Tapasin ihanan pikkutytön. Hän on 7-vuotias koululainen ja täynnä intoa ja elämää. Kyllä oli mukava kuunnella hänen juttujaan.

Tapaamisen jälkeen jäi miettimään, osasinko itse nauttia tarpeeksi pienen ihmisen ihmeellisyydestä silloin, kun oma tyttäreni oli samanikäinen. Toivottavasti osasin. Elämäni oli silloin niin täyttä, juoksemista työpaikan ja kodin väliä. Pienikin poikkeama sotki perheemme tiukkaan aikataulutetun arjen.

Nyt kuuntelen ihaillen niitä isovanhempia, jotka rientävät apuun lastensa ruuhkavuosina. Onneksi moni kokee läheisten ja vieraampienkin auttamisen antavan paljon.

Nykyisin aika monet ihmiset haluavat vaihtaa ammattia, pitää sapattivuoden, siirtyä eläkkeelle ennen eläkeikää, ottaa iisimmin. Kaikissa näissä haluissa on sama vire: On halu hallita itse omaa elämäänsä. Halu selvitä arjesta niin, ettei työviikon jälkeen kaadu rättiväsyneenä kotisohvalle. Halu saada elämäänsä muutakin kuin velvoitteita.

Suomen kilpailukyvyn nimissä meidän pitää ahertaa enemmän. Monissa valtion viroissa tämä merkitsee kuutta minuuttia lisää työpäivään. Se tuntuu lähinnä vitsiltä.

Kevään mittaan olemme kuulleet pörssiyhtiöiden toinen toistaan paremmista tuloksista ja hyvistä osingoista omistajille. Näinhän se pitää ollakin, yrityksen tehtävä on tuottaa voittoa omistajilleen, jotta meille kaikille riittäisi töitä. Mutta tolkun ja ahneuden raja on veteen piirretty viiva. Entä jos vähän pienempi osinko riittäisi, jotta työntekijöitä ei vedettäisi ihan piippuun? Saman tolkun vaatimuksen toivoisi pätevän työntekijöihinkin. Työpaikkojen ärripurrit voisivat pitää suunsa kiinni ja miettiä, mikä taivaallinen oikeus joillakin on pilata työilmapiiriä.

Puhumme samassa veneessä olemisesta, yhteisvastuusta ja suomalaisesta talkoohengestä. Arjessa nämä kaikki tarkoittavat kykyä empatiaan ja muiden huomioon ottamista. Jos tämän muistaisimme, ehkä silloin se pieni intoa puhkuva koululainen ei päivän päätteeksi joutuisi kohtaamaan lopen väsyneitä vanhempia, ja eläkkeelle päässeet – pääsemiseltähän se nykymeiningillä tuntuu - isovanhemmat jaksaisivat olla enemmän avuksi.

Mukavaa maaliskuuta!

Päätoimittaja, riitta.korhonen@sanoma.com

Teksti on pääkirjoitus ET-lehdestä 5/2017.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

"Elämässä on ihanaa sen yllätyksellisyys ja keskeneräisyys. Valmista ei tule tekemälläkään.

Raivon partaalle minut saa epäreiluus ja ulkokultaisuus. Suoraan ja rehellisesti, siinä on sanomisen voima!”

Riitta Korhonen

Teemat

Hae blogista