Kirjoitukset avainsanalla kolumni

Olin 13-vuotias kun Helsinkiin tuli konsertoimaan Up With People -niminen nuorisokuoro. Kuorolaiset asuivat kotimajoituksessa, ja niinpä meilläkin majaili heistä muutama. Palkkioksi yösijasta saimme konserttilippuja.

Valmistauduin konsertti-iltaan huolella. Ostin pitkulaisen lehtiön. Sellaisen, jota amerikkalaiset lehtimiehet käyttivät elokuvissa. Ja lyijykynän. Siellä sitten istuin, Helsingin vanhassa Messuhallissa, ja olin tekevinäni arviota konsertista. Kuuntelin, katselin ja annoin kynäni sauhuta. Kaikki oli leikkiä, koska eihän minulla ollut sovittuna mediaa, jonne olisin arvioni saanut.

Välillä vilkuilin ympärilleni ja toivoin: ehkä joku, edes yksi ihminen tässä salissa ajattelee, että olen oikea toimittaja.

Oikea toimittaja, miten ihanalta tuo sanapari kuulosti.

Vieläkin nousevat kylmät väreet selkään, kun muistan nuo hetket.

Minun unelmani päästä oikeaksi toimittajaksi kantoi, ja vuosien varrella olen saanut rustata aika monta haastattelulehtiötä täyteen.

Olen onnellinen, sain mitä halusin. 13-vuotiaasta nykyhetkeen, 50 vuotta, olen elänyt toimittajaunelmaani. Ensimmäiset juttuni kirjoitin vahapaperille, ja teksti ladottiin käsin kirjapainossa. Nyt toimittajan perustaitoihin kuuluu osata tehdä jutustaan lukuisia versioita, jakaa ja joskus taittaakin juttunsa. Mutta yksi ei ole muuttunut: hyvin kirjoitetun jutun vetovoima on lyömätön. Siihen ei ajan hammas pysty.

Nyt, hyvät lukijat, on aika sanoa kiitos ja näkemiin. Tämä pääkirjoitus on viimeiseni ET:n päätoimittajana. Jään eläkkeelle ensi vuoden alusta.

Kiitos, hyvät lukijani siitä, että olette viihtyneet seurassani. Kiitos juttuvinkeistä, mielipiteistä, parannusehdotuksista, kehuista ja moitteista. Lehti on ikuisesti kehittyvä projekti, jossa lukijoiden äänten kuuluu soida.

Ja unelmat, niitä kohti kannattaa aina mennä.

Leppoisaa joulun aikaa ja kaikkea hyvää alkavalle uudelle vuodelle!

Riitta

Päätoimittaja

riitta.korhonen@sanoma.com

Teksti on pääkirjoitus ET-lehdestä 22/2017.

Kommentit (1)

70-vuotias
1/1 | 

Harmi kun nyt vasta hoksasin lukea tämän Riitan kirjoituksen, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kuinka monella meistä onkaan ollut unelma jostakin ammatista ja kuinka monelta se on jäänyt saavuttamatta ja onnekkaimmat ovat onnistuneet tekemään unelmistaan totta. Kyllä meitä "sivuilleen vilkuilijoita" on varmaan tänäkin päivänä toivomassa että joku huomaisi tai ainakin luulisi meidän olevan jotakin.

Leppoisia eläkepäiviä Riitalle toivottelee eräs eläkeläinen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun nuorempana muutimme, haimme kaupoista vanhoja hedelmälaatikoita pakkaamista varten, pyysimme kaverit ja sukulaiset kantoavuksi ja käännyimme sen tutun puoleen, jolla oli suhteita pakettiautoon. Kun kaikki tavarat oli saatu uuteen kotiin, korkkasimme oluet ja söimme pitsaa. Tunnelma oli väsyneen onnellinen. Olimme tehneet yhdessä jotain tarpeellista.

Mistähän nyt löytäisimme muuttoporukan? Emme mistään! Kaveripiiri on yhdessä vanhentunut, yhden selkä ei kestä raskaita kantamuksia, toisen polvet kipeytyvät rappuja rampatessa ja kolmas ei vain ehdi. Aika moni hoitaakin nykyisin muutot ja remontit ulkopuolisin voimin. Ja hyvä niin, palveluja ostamalla työllistämme toinen toisiamme. Tässä numerossa kerromme, mistä kaikista remonteista voi saada verovähennyksiä.

Talkooperinteen juuret ovat maanviljelyssä ja jälleenrakentamisen ajassa. Luojan lykky, perinne ei ole hävinnyt vaan löytänyt uusia muotoja.

Piipahtakaa naapurustonne myyjäisissä kannattamassa tätä hienoa talkooperinnettä!

Muistelen kaiholla lasteni koulujen myyjäisiä. Niissä me samat äidit vuodesta toiseen leivoimme tutut mokkapalat ja kuivat kakut, seisoimme tiskin takana myymässä ja päivän päätteeksi ostimme loput pullat. Ja jos laskisi kaikki myyjäisiin kudotut villasukat, niitä riittäisi varmasti yhdet jokaiselle suomalaiselle.

Tässä numerossa puhumme myös mummoilusta. –Minun luonani lapsenlapset saavat syödä jätskiä niin paljon kuin haluavat, sanoo haastattelemamme mummo Sari Nissilä. Ruualla hemmottelu onkin isoäitien universaali perusoikeus. Sarista tuli äiti teininä ja isoäiti 38-vuotiaana. Elämä on ollut täyttä ja touhukasta. Sarin tarina todistaa että ei ole yhtä oikeaa ikää tai tapaa viedä sukupolvien ketjua eteenpäin. Tärkeintä on nyt ja aina toisistaan välittäminen.

Vilkasta marraskuuta!

Riitta
Päätoimittaja
riitta.korhonen@sanoma.com

Teksti on pääkirjoitus ET-lehdestä 21/2017.

 

Kommentit (0)

Sinä olet jousi, josta sinun lapsesi lähtevät kuin elävät nuolet. Kun taivut jousimiehen voimasta, taivu riemulla.

Näin kirjoitti libanonilainen runoilija Kahlil Gibran 1920- luvulla. 

On osattava päästää irti, osattava antaa uusien sukupolvien elää omaa elämäänsä. Ja on osattava jatkaa omaa elämäänsä.

Mutta jousimiehen ja nuolen sitoo toisiinsa hiuksenhieno siima, sukupolvien ketju. Tunnistatko sen? Minä tunnistan. Aika usein huomaan ajattelevani ja käyttäytyväni kuin äitini. Nuorena se raivostutti, nykyisin olen samankaltaisuudestamme ylpeä. Tunnen, että minuun on siirtynyt jotain menneistä polvista. Olen osa omaa elämääni suurempaa tarinaa. 

Älä ratsasta iälläsi. Vetoa elämänkokemukseesi.

Psykoterapeutti Marjatta Grahn sanoo tämän lehden haastattelussa, että vanha antaa nuorelle juuret. Hänen mielestään vanhan nimenomainen tehtävä on olla sukupolvien yhdistäjä. Vanhemmalla on pitkään kokemukseen perustuvaa tietoa siitä, mikä elämässä kantaa. On laiskuutta ja välinpitämättömyyttä olla siirtämättä tätä tietoa eteenpäin. Ei saa jättää nuoria yksin.

Sukulaisuus on usein räjähdysaltis ja ristiriitainen side. Joskus sen näkymätön siima on oman itsensä takia pakko katkaista. Mutta parhaimmillaan vanhempi ihminen on nuoremmalleen hyvä harjoitusvastus, josta ponnistaa.

Aika moni pyhittää vanhuutensa harrastuksilleen. Usealle on vaikkapa golfin tasoitusluku kuin uusi sosiaaliturvatunnus. Se muistetaan joka käänteessä. 

Mikäpä siinä, kunhan välillä muistaa myös räknätä, mikä on oma tasoitus läheisissä ihmissuhteissa.

Hauskoja kohtaamisia!

Riitta 

Päätoimittaja

Teksti on pääkirjoitus ET-lehdessä 19/2017

Kuva iStock
 

Kommentit (0)

Seuraa 

"Elämässä on ihanaa sen yllätyksellisyys ja keskeneräisyys. Valmista ei tule tekemälläkään.

Raivon partaalle minut saa epäreiluus ja ulkokultaisuus. Suoraan ja rehellisesti, siinä on sanomisen voima!”

Riitta Korhonen

Teemat