jää täyttymättömäksi toiveeksi. Olin aikanaan varsinainen nukkeäiti, mutta en olisi pärjännyt myöhemmin elämässäni ilman kaikenlaisia "poikamaisia" taitoja. Äiti ompeli itse ja  puki minut  "tyttömäisiin"  rimpsuihin ja  röyhelöihin. Ei se menoa haitannut, mutta harmitti, että tuli satikutia  palkeenkielistä ja puskiin ja oksiin tarttuneista repsottaviasta hameenhelmoista. Löysin omat roolini. Minulle sopii  oikein hyvin vaikka autoilevan mummin rooli, yhtä hyvin kuin virkaäidin.  Mummi ajaa  nyt aina autolla lapsukaisten luo ulkoilemaan, askartelemaan ja leikkimään.

Leila
Liittynyt7.10.2015

Kiitos aurinkoisesta kommentistasi! Sinulla on aivan ihania lapsenlapsia!😊Tuo juuri on niin tärkeää, että lapset saavat erilaisia virikkeitä, joita rakastavat. Minä olin lapsena kauhukakara, samanlainen puissa kiipeilijä. Äitini leikkasi hiukseni lyhyeksi poikatukaksi, ja edelleenkin minun on vaikea leikata hiuksiani, haluaisin olla pitkätukkainen..

Leila

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015

Hei Leila,  kirjoitat täyttä asiaa. Voidakseen kehittyä tasapainoiseksi, itseään ja sitä myötä muita rakastavaksi ihmiseksi, lapsen minuuden tulee voida kehittyä. Sukupuolinen minä on yksi osa sitä. En lainkaan ymmärrä tätä hinkua sukupuolen hämärtämiseen. Äärimuodoissaan se käytännössä toteutuu niin, että lapselle annetaan nimi, joka ei paljasta, onko kyseessä tyttö vai poika. Sukupuolta ei kerrota ehkä edes läheisille. Luin jokin aika sitten lehdestä, että nimilautakunta rupeaa pohtimaan sitä, että erillisiä tyttöjen ja poikien nimiä ei olisikaan. Tytöille voisi antaa nykyisen pojan nimen ja päinvastoin. Tasa-arvon edistämistä? Epäilen. terv. Etämummeli (en ole onnistunut saamaan kuvaani nimimerkin yhteyteen)

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Leila
Liittynyt7.10.2015

Kiitos kommentistasi! Jos kaikesta tehdään sukupuolittomia, niin menetämme rikkauden, joka on erilaisuus, persoonallisuus.
Miksi ihmeessä kaikkien ihmisten pitäisi olla samanlaisia ollakseen tasa-arvoisia. Mitä se sellainen tasa-arvo on, missä ei hyväksytä erilaisuutta..

Leila

Nina

Kyllä lapset oppivat hyvin nopeasti, mitkä lelut ovat oikeita ja vääriä, jos ne heille esitellään "tyttöjen" ja "poikien" leluina. Sama pätee väreihin, vaatteisiin, tarroihin ja koulureppuihin. Lapset eivät ole läheskään niin spontaaneja, kuin aikuiset haluaisivat ajatella. Heti, kun tavaroille annetaan sukupuoli-nimittäjä, ne muuttuvat "oikeiksi" ja "vääriksi" leluiksi. Juteltiin tästä vaimon kanssa, hän on töissä sairaalassa ja valitsee nykyään vain sukupuolineutraaleja tarroja lapsille. Silloin lapselle ei luoda painetta valita "tyttöjen tai poikien tarraa", kuten voi käydä jos vaihtoehtoina on prinsessoja ja supersankareita. Joillekkin vanhemmille tuntuu nimittäin olevan tärkeää osoittaa lapselle, että "nämä on tyttöjen tarroja, etkö haluaisi poikien tarraa", jolloin valintatilanne värittyy "oikea ja väärä" -keskusteluksi.

Itse pyrin pitämään sukupuolittamisen minimissään siskontyttöjen kanssa. Lapset sukupuolittavat sitten itselleen sopivalla tavalla. Aikuisen roolissa sitten vähän suitsitaan näitä radikaaleja "pojat eivät voi tykätä pinkistä" tai "barbit on vaan tyttöjen leluja" rajanvetoja. :)

Leila
Liittynyt7.10.2015

Kiitos kommentistasi! Ajattelen niin, että kumpikaan äärilinja ei ole lapselle hyväksi, ei se, että tytölle ohjataan tyttöjen juttuja, mutta ei sekään että neutraalisuuden nimissä tytölle ohjataan rekka-autoja. Annetaan lasten itsensä valita, vaikuttamatta siihen,sitä tarkoitan lapsen spontaanisuudella. Tasa-arvo ei ole sitä, että kaikkien pitää olla samanlaisia, vaan että erilaisina, tyttöinä ja poikina voidaan olla tasa-arvoisia.

Leila

Vierailija

Mielenkiintoinen artikkeli, samoin kommentit. Olen kyllä kanssanne samaa mieltä, annetaan lasten kehittyä ja lòytää oma minuutensa. Tyttäreni oli enemmän poikamainen, tyttärentytär taas naisellisempi. Lastentarhanopettajana olen nähnyt monenlaisia; poikua jotka tykkäsivät pukeutua naismaisiin vaatteisiin, vanhemmat saattoivat kauhistua, mutta meillä oli vapaa valinta rooleihin ja leikkeihin. Hyvin kehittävää!

Leila
Liittynyt7.10.2015

Kiitos kommentistasi! Samaa mieltä, että päiväkodissa näissä asioissa ei ole koskaan ollut ongelmia, lapset ovat vapaita leikkimään miten ja millä haluavat. Lapset ovat niin spontaaneja, kunhan me aikuiset emme tee asioista ongelmallisia.

Leila

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Leila Kiiskinen on paljasjalkainen tamperelainen, joka vietti lapsuutensa runoja ja tarinoita kirjoitellen ja makaroonivelliä syöden. Kohtalo vihjaili jo silloin tulevasta muutosta Italiaan. Blogissaan Leila kertoo "reaalifantasiahuumorilla" elämästään Isä Matteon pikkukaupungissa Spoletossa.

Kategoriat