Italian Umbria, kotiläänini, on vehreä, kukkulainen Italian vihreä sydän keskellä Italiaa. Kaunis, mutta lääni, jossa ei ole merenrantaa. Kolmisenkymmentä vuotta olen ajanut melkein 3h pahoinvoivana mutkaisia, kapeita vuoristoteitä ylittääkseni Apenniinivuoriston päästäkseni Marchen rantalääniin Adrianmeren rannikolle.

35-vuotta on tehty tunneleista suoraa tietää vuorten sisään. Nyt se on valmis! 31- tunnelia ja hurautat autolla melkein tunnissa rannalle, pulauttamaan meren aaltoihin.

Minä, joka olin edellisessä elämässä ilmeisesti merenneito,kiljuin Ilosta! Niinpä sunnuntai-aamuna päätimme ystäväni Riitan kanssa mennä kokeilemaan tätä tieihmettä. Pakkasimme autonperään rantakassit ja menoksi. 

Epätodellinen kokemus ajaa yli 100-km. melkeinpä kokonaan uusissa, valaistuissa, moderneissa betonitunneleissa. Kuin olisi ajanut loputtomassa parkkihallissa. Silloin tällöin muutamia kymmeniä metrejä, vuoristokylien uloskäynneissä, kauniissa vuoristomaisemissa tunneleiden ulkopuolella ja taas sukellettiin tunneliin. Ajoimme päivän aikana 62;sta tunnelista. Kun pitihän meidän tulla takaisinkin. 1h10min. ja saavuimme Adrianmeren rannikolle Civitanova Marcheen.

Salamannopeasti huomasimme , että kukaan 60-miljoonasta italialaisesta ei ollut jäänyt kotiin sunnuntaiksi. He olivat tulleet kaikki Civitanova Marcheen. 82'-miljoonaa autoa oli parkkerattu tienvarsiin, parkkipaikoille, puistoihin, kauppojen pihaan, mihin vaan jotenkinpäin sai auton ängettyä. Oli täysin mahdotonta löytää autolleni parkkipaikka. Ajattelin: Ehkä olisi sittenkin ollut järkevämpää ajaa Euroopan halki suoraan mökille Kangasalle.

Ranta kuhisi italialaisia, jotka olivat tulleet lepäämään rauhassa merenrannalle. Vuokrattavia rantatuoleja ja aurinkovarjoja ei ollut enää yhden yhtäkään vapaana n.30-km.rantaviivan säteellä.

Siinä me Riitan kanssa seistiin selät hiestä märkinä ja ihmeteltiin, että mitäs nyt tehdään. Keskipäivän aurinko poltti blondien päälakea. Riitta positiivisena ihmisenä totesi: "Onneksi ei ole mukana kiukkuisia lapsia eikä hermostuneita miehiä." Niin, sanoin minä. Ajattelin: Ei mulla kyllä ole pieniä lapsia. Eikä sitä miestäkään.

Päätimme lähteä ajamaan Pandallani rannikkoa Etelä-Italiaa kohti, niin kauan, että löytäisimme sekä parkkipaikan että rannan, jossa vapaita aurinkovarjoja ja tuoleja. Toivoimme ettemme löytäisi itseämme Turkin rannikolta. Ei siksi, etten Turkkiin haluaisi lomalle, päinvastoin se kiehtoo minua, mutta hiukan liian kaukana päivän retkeksi Pandallani.

Tässä kohden onni kääntyi puolellemme ja noin 50-km.päästä löysimme Porto S.Giorgion ainoan parkkipaikan ja vielä rantakadulta. Saimme vuokrattua tuolit ja varjot ja vihdoin juoksin MM-juoksijan vauhdilla meren aaltoihin virkistymään. Sitten tukka märkänä rantaravintolaan.

Kun sain eteeni spaghetin mustekaloilla,simpukoilla ja katkaravuilla sekä lasillisen jääkylmää valkoviiniä, hymy palasi kasvoilleni. 

Olin onnellinen.

Kommentit (3)

Leila
Liittynyt7.10.2015

Tiedän, että Turkissa kaunista! Olenkin haaveillut jo kauan lomasta Turkissa..mielummin vaan lentokoneella kun Pandallani ja pelkkä rantakassi mukana..ha ha..

Leila

Leila
Liittynyt7.10.2015

Tiedän, että Turkissa kaunista! Olenkin haaveillut jo kauan lomasta Turkissa..mielummin vaan lentokoneella kun Pandallani ja pelkkä rantakassi mukana..ha ha..

Leila

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Leila Kiiskinen on paljasjalkainen tamperelainen, joka vietti lapsuutensa runoja ja tarinoita kirjoitellen ja makaroonivelliä syöden. Kohtalo vihjaili jo silloin tulevasta muutosta Italiaan. Blogissaan Leila kertoo "reaalifantasiahuumorilla" elämästään Isä Matteon pikkukaupungissa Spoletossa.

Kategoriat