Kun täytin kymmenen vuotta, sain isältäni lahjaksi kymmenen kirjaa. Paras lahja ikinä!

Aivan kuin isä olisi aavistanut tulevan, hän antoi kirjat minulle pari viikkoa ennen varsinaista syntymäpäivääni. Kun juhlapäivä koitti, isä oli jo ehtinyt kuolla.

Yksi näistä kymmenestä kirjasta oli Anni Swanin Iris rukka. Kirjasta tuli lapsuuteni sydänystäväkirja. Voi miten rakastinkaan Iris Kleweä! Hän oli sievistelemätön, taiteellinen ja itsenäinen – kaikkea sitä, miksi halusin tulla. Ja surumielinen. Surumielisyys on aina vedonnut minuun.

Kaikkien koettelemusten jälkeen kohtaa Iriskin lopulla prinssinsä. Mutta Iriksen prinssi ei ole salskea nuori mies, vaan isä, joka tulee ja hakee hänet turvaan. Minuun tämä upposi syvälle.

Monet elämäni kirjat liittyvät hetkiin, joina olen lukenut kirjan. Usein hetki on tärkeämpi kuin itse kirja. Anni Swan kirjoitti Iris rukan sata vuotta sitten, vuonna 1916. Kirja oli asenteiltaan ikivanha jo silloin, kun minä siihen rakastuin. Mutta minun elämääni Iris tuli otollisella hetkellä.

Kirjat ja niiden henkilöt ovat olleet minulle tapa rakentaa ja löytää oma identiteettini. Joku toinen fanitti urheilijoita, kolmas poliitikkoja. Lapsuuteni bestis ihaili Jussi Jurkkaa ja koetti puhuakin kuin Jurkka. No, hänen heleällä tytönäänellään se ei ottanut onnistuakseen.

Toinen idolini, muusikko Bob Dylan pokkaa parin viikon kuluttua Nobelin kirjallisuuspalkinnon. ”Pokkaa” ei ole ehkä oikea ilmaisu tämän ikikapinallisen kohdalla. Kun tieto palkinnosta tuli julki, tuntui kuin pieni siivu Nobelista olisi tullut minullekin. Hienoa Dylan, teit sen!

Ehdoton kun on, Dylan lauloi laulunsa yleensä yhdellä otolla nauhalle. Hän ei pokkuroinut kenenkään edessä, oli omapäinen ja rohkea. Kukapa ei sellaiseen ihastuisi. Ja ne sanat! Dylan kirjoitti suoraan nuoren Riitan sydämeen.

Yksi Dylanin lauluista, Girl from the North country – tyttö pohjoisesta – on tehty minulle. No, ei vaineskaan. Dylan kirjoitti laulun silloiselle tyttöystävälleen Echo Helstromille, jolla oli sukujuuret Pohjolassa. En ole antanut tämän tosiasian häiritä haaveiluani.

Ajat muuttuvat, mutta onneksi muutamat asiat pysyvät. Fanitan edelleen Iristä ja Bobia.

Iloisia päiviä!

Päätoimittaja, riitta.korhonen@sanoma.com

Teksti on 23.11. ilmestyneen ET-lehden 19/2016 pääkirjoitus.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

"Elämässä on ihanaa sen yllätyksellisyys ja keskeneräisyys. Valmista ei tule tekemälläkään.

Raivon partaalle minut saa epäreiluus ja ulkokultaisuus. Suoraan ja rehellisesti, siinä on sanomisen voima!”

Riitta Korhonen

Teemat

Hae blogista