Minulle ei koskaan maksettu kotitöistä, ei siivouksesta, ei roskienkannosta eikä sisarusteni lasten hoitamisesta. Äitini kutsui näitä rakkauden töiksi. Samaa periaatetta noudatimme mieheni kanssa omien lastemme suhteen. Siksi olen aina vähän karsastaen kuunnellut puheita siitä, miten joissain kodeissa hinnoitellaan kaikki työt, tiskikoneen tyhjennyksestä koiran ulkoiluttamiseen. Tajuan, että tarkoitus on opettaa lapset jakamaan kotityöt ja ymmärtämään, ettei raha kasva puussa. Itse ajattelen, että koti on yhteinen asia eikä toinen toisensa auttamisesta pidä maksaa.

Ehkä juuri näiden ajatusteni takia luin riemukseni tässä lehdessä olevan kolmekymppisen Laura Varjokarin ajatuksia. Hänestä tulee pian oikeustieteen maisteri, mutta vaativasta luku-urakasta huolimatta on Lauralla riittänyt aikaa vapaaehtoistyöhön.

– Kaikilla meillä on tunti ylimääräistä aikaa viikossa, Laura sanoo. Entä jos me kaikki tekisimme tunnin viikossa pyyteettömästi töitä toisten hyväksi? Suomen kilpailukykyä tällä ei nostettaisi, mutta yleiseen tunnelmaan sillä olisi taatusti vaikutusta.

Kun läheinen kuolee, aiemmin mahdoton muuttuu mahdolliseksi, sanoo puolestaan Riikka Suominen. Sivulta 10 alkavassa jutussa hän kertoo, millaista on ollut muuttaa yhteen isän, Ilkka Suomisen kanssa äidin kuoleman jälkeen. Sydämessä läikähtää, kun lukee, miten nämä kaksi periaatteen ihmistä oppivat toisiltaan: isä syö nyhtökauraa ja tyttärelle maistuu isän metsästämä riista.

Hyvää tahtoa, halua asettua toisen ihmisen asemaan sekä kykyä toimia – näistä aineksista on ihmisten yhteiselo tehty. Mutta hyvä tahto ei yksin riitä, pitää olla kykyä toimia. Kenen joukoissa seisot, kysyttiin vaahtoavalla 1970-luvulla ja kehotettiin Aulikki Oksasen sanoin puolueettomia humanisteja pitämään korulauseensa. Mitä vanhemmaksi elän, sen enemmän tyhjät puheet ärsyttävät. Toimi, älä puhu. Vain teot ratkaisevat.

Tässä numerossa on juttua kolmesta pitkäaikaistyöttömästä. He, jos jotkut, ovat saaneet suut ja silmät täyteen hyvää toivottavia puheita.

– Mikään ei hetkauta ja millekään tarjoukselle en sano ei, sanoo yksi heistä. Siinä on asennetta!

Valoisaa helmikuuta!

Päätoimittaja, riitta.korhonen@sanoma.com

Teksti on pääkirjoitus ET-lehdestä 4/2017

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

"Elämässä on ihanaa sen yllätyksellisyys ja keskeneräisyys. Valmista ei tule tekemälläkään.

Raivon partaalle minut saa epäreiluus ja ulkokultaisuus. Suoraan ja rehellisesti, siinä on sanomisen voima!”

Riitta Korhonen

Teemat

Hae blogista