Siinä se lukee, Suomenlinnan Kuninkaanportin kivitaulussa: Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen apuun. Eipä arvannut sotamarsalkka Augustin Ehrensvärd, miten kirjaimellisesti olemme hänen ohjettaan noudattaneet.

Sillä mehän emme apua tarvitse, ja vaikka tarvitsisimme, emme pyydä. Kiitollisuudenvelka on veloista viiltävin, siihen nalkkiin joutumista sopii varoa.

Mikä on vanhuuden kauhukuva? Aika monelle se on joutuminen vuodepotilaaksi niin, että joku vieras, pesee ja syöttää – ihan kuin vauvaa. Mutta aika monelle meistä tämä on edessä olevaa todellisuutta.

Kävin Helsingin Malmin sairaalan pitkäaikaishoitoa vaativien osastolla ja katselin sängyissä makaavia autettavia. Ja taas kerran ajattelin, miten hyvää meille kaikille tekisi nähdä työtä, jota hoitajat tekevät.

Yleensä vanhusten hoidosta esiin nousevat vain väärinkäytökset. Mutta entä ne sadat ja tuhannet pienet välittämisen eleet, hiusten kampaaminen, veden haku, viltin oikominen. Koska ne nostetaan esiin, koska niistä kiitetään?

Sairaaloissa ja hoitokodeissa tehdään sairaanhoidon ohella paljon näkymätöntä ja arvokasta työtä vanhusten hyvinvoinnin eteen. Pienillä asioilla voi saada toisen tuntemaan itsensä arvokkaaksi. Siitä minusta on hoitotyössä parhaimmillaan kysymys.

Saman arvokkuuden tunteen saisi vanhus suoda auttajilleen. Miksi kieltäytyä avusta, miksi vastustaa kuulokojetta, turvaranneketta tai rollaattoria? Miksi jääräpäisesti pitää kiinni tavoista, joiden kuvittelee olevan itselleen parhaaksi?

Siksikö, ettei halua olla vaivaksi, vai siksikö, että on vaikea tunnustaa itselleen, ettei enää pärjää? On vastaus kumpi tahansa, oikeampaa olisi luottaa siihen, että apuvälineet voivat pelastaa hengen ja että moni auttaa mielellään. Auttaminen antaa tarpeellisuuden tunteen.

Yksin pärjääminen on monella vanhalla ihmisellä verissä. Ihan turhaan. Yksin ei pärjää kukaan, ei nuorin, ei vahvin eikä terveinkään.

Mukavaa marraskuuta!

Päätoimittaja, riitta.korhonen@sanoma.com

Teksti on 2.11. ilmestyneen ET-lehden 18/2016 pääkirjoitus.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

"Elämässä on ihanaa sen yllätyksellisyys ja keskeneräisyys. Valmista ei tule tekemälläkään.

Raivon partaalle minut saa epäreiluus ja ulkokultaisuus. Suoraan ja rehellisesti, siinä on sanomisen voima!”

Riitta Korhonen

Teemat

Hae blogista